perjantai 30. syyskuuta 2011

Jotain positiivista

Pari päivää sitten allekirjoitettiin sopimukset kotikätilön kanssa! Kätilö ja toinen mahdollisesti synnytykseen osallistuva kätilö tulivat käymään meillä ja juteltiin parisen tuntia kaikenlaisesta edelliseen ja tulevaan synnytykseen liittyvästä. Tapaamisesta jäi hyvä ja iloinen mieli. Melkein jo odotan, että pääsisi synnyttämään (mutta ei ennen viikkoa 38, kiitos)!

Verrattuna Haikaranpesän synnytyskeskusteluun eroa oli kuin yöllä ja päivällä, vaikka läpi käytiin samoja aihepiirejä. Ensinnäkin tapaaminen oli meillä kotona, kätilöt olivat vieraina minun reviirilläni eikä toisin päin niin kuin sairaalassa. Meillä oli valmiiksi jonkinlainen jaettu perussuhtautumistapa synnytykseen normaalina fysiologisena prosessina, johon ei pidä puuttua kuin erittäin perustellusti, vaikka tietysti minun jaksamistani tuetaan kaikin keinoin. Meillä oli aikaa käydä läpi edellinen synnytys yksityiskohtaisesti ja miettiä toiveita ja toimintatapoja seuraavaa varten. Tuntui, että minua kuunnellaan ja kohdellaan oman ruumiini ja tuntemusteni asiantuntijana. Synnytyksessä kätilöt auttavat minua jaksamaan ja avustavat tarvittaessa selviämään mahdollisista ongelmista synnytyksen etenemisessä.

Nyt sitten pitää alkaa kasata vähitellen tarpeellista synnytysarsenaalia: TENS-laitteen olen varannut Aksylta, amme pitäisi hommata, kasata pino vanhoja pyyhkeitä yms, jälkivuotositeitä, miettiä vaatetusta... Kotisynnytysfoorumilta olen lukenut, että sotkua yleensä onneksi tulee aika vähän. Jos voin ponnistaa vauvan ammeessa, niin varmaan vielä vähemmän.

Eilen kävin apteekissa mittauttamassa hemoglobiinin. Tämän raskauden aikana en ole syönyt lainkaan lisärautaa. Viimeksi vetelin keskiraskaudessa Floradixia, vaikka silloin heikotus johtuikin varmaan enemmän alhaisesta verenpaineesta. Tavallinen rauta pistää vatsan toiminnan ihan sekaisin, ja yrttimehukin oli jossain määrin epämiellyttävää, joten en täysin rutiininomaisesti halua alkaa ottamaan lisärautaa. Pari kuukautta sitten hemoglobiini oli 117 eli normaalin alarajoilla ja eilisessä mittauksessa 118. Notkahdusta huonompaan ei ainakaan ole tapahtunut, ja vaikka lähtötaso oli 135, niin olen kuitenkin voinut sen verran hyvin, etten aio aloittaa lisärautaa vieläkään. Lisää vaan vihreitä linssejä ja pinaattia. Jee!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Synnytyskirja-ale

Vielä pari päivää syyskuun loppuun saakka on Bebesillä ale -15% kaikista synnytysaiheisista kirjoista verkkokaupassa ja myymälässä. Pari suomenkielistä kirjaa löytyy ja ainakin verkkokaupasta on saatavilla hyviä klassikoita. Sheila Kitzingerin kirjat ovat olleet hyviä lukukokemuksia aktiivisesta synnyttämisestä, ja löytyy tuolta ihan ensimmäisiä klassikoitakin kuten Leboyerin Birth Without Violence ja Lamaze-synnytysopas. Jos raskaus ei ole toiveissa (tai vaikka olisikin), niin saatavilla on Taking Charge of your Fertility -opus, joka on aivan mahtava teos luonnonmukaisesta ehkäisystä ja auttaa ylipäänsä ymmärtämään naisruumiin toimintaa. Suosittelen! Kampissa on muuten loppuviikon alepäivät, joten muitakin tarjouksia löytyy.

