tag:blogger.com,1999:blog-20005343135118512402024-03-05T11:48:05.655+02:00SynnytysmatkallaPohdintoja kotisynnytyksestä, aktiivisesta synnyttämisestä, synnytyspelosta, kivusta ja voimasta. Odotuksissa hyvä syntymä loppuvuodesta 2011.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.comBlogger60125tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-52798962545421546862012-01-08T08:09:00.001+02:002014-12-26T20:22:56.419+02:00Tukihenkilöksi synnytykseenDoulakoulutuksia ja kursseja doulille Helsingissä järjestää mm.<br />
<br />
<a href="http://www.doulakka.fi/" target="_blank">Doulakka</a><br />
<a href="http://www.heket.fi/" target="_blank">Heket</a><br />
<a href="http://www.jaga.fi/" target="_blank">Jaga</a><br />
<br />nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-22001448938416256142012-01-07T14:37:00.001+02:002012-01-07T14:38:20.942+02:00Synnytyskeskusteluillat alkavat taasYlihuomenna alkavat taas Aksyn Helsingin kuukausittaiset keskusteluillat! Kotisynnytyksistä on jälleen keskustelua toukokuussa.<br />
<br />
Aktiivinen synnytys ry:n Helsingin keskusteluillat ovat suosittuja ilmaisia iltoja, joissa jaetaan synnytystarinoita, keskustellaan synnytykseen liittyvistä aiheista ja juodaan teetä hyvässä seurassa. Tapaamiset toimivat vertaistukiryhmänä ja mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat vaihtaa ajatuksia raskauteen, synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvistä aiheista tai vain kuunnella toisten kokemuksia. Mukana keskustelemassa doulat Veera Gindonis ja Kerttuli Jaroma.<br />
<br />
KEVÄÄN 2012 illat järjestetään vanhaan tapaan kerran kuukaudessa klo 18-20 seuraavasti:<br />
<br />
Ma 9.1 Synnytyskokemuksia. Tule kertomaan oma kokemuksesi tai kuuntelemaan muiden kokemuksia.<br />
Ma 6.2 Synnytykseen valmistautuminen<br />
Ma 5.3 Synnytyspelot. Mukana psykologi Maiju Tokola.<br />
Ma 2.4 Tukihenkilö synnytyksessä.<br />
Ma 7.5 Koti- ja pikasynnytys. Mukana kätilö Anu Lampinen.<br />
Ma 4.6 Imetyksen alku.<br />
<br />
Paikka: Mäkitorpan leikkipuiston tilat, Mäkitorpantie 42-44, Oulunkylä.<br />
<br />
Lisätietoja: Kerttulilta: kjaroma [at] hotmail.com<br />
<br />
<a href="http://www.aktiivinensynnytys.fi/index.php/ajankohtaista/93-jasenille/paikallistoimintaa/107">http://www.aktiivinensynnytys.fi/index.php/ajankohtaista/93-jasenille/paikallistoimintaa/107</a>nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-45496540696614627242012-01-07T10:46:00.000+02:002012-01-07T10:46:47.302+02:00Uusi kotisynnytysblogiTämän blogin tahti tulee harvenemaan ja ehkä jossain vaiheessa pysähtymään kokonaan. Joitakin tekstejä on vielä luonnoksina, ja ne koetan saada julkaistua. Ehkä jotain uusiakin ajatuksia synnyttämiseen liittyen saattaa tulla, mutta muuten synnytys alkaa jäädä yhä enemmän taakse ja täällä keskitytään vauvaelämään.<br />
<br />
Suosittelen tutustumaan uuteen kotisynnytysblogiin <a href="http://oksitosiini.wordpress.com/" target="_blank">Minun kotisynnytykseni</a>! Blogin linkkivälilehdeltä löytyy myös tutustumisen arvoisia sivustoja ja yhteystahoja.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-55589294951138211012012-01-05T09:27:00.000+02:002012-01-05T09:27:05.654+02:00Lapsi mukana synnytyksessäMuutama kuukausi sitten pohdin esikoisen hoitojärjestelyjä ja ylipäänsä <a href="http://synnytysmatkalla.blogspot.com/2011/10/lapsi-mukaan-synnytykseen.html" target="_blank">lasten osallistumista synnytykseen</a>. Suunnitelmat menivät synnytyksen aikana lopulta täysin uusiksi, ja parivuotias esikoinen seurasi parin metrin päästä, kun ponnistin pikkusisaruksen maailmaan.<br />
<br />
Kun herättelin muuta perhettä aamuseitsemän aikoihin, en osannut aavistaakaan, että tunnin päästä vauva olisi jo syntynyt. Isä ja lapsi alkoivat herättyään nopeasti valmistautua lähtemään tarhaan. Varmistelivat vielä, että minulle puolen tunnin edestakainen tarhareissu on ok, vaikka kätilö ei olekaan vielä paikalla. Ja olihan se, koin pärjääväni supistusten kanssa tosi hyvin. Lapsi naureskeli aamupalan jälkeen eteisessä, kun minä päästelin hassuja ääniä olohuoneessa aina supistusten aikana. Kymmenisen minuuttia myöhemmin haalarit oli puettu, mutta supistusten intensiivisyys olikin siinä vaiheessa sitä luokkaa, että tajusin yksinjäämisen olevan mahdotonta.<br />
<br />
Kiipesin futonsohvalle kontilleni hengittelemään ja pidättelemään ponnistamista, soitin kätilölle ja olimme kaikki aika pöllämystyneitä yhtäkkisestä käänteestä. Supistusten välissä patistelin esikoista riisumaan haalaria ja puolisoa soittamaan mummoa viemään lasta tarhaan. Mummo lopulta ehti paikalle 20 minuuttia vauvan syntymän jälkeen... Kätilö onneksi tuli aiemmin. Lapselle laitettiin koneelta pyörimään Muumia olohuoneen toiseen päähän. Ponnistusvaihe oli kuitenkin sen verran intensiivinen, että lapsi kuulemma näytti kiinnostuneemmalta synnytyksestä kuin ohjelmasta. Esikoinen seurasi lopulta isän sylissä vierestä, kun minä ponnistin seisaallani ja kätilö otti vastaan vauvan lattialla.<br />
<br />
Lapsi vaikutti tilanteesta lähinnä hämmentyneeltä, mutta ei erityisen pelästyneeltä. Kaksivuotias on kuitenkin sen verran pieni, että toisen vanhemman turvallinen syli riitti rauhoittamaan tilanteen. Synnytyksessä oli rauhallinen tunnelma, minä pärjäsin hyvin ja olimme kaikki kotona tutussa paikassa. Vaikutti lisäksi siltä, että syntynyt vauva oli niin kiinnostava, että itse synnytys unohtui pian. Kätilöstä (myös myöhemmin paikalle ennättäneestä varakätilöstä) lapsi oli myös hyvin innoissaan ja kiinnostunut, ja kätilöiden käynnit ensipäivien aikana olivat varsinainen ilon aihe.<br />