Noniin lopetan mainoksen tähän. Asioin Bebesissä aina vähän hammasta kiristellen, koska siellä on niin kallista, mutta se on Helsingissä ainoa hyvällä paikalla sijaitseva äitiysvaatekauppa. Jos on ollut pakko nopeasti hankkia joku imetysasia, niin olen tottunut käymään siellä. Nyt pitäisi kysyäkin sieltä synnytysaltaasta. Haluan ehdottomasti ammeen käyttööni synnytyksessä, mutta en vielä ole päättänyt, millaisen ja olisiko se paras ostaa, vuokrata, lainata vai mitä.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Kotisynnyttäjän sisustuselementit ja raskausajan apuvälineet

Meille kotiin on alkanut kerääntyä kaikenlaisia kummallisia asioita. Jos olisi paljon aikaa, rahaa, siivous- ja puuhailuintoa (tai edes jotakin näistä), niin kerrostalokolmiomme näyttäisi aika erilaiselta. Raskauden myötä arvostan ennen kaikkea sellaisia huonekaluja ja esineitä, jotka auttavat olemaan mukavasti. Tässä muutamia lemppareitani.

Yogalifen punainen putkityyni eli bolsteri. Kevyt, helppo siirrellä ja saa monissa väreissä. Tämän päällä on ihana istuskella lattialla joko polvillaan tyyny haarojen välissä tai kyykyssä tyyny pepun alla. Kyykkyasento on hyvä raskauden aikana, koska se avaa lantiota ja venyttää lantionpohjan lihaksia, mutta leveässä kyykyssä ilman tyynyä on aikamoisen raskasta hengailla (ellei omaa rautaisia reisilihaksia). Jos liitoskipujen takia jalkojen avaaminen tuntuu ikävältä, niin puolikyykky on yleensä kuitenkin ihan hyvä asento, eli toinen polvi on lattiaa vasten. Bolsteri on ihana myös kylkimakuulla päällimmäisen polven alla. Paksu (ainakin 1 cm) makuualusta on myös ehdoton, ilman sitä venyttelyt jäävät tekemättä ja paremman lepoasennonkin saa lattialla kuin meidän upottavalla sohvalla.

Sängyssä paras kaverini on nykyään Doomoo Buddy -imetystyyny. Sen kanssa saa kyljellään nukkuessa mukavan asennon. Doomoo on myös imetystyynynä ylivertainen. Esikoisen kanssa käytössä oli pienempi Doomoo Softy. Mikään muu (halvempi...) imetystyyny ei ole yhtä muokkautuva ja tukeva. Cotton-puuvillasekoitepäällinen on minusta mukavampi kuin tavallinen hieman liukkaampi materiaali. Näihin saa myös vaihtopäällisiä. Ainoa varoituksen sananen: täytemateriaali painuu käytössä kasaan. Jos ostaa käytetyn tyynyn, kannattaa hankkia Kidsteriltä lisätäytepakkaus ja lisätä tyynyyn täytettä. Tätä varten voi joutua ratkomaan hieman sisätyynyn saumaa ja ompelemaan sen takaisin kiinni (ainakin meidän Softyssa oli sitä varten erillinen kohta, Buddyn sisärakenteita en ole vielä tarkastellut). Täyttäminen on hyvin sotkuista puuhaa, minimaalisia mikrorakeita on sitten joka paikassa.

Sitten meiltä löytyy jumppapallo, jokin halpa urheiluliikkeestä ostettu. Pallo helpottaa alaselkäkipuja ja sen päällä on mukava pyöritellä lantiota. Alaselän saa hyvin rennoksi myös kun selällään maatessa nostaa jalat koukkuun pallon päälle. Pahimpien vauvan rintaraivarien aikana auttoi, kun imettäessä samalla pomppi ylös alas pallon päällä. Halpispallon ongelmana on vain sen tyhjeneminen itsestään. Pallon käsipumppu hajosi heti kättelyssä ja löysä pallo ei ole yhtä mukavan tuntuinen kuin täysi. Tavallisessa jumppapallossa ei ole samanlaista "anti-burst"-lupausta kuin oikeissa terapiapalloissa tai synnytyspalloissa. Puhkeamisvaara on siis suurempi. Pallo muutenkin vie aika paljon tilaa ja tuntuu vierivän aina tielle.

Elisan blogista luin maapähkinän muotoisesta ovaalista jumppapallosta, jonka melkein jo lisäsin hankintalistalle... Mutta ehkä tavallinen pallo ja lisäksi putkityyny riittävät. Joku raja :)

Sitten meiltä löytyy Tempurin Marumaru-istuintyyny. Tämä on aivan ehdoton keittiön puutuoleilla, etenkin synnytyksen jälkeen mutta muutenkin selkävaivaisena kaikilla kovilla tuoleilla istuminen on ikävää. Jälleen kallis, mutta miellyttää jopa silmää.

Itse synnytystä varten pitäisi hankkia synnytysamme. Olen miettinyt pumpattavaa La Bassine -allasta, mutta pitää ottaa vielä selvää muista vaihtoehdoista. Ja TENS-laitteen olen kokonaan unohtanut... Joo, aktiivinen synnyttäminen on välineurheilua!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kotisynnytystoimintaa

Aktiivinen synnytys ry on näemmä uudistanut nettisivunsa. Sivuilta bongasin kaikkea mielenkiintoista, kuten Kotisynnytyskurssin vanhemmille:

"Yhdistyksen kotisynnytyskurssilla käydään läpi kaikki kotisynnytyksen järjestämiseen tarvittavat asiat, pohditaan yhdessä miten lähestyä terveydenhuollon ammattilaisia kotisynnytysasioissa ja jaetaan kokemuksia kotisynnytysten järjestämisestä.

Näin järjestät kotisynnytyskurssin omalla paikkakunnallasi:
1. Kerää vähintään kolme perhettä, jotka ovat kiinnostuneet kurssista,
2. etsi tila, jonne kaikki kurssilaiset mahtuvat,
3. sovi päivämäärä tai pari jotka sopivat kaikille osapuolille ja
4. ota yhteyttä yhdistyksen kotisynnytysvastaavaan Anuun
anu.lampinen [at] heket.fi joka etsii teille kurssin vetäjän.

Yhdistys maksaa vetäjän matkakulut. Kurssilaisten osuudeksi jää vetäjän pyytämä korvaus kurssipäivästä ja mahdollinen tilavuokra."

Lokakuun 1. päivä 2011 järjestetään Helsingissä Kotisynnytyssymposium. Ilmoittautumisaika on mennyt jo umpeen, mutta paikkoja voi varmaan vielä tiedustella.

Keskusteluiltoja järjestetään monella paikkakunnalla. Helsingissä tuleva ohjelma näyttää tältä:
Ma 3.10 Synnytyspelot. Mukana psykologi Maiju Tokola.
Ma 7.11 Tukihenkilö synnytyksessä.
Ma 12.12 Kotisynnytys. Mukana kätilö Anu Lampinen.

Paikka: Mäkitorpan leikkipuiston tilat, Mäkitorpantie 42-44, Oulunkylä klo 18-20
Lisätietoja: Kerttulilta: kjaroma [at] hotmail.com

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Miten turvallista on synnyttää kotona?

Sairaala on turvallisin paikka synnyttää, ja vielä parempi, jos vastasyntyneiden tehohoito on heti saatavilla. Suunnilleen tällaisia ensiajatuksia mielessäni liittyi synnyttämiseen ekan raskauden alkuvaiheessa. Turvallisuus on tietysti tärkeää - tuskin synnytyskään menee kovin hyvin, jos sen aikana pitää pelätä vauvan tai oman turvallisuuden puolesta. Kuitenkin mitä enemmän otan asioista selvää, sitä enemmän näen juuri sairaalasynnytykseen liittyviä riskejä ja kotisynnytys alkaa vaikuttaa omalla kohdallani paljon turvallisemmalta vaihtoehdolta.