<br />
Ikävintä ponnistusvaiheessa oli oikeastaan se, että minä jäin ilman tukea, vaikka löysin onneksi silti hyvän asennon seisaaltani. En usko, että lapsi kärsi synnytyksen seuraamisesta, vaikka läsnäolo ei tarkoituksena ollutkaan. Esikoinen lähti puolisen tuntia vauvan syntymän jälkeen mielellään tarhaan, ja pystyimme olemaan muutaman tunnin rauhassa keskittyen ihmettelemään vauvaa. Sekään ei olisi ollut täysin välttämätöntä, sillä tunsin olevani hyvissä voimissa. Oli kuitenkin mukavaa myös olla ihan rauhassa eikä esikoisen päivärutiinikaan järkkynyt.<br />
<br />
Tämän kokemuksen perusteella voisin antaa lapsen olla suunnitellusti mukana synnytyksessä, jos mukana on tarpeeksi muitakin tukihenkilöitä, jotka voivat tarvittaessa auttaa minua ja lähteä lapsen kanssa pois. Luulen, että synnytyksen pelottavuus on enemmän aikuisten kuin lasten käsitys. En tietenkään pakottaisi lasta olemaan mukana, jos vaihtoehtoja on. Isompien lasten kohdalla lapsen tulisi itse haluta osallistua. Sairaalasynnytyksen suhteen miettisin vielä tarkemmin kuin kotisynnytyksen, sillä sairaala on kuitenkin vieras ja turvattomampi paikka kuin oma koti, jossa lapsi ja muutkin perheenjäsenet ovat omalla maaperällään.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-79836149151353388932012-01-02T08:10:00.001+02:002012-01-02T08:10:01.545+02:00Nopea synnytys on helppo synnytys?Esikoisen syntymään meni ensimmäisistä supistuksista suunnilleen vuorokausi. Se tuntui pitkältä ajalta, ja supistukset olivat pitkään voimakkaita ja kivuliaita eikä minulla ollut keinoja lievittää kipua ja levätä supistusten välissä. Toinen synnytys kesti noin yhdeksän tuntia, josta voimakkaita supistuksia oli ainoastaan kaksi tuntia. Synnytys ei ollut erityisen kivulias, ainoastaan todella intensiivinen ja voimakas kokemus.<br />
<br />
Onko nopea synnytys sitten aina helppo synnytys? Ei välttämättä. Ymmärrän nyt, että nopeakin synnytys saattaa olla vaikea ja traumaattinenkin kokemus, sillä tunnistan omassa kaikin puolin mahtavassa synnytyksessänikin katastrofin ainekset. Jos siis en olisi valmistautunut alunperinkin synnyttämään kotona.<br />
<br />
En varmastikaan olisi soittanut sairaalaan vielä siinä vaiheessa, kun varttia vaille seitsemän aamulla soitin kätilölle. Ekassa synnytyksessä menimme sairaalaan mielestäni aivan liian varhain. Vaikka supistukset olivat kipeitä, avautuminen oli vasta alussa. Ja sairaalassa oli aivan kamalaa. Tällä kertaa en olisi ottanut sitä riskiä, että olisin joutunut odottelemaan avautumista sairaalassa tuntikausia. Todennäköisesti olisin havahtunut vasta sillä hetkellä, kun olisi alkanut ponnistuttamaan. Ja mitäs sitten? Olisin soittanut hätänumeroon, ja matkannut sairaalaan köytettynä selälleni ambulanssin penkkiin. Tai vauva olisi syntynyt ilman apua, tai ensihoitajien avustamana. Paniikki olisi varmasti iskenyt jossain vaiheessa. Voin kuvitella, että tilanne olisi voinut täysin riistäytyä hallinnastani.<br />
<br />
Nopeassa synnytyksessä myös supistusten yhtäkkinen rajuus voi olla pelottavaa. Ymmärrän nyt todella hyvin, miksi synnytyslauluvalmennuksessa ja TENS-laitteen käyttöohjeissa neuvottiin aloittamaan silloin kun supistukset ovat vielä lieviä. On paljon vaikeampaa alkaa rentoutua ja hengittää rauhallisesti vasta siinä vaiheessa, kun supistukset ovat jo voimakkaita. Nopeasti etenevässä synnytyksessä voi tippua henkisesti kärryiltä, ja hallinnan menetyksen tunne voi saada aikaan paniikin. Minullakin paniikki oli lähellä siinä vaiheessa, kun alkoi ponnistuttaa ja kätilö oli vasta lähdössä matkaan. Pystyin kuitenkin suuntamaan kaiken energiani hengitykseen ja ääneen, eikä pelolle ja panikoinnille jäänyt tilaa.<br />
<br />
Olen edelleen sitä mieltä, että pitkä synnytys on vaikeampi, tai ainakin väsyttävämpi kuin nopea. Sekä fyysisiä että emotionaalisia voimia täytyy säästellä, jotta jaksaa tuntikausien supistelua. Varsinkin sairaalasynnytyksessä saa helposti hienovaraisia vihjeitä ja kokee paineita siitä, että synnytyksen täytyisi edistyä nopeammin, mikä saattaa saada synnytyksen hidastumaan entisestään. Henkinen tuki ja läsnäolo on tosi tärkeää. Synnytyskokemukseen vaikuttaa oman valmistautumisen lisäksi olennaisesti myös synnytysympäristö ja synnytyksessä mukana olevien tuki. Pitää muistaa, että vaikka valmistautuminen on tärkeää, myös synnytyksen hoidolla ja hoitotavoilla on paljon merkitystä. Vastuuta hyvästä synnytyksestä ei voi eikä pidä kaataa yksinomaan synnyttäjän niskoille.<br />
<br />
Olen miettinyt, voisinko vielä synnyttää sairaalassa. Näiden kokemusten perusteella valitsisin ehdottomasti uudelleen kotisynnytyksen. Sairaalasynnytys ei silti enää tunnu täysin mahdottomalta vaihtoehdolta. Tiedän nyt, etten enää tule kokemaan uudelleen ensimmäistä synnytystä ja luotan itseeni niin paljon, että sairaalaympäristökään ei sitä varmuutta pystyisi horjuttamaan. Toisaalta en silti pysty täysin luottamaan siihen, ettei sairaalaympäristössä jokin menisi vikaan. Entä jos joudun sisätutkimusta varten selälleni sängylle, ja joudun jäämään siihen ponnistamaan? Synnytyksen aikana pitäisi voida keskittää kaikki voimat sisäänpäin, eikä joutua viestimään mitään ylimääräistä, etenkään puolustamaan tai vaatimaan mitään. Ylipäänsä ajatus siitä, että synnytyksen aikana pitäisi pukeutua, nousta taksiin, kirjautua sisään osastolle, tavata tuntematonta hoitohenkilökuntaa, riisuutua, kiivetä sängylle sisätutkimusta varten, olla käyrillä... Pikkujuttuja kaikki, mutta häiritsevää silti ja varmasti lisäisi supistusten kivuliaisuutta. Luultavasti selviäisin siitäkin ja pystyisin säilyttämään oman kuplani keskittymällä ääneen ja hengitykseen. Kotisynnytys oli minulle kuitenkin ehdottomasti parempi valinta, ja olen äärettömän tyytyväinen, että se oli mahdollista.