Tässä kohtaa täytyy huomioida muutamia taustatekijöiltä. Meiltä on synnytyssairaalaan matkaa vain parisen kilometriä. Edellinen raskaus ja synnytys sujuivat ilman komplikaatioita, ja kotisynnytykseen päätyminen vaatii tälläkin kertaa, että raskaus sujuu normaalisti. Riskiraskaudet ovat asia erikseen. Tästä olen koonnut vähän enemmän asiaa tuonne blogin kotisynnytys-välilehdelle. Kotona synnyttäminen tuntuu ajatuksena meille sopivalta, se ei ole mikään ulkopuolelta tuleva pakko vaan suunniteltu synnytystapa, jossa on läsnä koulutettu ja kokenut kätilö. Suunnittelematon kotisynnytys, jossa lapsi syntyy kotona, koska sairaalaan ei ehditä tms. on aivan eri asia kuin raskauden aikana valmisteltu ja suunniteltu kotisynnytys.

Synnytykseen, turvallisuuteen ja riskeihin liittyy voimakkaita kulttuurisia käsityksiä siitä, että synnyttäminen on lähtökohtaisesti aina vaarallinen tapahtuma, jossa voi tapahtua milloin vain mitä tahansa yllättävää. Tällä logiikalla on tärkeää, että hätäsektio- ja tehohoitomahdollisuus on joka hetki saatavilla. Tai ainakin sairaalatekniikan ajatellaan automaattisesti lisäävän turvallisuutta. Miksi tämä sitten on minusta vääränlainen ajattelutapa?

Ensinnäkin on äärimmäisen epätodennäköistä, että vauvalla olisi jokin sellainen sairaus tai vamma, joka tulisi ilmi vasta lapsen synnyttyä (olettaen, että raskauden aikaiset ultratutkimukset on tehty eikä ole muutenkaan mitään epäilyä mistään poikkeavasta raskauden aikana) JA joka vaatisi minuuteista kiinni olevaa tehohoitoa. Meiltä pääsee tarvittaessa hyvin nopeasti ambulanssilla sairaalaan.

Toiseksi, (etenkin kun takana on yksi normaali alatiesynnytys) synnytyksen aikana ei käytännössä tapahdu mitään niin yllättävää, että hätäsektio olisi toteutettava aivan puun takaa ilman mitään ennakkovaroitusmerkkejä. Hätäsektio on siis eri asia kuin kiireellinen sektio (päivystyssektio). Hätäsektiossa vauva on saatava ulos heti, minuuteissa, kun taas kiireellisessä sektiossa vauva syntyy 30-60 minuuttia leikkauspäätöksen tekemisestä. Kotisynnytyksessä kätilö on koko ajan paikalla, ja jos ilmenee mitään merkkejä siitä, että synnytykseen tarvitaan jotain lääketieteellistä puuttumista, sairaalaan pääsee hyvin nopeasti.

Kotisynnytyksessä on itse asiassa monia tekijöitä, jotka tekevät siitä tavalliselle uudelleensynnyttäjälle hyvin turvallisen synnytystapavaihtoehdon. Paikalla on koko ajan kätilö, mahdollisesti kaksi. Sairaalassa yhden kätilön ei ole yleensä mahdollista seurata yhden synnyttäjän ja vauvan vointia niin keskittyneesti kuin kotona. Kätilö tietää etukäteen, mitä valmiuksia minulla on ja mitä voi ehdottaa, esimerkiksi erilaisia synnytyksen edistymiseen vaikuttavia asentoja, miten minua voi auttaa rentoutumaan, miten ottaa huomioon lantioni fysiologia jne. Kätilö voi siis toiminnallaan aktiivisesti edistää synnytyksen etenemistä ja toisaalta huomata mahdolliset merkit siitä, että jotain saattaa olla menossa pieleen.