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-47474861096467879072012-01-01T11:49:00.000+02:002012-01-01T11:49:56.925+02:00Ja kaikkihan meni toisinSynnytyksen jälkeen olen tajunnut, miten paljon toiseen synnytykseen valmistautumisessa oli ensimmäisestä synnytyksestä toipumista. Olin raskausaikana valmistautunut huolella ja perusteellisesti - mutta ennen kaikkea olin valmistautunut käymään läpi esikoisen synnytyksen toistamiseen. Uskoin täysin kokevani samalla lailla etenevän synnytyksen, hieman nopeutettuna ehkä, mutta en sellaisena kiitorataversiona, joka siitä lopulta tuli.<br />
<br />
Toiseen synnytykseen valmistautuminen onkin ihan erilaista, koska se yksi kokemus on jo takana. Jos ensimmäinen synnytyskokemus on ollut voimakas, ja etenkin voimakkaasti negatiivinen, niin suuri osa valmistautumisessa on sen läpikäymistä. Mitä oikeastaan tapahtui, mikä meni pieleen, mitä olisi voinut tehdä toisin ja mitä haluan tehdä tällä kertaa toisin. En tiedä, pystyykö kokemusta käsittelemään loppuun ja jättämään taakseen vielä raskausaikana. Minulla ensimmäinen synnytyskokemukseni vaikutti vielä synnytyksen aikana, ja meinasi johtaa siihen, ettei kotikätilö ollut ehtiä ajoissa paikalle. Vertasin mielessäni tuntemuksiani esikoisen synnytykseen ja tein sen perusteella täydellisen virhearvion synnytyksen vaiheesta. En kerta kaikkiaan voinut uskoa, että synnytys etenisi niin nopeasti: olin valmis ponnistamaan jo tunti tai puolitoista siitä hetkestä, kun olin noussut sängystä. Ehdin olla jalkeilla kaksi tuntia, ja vauva olikin jo maailmassa.<br />
<br />
Toinen alatiesynnytys usein on nopeampi kuin ensimmäinen, etenkin jos synnytysten välissä ei ole kulunut kovin montaa vuotta. Uskon kuitenkin, että on muita, ehkä tärkeämpiäkin tekijöitä. Yksi niistä on vauvan asento ja tarjonta, josta olen kirjoittanut paljon. Tällä kertaa vauva oli optimaalisessa tarjonnassa synnytyksen alkaessa, eikä avosuisessa niin kuin viimeksi todennäköisesti kävi. Hengitys- ja rentoutumisharjoituksilla ja aamuyöllä myös TENS-laitteella oli suuri vaikutus siihen, että pystyin lepäämään sängyssä lähes koko avautumisvaiheen ajan, illasta aamukuuteen. Ennen kaikkea olin rento ja luottavainen, tiesin että minulla on paljon keinoja ja tukea kivusta selviämiseen. Äänenkäytöstä oli todella suurta apua eivätkä voimakkaatkaan supistukset tuntuneet hallitsemattomalta kivulta. Lisäksi tiesin, että saisin olla kotona, minun ei tarvitsisi lähteä mihinkään ja minulla olisi luotettava ja turvallinen kätilö auttamassa. Jos pelko ja jännitys voivat hidastaa synnytystä, niin rentous ja turvallisuudentunne varmasti tällä kertaa nopeuttivat sitä.<br />
<br />
Kaikki kävi lopulta niin nopeasti, että en tarvinnut kätilön tukea kuin vasta ponnistusvaiheessa ja vauvan synnyttyä. Amme jäi pumppaamatta. Ainoa hieman harmittava juttu onkin se, etten päässyt synnyttämään veteen, mutta se on hyvin pieni pettymys, koska kaikki sujui ilmankin niin hyvin. Synnytyksen jälkeen oli ihanaa olla omassa kodissa. Kaikessa rauhassa. Ja nyt todella tuntuu, että ensimmäinen synnytys on vain muisto, joka ei enää vaivaa mieltä.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-56140002125257751132011-12-19T20:15:00.000+02:002014-12-19T21:04:16.086+02:00Synnytyskertomus: Meidän pieni syntyi kotonaTämän tarinan kirjoittaminen tuntuu hyvin erilaiselta kuin esikoisen synnytyksen läpikäyminen. Synnytys oli uskomattoman hyvä, intensiivinen ja kaunis kokemus, jonka ajatteleminen hymyilyttää edelleen. Tätä tapahtumaa muistelen mielelläni vaikka joka päivä.<br />
<br />
Marraskuisena iltana kymmenen maissa alkoi alavatsassa tuntua pientä nipistelyä. Arvasin, että synnytys todennäköisesti oli alkamassa ja valmistauduin pikaisesti nukkumaan, jotta ehtisin levätä ja ehkä nukkuakin vähäsen. Alku oli hyvin samanlainen kuin esikoisen synnytyksessä. Supistukset alkoivat samoihin aikoihin illalla, jopa samana viikonpäivänä. En osannut lainkaan aavistaa, miten täysin erilainen tästä synnytyksestä kuitenkin tulisi.<br />
<br />
Supistukset tuntuivat vain lievänä jomotteluna, ja taisin ehtiä torkahtaakin hieman. Puoli yhden maissa esikoinen heräsi eikä meinannut millään suostua nukahtamaan uudelleen. Yli tunnin nukuttamisen ja silittelyn jälkeen lapsi sammui viimein meidän sänkyyn. Olen kuullut ja lukenut monien muidenkin vanhempien lapsien kuin ihmeen kaupalla heräävän keskellä yötä, kun synnytys on ollut aluillaan. Jokin juttu siinä täytyy olla! Supistukset olivat vielä kevyitä, ja niitä tuli aika tasan kymmenen minuutin välein. Joka supistuksella keskityin päästämään keskivartalon täysin rennoksi ja hengittämään rauhallisesti. Muut nukkuivat, ja minä makasin sängyssä kyljelläni torkkuen ja hengitellen. Noin puolen tunnin välein vaihdoin kylkeä. Vauva tuntui olevan edelleen vasemmassa raivotarjonnassa, ja liikkeitä tuntui kohtalaisesti.<br />
<br />
Aamuyöstä ehkä puoli neljän jälkeen nousin ylös, söin hieman yöpalaa ja kaivoin kaapista TENS-laitteen. Virittelin lätkät vessan peilin avulla selkääni, mikä oli yksin hieman hankalaa. Ei onneksi tuntunut haittaavan, vaikka en saanutkaan niitä kiinnitettyä kovin symmetrisesti. Sähköimpulssit helpottivat heti kipua, joka ei tosin tässä vaiheessa vielä ollut erityisen kovaa. Menin takaisin sänkyyn, sillä ajattelin säästää voimia mahdollisimman pitkään. Tämähän olisi vasta alkua. Laite oli kaikista pienimmällä teholla, ja se tuntui riittävän hyvin. Vaikutus tuntui vähän samalta kuin joku olisi tasaisesti hieronut selkää. Koetin kohdistaa hengitystä alaselkään ja pysymään supistusten aikana yhä täysin rentona. En ehtinyt nukahtaa supistusten välissä, mutta pystyin kuitenkin lepäämään ja rentoutumaan.<br />
<br />
Vähitellen supistukset alkoivat tuntua sen verran voimakkaina, että huomasin jännittäväni vatsalihaksia ja TENS-laitteesta huolimatta supistusten aikana teki mieli kiemurrella sängyssä. Vähän ennen kuutta nousin ylös, jotta pääsisin liikkumaan ja etten herättäisi vielä muita. Muistelin synnytyslauluvalmennuksen oppeja, ja aloin supistusten aikana huokailemaan kevyttä aaa-ääntä. Ääntä oli valmennuksessa kehotettu käyttämään jo mietojenkin supistusten aikana ja nostamaan äänen voimakkuutta supistusten voimakkuuden mukaan. Se tuntui yllättävän hyvältä. Jotenkin ääni vei huomion pois kivusta ja rentoutti paljon paremmin kuin pelkkä hengitykseen keskittyminen. Istuin pallon päällä ja supistuksen alkaessa nousin seisomaan, nojailin pianon kanteen ja annoin äänen tulla syvältä. Kuvittelin äänen liikkuvan kasvoista rintaa ja vatsaa pitkin lantionpohjaan. Ajattelin, miten jokainen supistus avaa kohdunsuuta ja miten tällä kertaa en taistele kipua vastaan, vaan annan sen tehdä tehtävänsä.<br />
<br />
Olo oli rauhallinen. Ulkoa kadulta ei kuulunut poikkeuksellisesti mitään ääniä, ja koko talo oli hiljaa. Äänen avulla tunsin pystyväni hallitsemaan kipua, eivätkä supistukset tuntuneet pahalta. Katselin kelloa ja mietin, milloin soittaisin kätilölle. Kätilön tultua paikalle voisimme varmaan alkaa täyttämään ammetta ja pääsisin sinne lepäilemään. Olin muutenkin ajatellut haluavani kätilön paikalla mahdollisimman aikaisin. Ajattelin jaksavani paremmin, jos tukea olisi saatavilla alusta lähtien. Mietin, että jos vauvalla viimeksi oli kestänyt myöhäiseen iltaan saakka niin tällä kertaa saattaisin synnyttää iltapäivällä. Sinne asti jaksaisin varmasti hyvin.<br />
<br />
Varttia vaille seitsemän on sentään jo melkein ihmisten aikaa, ja soitin kätilölle. Sanoin, että nyt tuntuu alkavan tapahtua, vaikka mitään kiirettä ei vielä olisi paikalle. Ylösnousun jälkeen supistuksia oli tullut tihenevässä tahdissa. Ei silti mitään hätää, vakuuttelin. Ei tässä vielä aikoihin tapahtuisi mitään. Tuntuuko painetta? No joo, supistukset tuntuvat alaselässä ja takamuksessa, mutta niin ne tuntuivat viimeksikin, varmaan suolessa on vielä jotain, joka painaa... Sovimme, että kätilö alkaa valmistautua lähtöön. Kuuden minuutin puhelun aikana tuli pari kolme supistusta, joiden aikana laitoin puhelimen syrjään ja keskityin taas ääneen.<br />
<br />
Puhelun jälkeen vähän ennen seitsemää herätin lapsen isän. Nyt se tulee - no ei nyt ihan heti, mutta tänään. Esikoinen meni syömään aamupalaa ja alkoi pukeutua tarhaan. Olohuoneessa istuin pallon päällä, makasin välillä kyljelläni futonsohvalla ja aina supistuksen tullessa nousin ylös ja annoin äänen tulla. Ääni alkoi kuin luonnostaan voimistua, kun supistuksissa alkoi olla enemmän puhtia.<br />
<br />
Jo vajaan puolen tunnin päästä voimakkaita supistuksia tuli tiheästi ja paineentunne alkoi olla kova. Aloin tajuta, että synnytys taitaisikin sujua paljon nopeammassa tahdissa kuin olin ikinä osannut kuvitella. Voisin alkaa ponnistaa vaikka heti! Kello oli 7.25 soittaessani uudestaan kätilölle, joka oli juuri lähdössä ajamaan meille päin. Tää taitaakin tulla nyt! Pystyin tunnustelemaan vauvan päälakea. Ei voi olla totta! Esikoisella oli jo haalari päällä, mutta häntä ei todellakaan voisi enää lähteä viemään päiväkotiin.<br />
<br />
Annoin puhelimen hieman vastaanottavaisemmassa tilassa olevalle puoliskolle, housut pois, pyyhe alle ja futonille konttausasentoon. Nojasin kyynärpäihin ja vaihdoin syvän aa-äänteen pinnalliseen hengitykseen. Supistuksen aikana tein korkea hyyhyyhyy-ääntä huulten välistä. Oli onni, että muistin vinkin, sillä muuten en ikinä olisi kestänyt pidätellä koko 18 ja puolta minuuttia, joka kätilön ajomatkaan meni. Kuulin koko sen ajan kuin jostain sumun takaa kätilön äänen puhelimen kaiuttimesta. En ajatellut mitään, keskityin vain ynisemään. Koetin pitää lantionpohjan rentona ja olemaan ponnistamatta. Nyt ei ollut varaa panikoida, tapahtui mitä tapahtui.<br />
<br />
Oli mielettömän helpottunut olo, kun kätilö vihdoin pääsi sisään. Pari minuuttia meni vielä käsien pesuun ja tavaroiden ottamiseen esiin. Pyysin tarkistamaan kohdunsuun tilanteen, sillä en voinut edelleenkään täysin uskoa, että ponnistusvaihe olisi ihan oikeasti jo nyt käsillä. Mutta oli se, kohdunsuu oli täydet kymmenen senttiä auki. Nyt pitikin vaihtaa vaihdetta ja alkaa ponnistaa, mutta missä? Olin vähän hukassa, koska olin suunnitellut olevani tässä vaiheessa ammeessa, tai ainakin jakkaralla niin kuin viimeksi, eikä nyt ollut kumpaakaan. Halusin päästä pois konttausasennosta, mutta syvä kyykky ilman tukea ei tuntunut mahdolliselta asennolta enkä oikeastaan halunnut liikkua yhtään mihinkään.<br />
<br />