Sairaalasynnytyksessä on mahdollisuudet lääketieteelliseen kivunlievitykseen. Kotona ei ole (lisää aiheesta esim. postauksessa Kivuton synnytys?). Tämä ei ole pelkästään rajoittava tekijä. Esimerkiksi epiduraali lisää synnytyksen etenemiseen liittyviä riskejä, jotka voivat vaatia esimerkiksi imukuppiulosauttoa tai sektiota. Verenpaine voi laskea (laitetaan suolaliuostippa käteen), vauvan sydänäänet voivat heikentyä (vaaditaan jatkuvaa elektronista seurantaa), supistukset voivat lakata (oksitosiinitippa), lantionpohjan lihasten toimintakyky katoaa (vauva voi joutua lantiossa virheasentoon). En ole lainkaan sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi ottaa epiduraalia! Sen hyödyt voivat hyvinkin ylittää mahdolliset haitat. Yritän sanoa, että lääketieteellinen puuttuminen synnytykseen aiheuttaa sen, että synnytys vaatii sairaalaseurantaa ja todennäköisemmin lisää lääketieteellisiä toimenpiteitä. Ilman puudutteita ja voimakkaita kipulääkkeitä ei ole ainakaan niiden aiheuttamia riskejä vauvan voinnin äkillisestä heikentymisestä tai synnytyksen pysähtymisestä. Monet synnytykseen mielikuvissa liitetyt riskit liittyväkin siis lähinnä lääketieteellisesti hoidettuun synnytykseen. (Jos joku nyt ihmettelee, että miten ihmeessä aion selvitä synnytyksestä ilman kivunlievitystä, niin lisää aiheesta täällä.)

Ehkä tärkein turvallisuustekijä on kuitenkin se, että kotisynnytys on oma valintani ja se lisää omaa turvallisuudentunnettani. Minulla on oma henkilökohtainen kätilö ja olen tutussa ympäristössä. Joillekin muille kotisynnytys herättäisi huolia ja pelkoja, ja silloin se ei tietenkään ole hyvä valinta. Koettu turvallisuus ei ole yksinomaan fiilisjuttu, vaan sillä on myös vaikutusta synnytyksen etenemiseen. Moni on esimerkiksi kokenut, miten hyvin alkaneet supistukset laantuvat sairaalaan saapuessa. Se ei ole mikään Murphyn laki, vaan johtuu tunteiden vaikutuksesta ihmisen hormonitoimintaan. Hormonit säätelevät synnytystä, ja jännitys, varuillaanolo ja pelko todella voivat pysäyttää avautumisvaiheen etenemisen tai hidastaa sitä. Tämä taas lisää lääketieteellisen puuttumisen tarvetta.

Parhaimmillaan kotisynnytys tarjoaa hyvät puitteet synnytyksen etenemiselle niin kuin sen kuuluukin edetä. Minä pysyn rentona ja rauhallisena, jolloin vauva saa hyvin happea ja pystyy kääntymään ja laskeutumaan optimaalisessa asennossa. Synnytykseen vaikuttavat hormonit toimivat niin kuin pitää ja pitävät supistukset käynnissä eikä synnytys pitkity. Pärjään saamani tuen ansiosta kivun kanssa niin ettei siitä tule sietämätöntä, enkä siksi tarvitse järeitä sairaalan kivunlievityskeinoja.

Ei ole kiinni yksinomaan tuurista, että synnytys menee hyvin ja ilman komplikaatioita. Synnytyksen kulkuun voi vaikuttaa. Sen tiedostaminen ei ole sama asia kuin luulo siitä, että kaikkeen voisi vaikuttaa. Lisäksi kaikki ei ole synnyttäjän hallittavissa, vaan muilla synnytykseen osallistuvilla on paljon merkitystä. En vapaaehtoisesti synnyttäisi yksin kotona ilman kätilön apua ja etukäteissuunnittelua. Minulle on myös tärkeää, että sairaala on tarvittaessa hyvin lähellä, jolloin sinne ehditään nopeastikin. Sairaalaan päätyminen on mahdollista, eikä se tarkoita epäonnistumista.

Sairaalasynnytykseen ja suunnitelma Beehen liittyen varasin ajan Haikaranpesän synnytyskeskusteluun, joka on parin viikon kuluttua. Saa nähdä, tuleeko siitä parempi kokemus kuin synnytyspelkopolista, ainakaan sieltä en anna kenenkään heittää minua ulos... En nyt sitten tiedä, olisiko Haikaranpesään mahdollista päästä vielä erikseen keskustelemaan synnytystoiveista, jos se tuntuu vielä tarpeelliselta. Luulen vain, että voin hyvin käyttää ajan pelkästään edellisen synnytyksen läpikäymiseen ja sitä koskeviin kysymyksiin. Haluaisin, että osastolla olisi hyvät paperit myös siitä, mitä toivoisin seuraavaan synnytykseen osallistuvilta kätilöiltä. Ehkä pitää varalta koettaa kirjoittaa synnytystoivelista hyvin jo etukäteen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Akupunktio pyörittää vauvaa ja kadonneet liitoskivut