Ponnistusvaiheen muistikuvat ovat melko hataria välähdyksiä. Nousin sohvan viereen seisomaan ja pyysin kumppanin eteeni tueksi. Kätilö levitti alle pyyhkeitä, kuunteli kertaalleen vauva sydänäänet dopplerilla ja asettui taakseni lattialle valmiiksi ottamaan vauvan vastaan. Oli hankalaa orientoitua ponnistamaan, kun olin tähän asti kaikin voimin keskittynyt välttämään sitä. Muutaman supistuksen ajan roikuin kumppanin kaulasta, mutta sitten esikoinen alkoi vaatimaan huomiota ja jäin yksin, kun lapsi halusi isän syliin. Seisoin ja nojasin käsillä polviini. Supistuksen tullessa keskityin edelleen hengittämiseen ja ääneen. Aika pian kalvot menivät rikki - onneksi eivät yhtään aiemmin, sillä pidättely olisi silloin voinut olla mahdotonta. En edelleenkään varsinaisesti ponnistanut, osittain olin yhä liian hämmentynyt, osittain tajusin, että pystyasennossa ei kannata yrittää liian kovaa, jotta kudokset ehtivät venyä. Halusin ponnistaa omien tuntemuksieni mukaan enkä väkisin ja välttyä siten repeämiltä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua kiristystä, ja kätilö kävi pyynnöstäni lämmittämässä lämpimän kääreen välilihaa vasten, joka tuntui tosi hyvältä. Muistan jossain vaiheessa tunteneeni, miten supistuksen jälkeen vauva nousi takaisin ylöspäin. Epätoivo häilähti hetkeksi mieleen, kätilö sanoi onneksi jotain rauhoittavaa, ja samalla tajusin, että nyt pitäisi alkaa oikeasti ponnistamaan, jotta vauvan saisi ulos. Seuraavilla supistuksilla keskityin työntämään kevyesti. Sattui, mutta tiesin sen olevan pian ohi. Sitten vauvan pää putkahtikin esiin, ja kuului rääkäisy. Kesti hetken tajuta, että olkapäät olivat vielä sisällä, vaikka vauva huusi jo täyttä kurkkua. Seuraavalla supistuksella vauva syntyi. Ponnistusvaiheen kestoksi merkattiin kahdeksan minuuttia. Se oli siinä! Olin älyttömän onnellinen, hämmentynyt ja helpottunut.<br />
<br />
Kätilö pyysi kyykistymään, koska napanuora oli lyhyt. Olin aivan pihalla, ja asentoa vaihtaessani tunsin nykäyksen ja napanuora katkesi. Pelästyin tietysti, mutta napanuora solmittiin, eikä siitä aiheutunut ongelmia. Siirryin futonille makaamaan ja sain vauvan syliin. Näinkö helposti tämä oikeasti meni? Pelkäsin, että kohta heräisin takaisin omassa sängyssäni ja synnytys olisikin vielä edessä, kaikki tuntui niin epätodelliselta. Samalla tuntui mielettömän hienolta: sain juuri sellaisen synnytyksen kuin halusinkin. Kaikki meni paremmin kuin hyvin.<br />
<br />
Parikymmentä minuuttia syntymän jälkeen anoppi saapui hakemaan esikoista tarhaan. Lapsi vaikutti hieman hämmentyneeltä, mutta ei mitenkään säikähtäneeltä. Kätilö vakuutti, että tunnelma oli ollut koko ajan rauhallinen. Jossain vaiheessa toinenkin kätilö ennätti paikalle. Oli hiljaista ja mukavaa, vauva torkkui kanssani peiton alla. Mietoja jälkisupistuksia tuli satunnaisesti. Vielä odoteltiin istukan syntymistä. Rauhoituttuani hieman ponnistusvaiheen hektisyydestä alkoi paleltaa aivan kamalasti ja lopulta makasin kääriytyneenä useampaan peittoon. Tärinä meni onneksi pian ohi. Koetin vähän kyykyssä saada istukkaa ulos, mutta se ei tuntunut lähtevän. Sain akupunktioneulat, ja lopulta reilun tunnin päästä istukka syntyi kokonaisena yhdellä ponnistuksella kätilön painaessa kohtua.<br />
<br />
Makoilimme futonilla, söimme leipiä ja joimme teetä. Vauva punnittiin samanlaisella kalavaa'alla, joka neuvolan kotikäynnilläkin yleensä on mukana, päänympärys mitattiin ja pitkä musta tukka pestiin puhtaaksi kylpyhuoneen hanan alla. Sain puudutuspiikin ja pari tikkiä nirhaumiin, jotka olivat tulleet vauvan nyrkeistä. Tällä kertaa käsi ei sentään ollut poskella vaan leuan alla. Vauvan imiessä rintaa kätilö pisti K-vitamiinipiikin, ja napaverinäyte otettiin istukasta. Kätilöt siivoilivat vähän paikkoja, muutama pyyhe heitettiin roskiin ja loput pyykkiin. Kaikki oli juuri niin kuin pitikin, ja olin onnellinen, että sain olla kotona. Olen aina pitänyt täysin friikkeinä ihmisiä, jotka sanovat pitävänsä synnyttämisestä ja synnyttävänsä vaikka joka päivä, mutta nyt minusta tuntui samalta. Synnytys tosiaan voi olla mahtava kokemus.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-86990186678976618652011-12-14T14:10:00.000+02:002011-12-14T14:10:15.525+02:00Kotisynnytysohjelmaa NelosellaToisen lapsen imetyksen myötä kuvioon ovat tulleet jälleen keskipäivän tv-ohjelmat. Nelosella tuleva Vauvan tarina saa minut yleensä ärsyyntymään tai tylsistymään (kuinkahan monia kolmosia jenkeissä oikein syntyy kun niitä riittää melkein joka jaksoon?), mutta tänään tullut kotisynnytysjakso olikin yllättävän hyvä. Ohjelmaan on selvästi haluttu synnyttäjien ääripäitä, mutta lähestymistapa oli luonteva ja ohjelmasta välittyi minusta yllättävän hyvin synnytyksessä itsellenikin tärkeitä asioita kuten intiimiys, hyvä suhde kätilöön ja synnyttäjän tukeminen. Kuvaa löytyy myös vesisynnytyksestä.<br />
<br />
Jakso tulee uusintana huomenna torstaina neloselta klo 9.30 tai sen voi katsoa täältä: <a href="http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=319591" target="_blank">Vauvan tarina: Pitkä kotisynnytys</a>.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-56161833582501976252011-12-09T17:20:00.000+02:002011-12-09T17:20:08.300+02:00Keskustelua kotisynnytyksestä<a href="http://www.aktiivinensynnytys.fi/index.php/ajankohtaista/93-jasenille/paikallistoimintaa/107" target="_blank">Aktiivinen synnytys ry:n keskusteluillassa</a> Helsingissä on maanantaina 12.12.2011 aiheena kotisynnytys. Mukana kätilö Anu Lampinen. Illat järjestetään kerran kuukaudessa klo 18-20 Mäkitorpan leikkipuiston tiloissa (Mäkitorpantie 42-44, Oulunkylä).<br />
<br />
Kannattaa mennä, jos aihe yhtään kiinnostaa! Vaikka synnytys ei olisi omalla kohdalla edes ajankohtaista, niin illasta saa varmaan paljon irti. Me täällä fiilistellään kotioloissa.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-85122203690689821452011-12-08T10:39:00.000+02:002011-12-08T10:39:08.509+02:00Jälkeisten jälkeisetKotisynnytyksessä riittää byrokratiaa. Olemassa olevia käytäntöjä ei ole tai sitten ne käytännöt toimivat kotona synnyttäviä vastaan.<br />
<br />
Meidän neuvola kieltäytyi lopulta kirjoittamasta vastasyntyneen TSH-lähetettä. Onneksi sellainen saatiin mutkan kautta toisesta neuvolasta, joten synnytyksen yhteydessä meillä oli valmiina näyteputki ja lähete minun henkilötunnuksellani. Kätilö kirjoitti vielä mukaan lapun yhteystietoineen - ja kyllä sitä perään soittelua tulikin. Lapsen isä vei näytteen lähimpään labraan ja soittoa taisi tulla niin sieltä kuin sairaalastakin. Arvot olivat onneksi kohdillaan.<br />
<br />
Kolmantena päivänä synnytyksestä kävimme vastasyntyneen lääkärintarkastuksessa. Varasin suosiolla ajan Kampin Pikkujättiin neonatologille, jonne matkattiin koko perheen voimin. Ehkä olisi ollut hyväkin kokemus käydä nyt hyvän synnytyskokemuksen jälkeen Kättärillä ja se olisi voinut olla poliittisempi teko kotisynnytysten näkyvyyden puolesta, mutta en halunnut ottaa riskiä. Jos lääkäri olisi ollut tyly (kuulemma osa suhtautuu kotisynnytykseen todella nihkeästi) niin sairaalapelko tuskin olisi siitä laantunut. Pikkujätin lääkäri oli kotisynnytyksestä hieman hämillään, mutta asiallinen. Kaikki oli mallillaan, paino vain oli pudonnut sen verran, että imetystä ollaan koetettu tehostaa. Ja pakko mainita, että kannoin itse vauvan kantoliinassa kotoa lääkäriin! On tapahtunut paljon sellaista, joka esikoisen syntymän aikaan ei ollut mahdollista, ja se tuntuu hyvältä.<br />
<br />
Samaiseen Close carrieriin pujottelin vauvan myös maanantaina neuvolaan punnitusta varten. En ole vielä ihan varma, mitä mieltä olen tästä kantovälineestä. Ainakin sen kiristäminen on helppoa, mutta paino tuntuu tulevan aika paljon hartioille. Toisaalta kehtoasento on raskaampi muistaakseni kuin pystyasento liinassa. Pitäisi varmaan testata nyt myös trikoinen ja kudottu liina mukavuuden kannalta, kun ne kerran tuolla valmiina ovat... Vauvan painon lasku oli pysähtynyt, mutta lisää perjantain punnitukseen oli tullut aika vähän. Tänään piti olla neuvolan kotikäynti, mutta terkkari perui sen sairauden vuoksi ja huomenna mennään uudestaan neuvolaan käymään. Vastasyntyneen imetys on tälläkin kertaa hieman stressaavaa, vaikka ei olekaan antibiootteja ja synnytyskokemuksesta toipumista taustalla.<br />
<br />
Lapsen isä vei kätilön kirjoittaman syntymätodistuksen maistraattiin, jossa olivat kuulemma olleet ihan pihalla. Olin käsittänyt, että käymällä paikan päällä henkilötunnuksen olisi voinut saada saman tien, mutta virkailija jemmasi paperit jonnekin ja nyt odotellaan postia.<br />
<br />
Synnytyksen jälkeen oli kyllä ehdottoman ihanaa, ettei tarvinnut lähteä mihinkään. Kätilöt kävivät parina päivänä katsomassa meitä ja vauvaa, ja puhelinyhteys oli auki. Olo on ollut aivan mielettömän hyvä, henkisesti ja fyysisesti. Jännittää kyllä vähän kirjoittaa itse synnytyksestä... Miten sen kokemuksen voi ilmaista, kun kaikki synnytykseen liittyvä kieli on niin teknistä ja kolkkoa? Toisaalta haluaisin kirjoittaa kaiken muistiin mahdollisimman pian, olkoonkin että se versio olisikin sitten se, minkä tulen muistamaan.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-5098752573846092112011-12-01T21:57:00.001+02:002011-12-01T22:07:16.740+02:00Perillä ollaanMeidän 3,6-kiloinen pikkuinen syntyi suunnitelmien mukaan kotona ja kaikki meni täydellisen hienosti. Synnytys oli mielettömän uskomaton kokemus, hienompi kuin olin edes uskaltanut toivoa. Suurin apu oli lopulta TENS-laitteesta ja synnytyslaulusta, ja tietysti kaikesta valmistautumisesta ja erityisesti upeasta kätilöstä, joka juuri ja juuri ennätti paikalle.<br />
<br />
Vielä ei ole kovin paljon muuta mielessä kuin<br />
<br />
MINÄ<br />
TEIN<br />
SEN<br />
!<br />
<br />
Minä sain hyvän synnytyksen.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-43199563254610110792011-11-28T21:10:00.000+02:002011-11-28T21:10:53.210+02:00Synnytysvalmennusta HaikaranpesässäPerjantaina olin Haikaranpesän synnytyslaulu- ja rentoutumisvalmennuksessa. Vähän hirvitti, että synnytys käynnistyykin sairaalassa ja sieltä pitäisi äkkiä lähteä kotiin synnyttämään :) Vielä olen kuitenkin yhdessä kasassa, vaikka napakoita (joskin kivuttomia) supistuksia on tullut monena päivänä ja iltana.<br />
<br />
Olen seurannut keskustelua synnytysvalmennuksesta <a href="http://doulaelisa.net/blog/3077946/vastine-nimimerkille-eras-katilo/" target="_blank">Doula Elisan</a> blogissa. Olen monesta asiasta, oikeastaan kaikesta, samaa mieltä. Synnytysvalmennuksen suunnittelu ja järjestäminen on tietysti haastavaa, koska synnyttäjiä on niin moneen lähtöön. Ihmisillä on hyvin erilaiset lähtökohdat ja lisäksi luentomuotoinen valmennus esittelykierroksineen asettaa omat rajoituksena. Perjantain Haikaranpesän vapaaehtoinen valmennus oli kuitenkin positiivinen yllätys. Tällaista synnytysvalmennuksen pitäisi olla!<br />
<br />
Valmennus jakautui kahteen osaan. Ensimmäisen tunnin piti Hilkka-Liisa Vuori äänenkäytöstä synnytyksessä. Vuori pitää myös pidempiä synnytyslaulukursseja, joista lisätietoja löytyy <a href="http://voxsilentii.fi/21" target="_blank">Vox Silentiin</a> sivuilta. Sivulla on lisäksi lyhyt artikkeli synnytyslaulun perusteista, ja kirjastoista löytyy myös kirja. Valmennustunti käytettiin äänenkäytön harjoitteluun. Synnytyslaulu ei ole varsinaista laulua, vaan supistusten aikana vapaamuotoista ääntelyä , jonka voimakkuus kasvaa supistusten voimakkuuden myötä. Tärkein hyvän äänen periaate synnytyksessä on leuan pitäminen rentona. Jos leuka jännittyy ja kiristyy, niin äänikään ei rentouta, päinvastoin. Tätä kokeiltiin erilaisten harjoitusten avulla. Kehotan kyllä kaikkia (jotka suinkin pystyvät jättämään sivuun ennakkoluulonsa - "synnytyslaulu" kuulostaa kieltämättä aikamoiselta äitimaameiningiltä) tutustumaan äänenkäytön periaatteisiin synnytyksessä.<br />