Ihmeellisiä asioita tapahtuu. Ensinnäkin: parin kuukauden aikana infernaalisiksi yltyneet liitoskivut ovat yhtäkkiä reilun viikon sisällä helpottaneet. Pystyn taas kävelemään kuin lähes normaali ihminen, ottamaan satunnaisesti pari juoksuaskeltakin ilman, että loppupäivä menee sohvalla toipuessa. Välillä tuntuu pientä vihlontaa, ja sängyssä kylkeä pitää edelleen kääntää varovasti jalat yhdessä, mutta toimintakyky on palautunut muutoin hurjasti. Olisiko yhdestä osteopatiahoidosta ollut apua, vai mikä tässä on takana, en tiedä. Mieletöntä.

Eilen olin akupunktiossa, jonka alkujaan varasin liitoskipujen hoitamista varten. Hoitokerta ei kipujen katoamisesta huolimatta mennyt hukkaan, sillä muitakin jumituksia löytyy, vaikka niiden vaikutukset arkielämään eivät ole liitoskipujen luokkaa. Esimerkiksi pakarat ja reidet menevät helposti lukkoon, kun tekee istumatyötä, on raskaana eikä häpyliitoksen kipujen takia oikein saa tehtyä normaaleja pakaralihasliikkeitä. Seurauksena on lantion ja alaselän jumitukset, jotka vaikuttavat myös rintarangan ja yläselän alueelle. Oli kyllä ihan mahtavia tuntemuksia jo hoidon aikana. Etenkin pisteiden painelu pakaroissa tuntui nilkoissa ja lopulta pikkuvarpaassa asti. Neulat eivät tuntuneet juuri yhtään ikäviltä, eikä niistä jäänyt jälkiä. Hoidon jälkeen tuntui, että pystyi hengittämään ihan eri tavalla kuin ennen.

Akupunktiota käytetään myös kääntämään perätilassa tai poikittain majailevaa vauvaa, ja olen kuullut monilta, että akupunktio voi olla paljon tehokkaampi ja mukavampi keino kuin lääkärin tekemä ulkokäännös. Tässä toisen kolmanneksen lopuilla vauvan asennolla ei vielä ole niin suurta merkitystä, mutta oli kyllä mukava yllätys, että pitkään poikkitilassa viihtynyt vauva möyri itsensä yön aikana raivotarjontaan, vieläpä oikeaoppisesti selkä kohdun vasemmalle puolelle. Koko yön myllersi mahassa ja vessareissulla oli pakko jäädä hetkeksi nojailemaan käsivarsilla pöytään niin että vatsa sai roikkua vapaasti. Aamulla neuvolalääkäri totesi ultralla, että pää alaspäin siellä nyt majaillaan. Vauvahan mahtuu vielä pyörimään kohdussa ja vaihtamaan asentoa uudelleen, mutta pitää nauttia niin kauan kuin tätä kestää. Kääntyminen tuli tällä kertaa ainoastaan hoidon sivutuotteena, mutta jännä huomata, miten akupunktio toimii.

Ultrassa painoarvioksi tuli 1200g, aavistuksen keskikäyrän yläpuolella. Kohdun sf-mitta on 25 cm, ja sekin keskikäyrien tuntumassa. Kaikki näytti hyvältä. Viimeksi muistaakseni keskiraskauden lääkärikäynnillä ei ultrattu, tosin siinä neuvolassa ei tainnut olla ultralaitetta ainakaan kaikissa lääkärien huoneissa. Ultraaminen ei minusta olisi ollut erityisesti tarpeen, mutta toisaalta asennon varmistamisesta on hyötyä, kun yritän nyt itse opetella paremmin tunnistamaan vauvan asennon muutokset kohdussa. Viimeksi potkut tuntuivat niin satunnaisilta suunnilta, etten olisi kuvitellutkaan tunnistavani itse vauvan tarjontaa. Tällä kertaa aion harjoitella ja olen muutenkin lukenut paljon vauvan asennon vaikutuksesta synnytykseen ja miten optimaaliseen tarjontaan voi houkutella.