<br />
Toisen tunnin veti Haikaranpesän kätilö. Aluksi oli puhetta rentoutumisen ja erilaisten asentojen merkityksestä synnytyksessä, minkä jälkeen käytiin lyhyesti läpi erilaisia avautumis- ja ponnistusvaiheen asentoja. Asiaan olisi voinut helposti kysymyksineen käyttää paljon enemmänkin aikaa, mutta tärkeintä minusta oli se, että ylipäänsä käytiin läpi konkreettisia keinoja, jolla synnyttäjä voi itse helpottaa oloaan synnytyksen aikana.<br />
<br />
Muistan, että ensimmäisen raskauden aikana Haikaranpesän pakollinen valmennus oli pettymys (vaikka en silloin mitään kyllä edes odottanut). Siinä käytiin läpi hyvin teknisesti synnytyksen kulku, tavallisimmat kivunlievitystavat, toimenpiteet, osaston tilat ja lapsivuodeaika parin videon saattamana. Epäilen, ettei kovin moni muukaan saanut hirveästi irti sinänsä ihan hyvästä kuvamonisteesta, jossa esiteltiin erilaisia asentoja avautumis- ja ponnistusvaiheen aikana. Niitä kun ei voi vain paperista omaksua, vaan niitä pitää vähintäänkin nähdä käytännössä ja mieluiten itse kokeilla ja harjoitella. Sen takia tämä "äitien rentoutusryhmä" oli paljon parempi ja tarpeellisempi.<br />
<br />
Olen aikaisemmin kirjoittanut, ettei Haikaranpesä minusta ole mikään suuri poikkeus Suomen synnytysosastojen joukossa. Tämä valmennus kuitenkin nosti vähäsen pisteitä - tällaista pitäisi olla saatavilla kaikkialla. Vähän jäi kuitenkin ihmetyttämään se, että kätilön mukaan myös Haikarassa yleisin ponnistusasento on puoli-istuva asento sängyllä. En muista, oliko puhetta siitä, mikä on erilaisten kivunlievitystapojen ja toimenpiteiden osuus osastolla ja miten se suhteutuu muihin Suomen synnytyssairaaloihin. Epäilen, ettei ero ole valtavan suuri. Mietityttää kyllä hieman se, että Haikaraan varmaan valikoituu kuitenkin enemmän sellaista porukkaa synnyttämään, jotka olisivat kiinnostuneet ns. normaalista fysiologisesta synnytyksestä ja välttämään epiduraalia ja muita puuttumisia synnytyksen kulkuun. (Niin kuin minä itse ekassa synnytyksessäni.) Itse kuitenkin päädyin haluamaan puudutuksen, koska tuntui, etten enää pärjännyt: en saanut tarvitsemaani tukea jaksaa kivun kanssa ja valmistautuminenkin olisi voinut olla parempaa.<br />
<br />
Jos vaan pystyy, kannattaa kyllä harkita myös maksullisia synnytysvalmennuksia. Helsingissä voin todella paljon suositella <a href="http://www.manipura.fi/" target="_blank">Manipuran</a> Aktiivinen synnytys -valmennusta. Olen aiemminkin tainnut kirjoittaa, että se pitkälti pelasti ekasta synnytyskokemuksestani sen mikä pelastettavissa oli. Lisäksi hyviä kätilöpalveluja ja valmennusta tarjoavia tahoja ovat <a href="http://www.heket.fi/" target="_blank">Heket</a> ja <a href="http://www.yebomama.fi/" target="_blank">Yebomama</a>. Vaikka yksityiset palvelut ovat kalliita, niin niihin kannattaa kyllä sijoittaa. Lisäksi tietysti <a href="http://www.aktiivinensynnytys.fi/" target="_blank">Aktiivinen synnytys ry</a> järjestää ilmaisia keskusteluiltoja, joista voi varmasti saada lisävinkkejä.<br />
<br />
Nyt painun odottelemaan synnytystä :)nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-54540382594156607912011-11-23T12:54:00.000+02:002011-11-23T12:54:17.970+02:00Vika neuvola?Eilen oli melkoisen todennäköisesti tämän raskauden viimeinen neuvola. Seuraava on vasta parin viikon päästä, muutama päivä lasketun ajan jälkeen. Loppuraskauden neuvolakäyntejä(kään) ei näköjään hirveästi ole. Ehkä tämä yksilö päättää viihtyä mahassa kauemmin kuin esikoinen, mutta epäilen vähän, että seuraavaa äitiysneuvolakertaa ei ehdi enää tulla. Joten tässä raskaudessa olen käynyt viisi kertaa neuvolassa, kaksi kertaa neuvolalääkärillä ja kahdessa ultrassa sairaalassa. Viimeksi käyntejä oli melkein parikymmentä.<br />
<br />
Kaikki oli edelleen mallillaan, paitsi hemoglobiini oli laskenut 110:en, joten kävin äkkiä hakemassa luontaistuotekaupasta vähän Floradixia. Toivottavasti se auttaa. Koko raskauden aikana en ole tarvinnut lisärautaa, mutta hyvä että tuli mitattua sekin vielä. Verenpaineet olivat vähän nousseet (121/69), mutta vielä ihan normaaleissa rajoissa. Painoa on nyt melkein 2,5 kiloa vähemmän kuin viimeksi loppuraskaudessa, ja sen kyllä huomaa! Turvotustakaan ei ole yhtään. Kaiken kaikkiaan vointi on aika hyvä. En ikinä olisi uskonut, että loppuraskaudessa voi vielä olla näin mukava olo. Tietysti öisin pitää herätä useamman kerran kääntämään kylkeä, alaselkä kipeytyy herkästi ja vessassa pitää ravata koko ajan, mutta liitoskivut ovat pysyneet kohtuullisina (!) ja jaksan hyvin puuhastella kaikenlaista.<br />
<br />
Vauva on viittä vaille kiinnittynyt, terkkarin mukaan pää heiluu alhaalla enää minimaalisen vähän. Ja takaisin vasemmassa raivotarjonnassa, jee! Parina iltana on tuntunut alavatsalla pientä jomotusta ja harjoitussupistuksia tulee paljon, mutta ei mitään sen kummempaa. Aika paljon on vielä tekemättä, vauvan vaatteetkin ovat vielä kellarissa ja yhdet villahousut tahtoisin saada valmiiksi... Mutta toisaalta saisi jo tulla, kaikki synnytykseen liittyvä alkaa olla jo valmiina.<br />
<br />
Niin ja sitä vauvan TSH-lähetettä en sitten neuvolasta saanut enkä saa. Niitä ei kuulemma sieltä kirjoiteta (vaikka monesta muusta Helsingin neuvolasta on kirjoitettu). Sain sen onneksi kätilön avustuksella hommattua toisesta neuvolasta, joten asia selvä. Ärsyttää silti.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-88836656400906837942011-11-22T13:05:00.000+02:002017-08-19T10:14:41.149+03:00Miten vauvan tarjontaan voi vaikuttaaKirjoittelen vielä vähän lisää vauvan asennon vaikutuksesta ja siihen vaikuttamisesta. Kommenttilootasta poimin kysymyksen: "Mun masuvauva on muuten myös kääntynyt selkä oikealle puolelle päin, kun se on tähän asti majaillut yleensä selkä vasemmalla puolella. Viitsistkö laittaa tarkempaa linkkiä mitä vauva asennon parantamiseksi voi tehdä?"<br />
<br />
Ensinnäkin, vauvan asennosta ei tarvitse ottaa suuria paineita ennen synnytyksen käynnistymistä (note to self!) ainakaan jos ei kyseessä ole perä- tai poikkitila. (<a href="http://www.jaga.fi/vauva-peratilassa-mita-teen" target="_blank">Mitä tehdä, jos vauva on perätilassa?</a>) Oikeasta raivotarjonnasta vauvat kyllä useammin kääntyvät avosuiseen tarjontaan, ja joutuvat synnytyksen aikana aina kääntymään hieman ylimääräistä kierrosta, mutta ennen synnytystä asennon muutokset ovat ihan tavallisia. Vauvat kääntyilevät ennen kiinnittymistä ja sen jälkeen. Omani kääntyi takaisin vasemmalle, ja kyllä se tietysti mieltä vähän rauhoittaa, vaikkei välttämättä olekaan tässä vaiheessa vielä niin merkityksellistä.<br />
<br />
Joka tapauksessa loppuraskaudessa kannattaa viettää paljon aikaa vauvan kääntymistä helpottavissa asennoissa, ja erityisesti silloin, jos vauva viihtyy pitkään jossain muussa kuin optimaalisessa asennossa (vasen raivotarjonta) ja synnytys alkaa lähestyä. Rutiininomaisesti kannattaa istua tuolilla/jumppapallolla/lattialla aina pystyasennossa tai nojaten eteenpäin (esim. pöytään), viettää aikaa konttausasennossa lattialla ja pyöritellä päivän mittaan lantiota (istuen, seisten tai nelinkontin). Taaksepäin nojautuvaa/puoli-istuvaa asentoa kannattaa välttää niin paljon kuin mahdollista, sillä sen on todettu olevan yhteydessä avosuiseen tarjontaan.<br />
<br />
Spinning Babies -sivujen <a href="http://www.spinningbabies.com/" target="_blank">Techniques</a> -osiossa on paljon erilaisia harjoituksia ja tekniikoita, joita voi käyttää loppuraskaudessa tasapainottamaan lantion asentoa, lantionpohjan lihaksistoa ja auttamaan vauvaa kääntymään optimaaliseen asentoon synnytystä varten. <a href="http://www.jaga.fi/lisaa-kehollista-tasapainoa-kolme-liiketta-raskauteen-synnytykseen/" target="_blank">Suomeksi löytyy kolme videota aiheesta </a>Samoja tekniikoita voi tarvittaessa käyttää myös synnytyksessä. Pari hyvää harjoitusta, joita olen lisäksi itse tehnyt:<br />
<ul>
<li>Seiso noin metrin päässä pöydästä, taivuta eteenpäin vartalo noin 90 asteen kulmaan ja nojaa ranteilla pöytään. Anna pään roikkua rentona ja pidä polvet ja kyynärpäät aavistus koukussa. Anna selän venyä pitkäksi ja pysy asennossa niin kauan kuin tuntuu mukavalta. Päästä kädet lopuksi rennoiksi kohti lattiaa ja nouse varovasti selkä pyöreänä ylös</li>
<li>Alaspäin katsova koira - jos on tuttu entuudestaan tai joogatunnilla ohjataan.</li>
<li>Alaspäin katsova koira, polvet maassa tai esim. sohvan reunalla ja kyynärpäihin nojaten. Kevyempi versio. Ohjeet, myös videoita, löytyy Spinning Babies -sivulta kohdasta <a href="http://spinningbabies.com/techniques/the-inversion" target="_blank">Inversion</a>.</li>
<li>Lantionnosto nikama nikamalta selinmakuulla - jos tuntuu hyvältä ja muista keskivartalon lihasten hyvä tuki, ettei selkä pääse retkahtamaan.</li>
<li>Hartiaseisonta jalkapohjat seinää vasten - jos on tehnyt aiemmin ja jaksaa pitää keskivartalon tuen liikkeen aikana. Kaikki ylösalaiset asennot ovat hyviä, mutta ne pitää tehdä hallitusti.</li>
</ul>
<a href="http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=194" target="_blank">Bebesinfon artikkeli</a> on ihan hyvä johdatus siihen, mitä merkitystä vauvan asennolla tai tarjonnalla on synnytyksen kannalta ja mitä sille voi tehdä. Tosin siinä on pieniä epätarkkuuksia, mutta ei varsinaisia virheitä kuitenkaan. Olen aiemminkin kirjoittanut, että tekstin tyyli hieman ärsyttää... mutta hyvää asiaa siinä on myös.<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiaxvO6IEczON83R-XBXtN-W0wsuhZFMD71eQpCpIrS1zz22pHF5hx9aRfOUt0FuCucb8SqKeUVklxZUm8_dvQKHQ6nOtnB-_10qGNRsNzn7SAW7h-C7MdauKoIbX3dI7c-fZUtbq4Pg0M/s1600/thatsmysm.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiaxvO6IEczON83R-XBXtN-W0wsuhZFMD71eQpCpIrS1zz22pHF5hx9aRfOUt0FuCucb8SqKeUVklxZUm8_dvQKHQ6nOtnB-_10qGNRsNzn7SAW7h-C7MdauKoIbX3dI7c-fZUtbq4Pg0M/s1600/thatsmysm.jpg" style="cursor: move;" /></a>Entä jos vauva on vielä synnytyksen käynnistyessä tai sen aikana virheasennossa? Samat yleiset neuvot pätevät kuin loppuraskaudessakin, eli edellä mainitut asennot ja tekniikat. On olemassa myös erityisiä tekniikoita, joita voi käyttää, kun vauvan virheasento tiedetään esimerkiksi avosuiseksi (engl. Occiput Posterior eli OP). Näiden suhteen asiantuntevasta synnytysavusta voi olla korvaamaton hyöty, sillä monissa tekniikoissa tarvitaan toista ihmistä ja ylipäänsä kyseessä on niin laaja aihe, että se vaatii jonkin verran perehtymistä. Olen tehnyt itselleni muistiinpanoja, mutta epäilen, että synnytyksen aikana ne opit katoavat kuitenkin jonnekin... <br />
<br />
Ja vielä kuva, joka havainnollistaa erilaisia vauvan asentoja. Oikealla ylhäällä Left Occiput Transverse, Left Occiput Anterior ja Occiput Anterior ovat tavoiteltavia asentoja, vasemmalla alhaalla Left Occiput Posterior kääntyy myös helpommin oikeaan asentoon, vaikka onkin avosuinen tarjonta. Muut ovatkin vähän hankalampia. <br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE12vAT8-e_uMcmVT6vJmXSwB2lsNxuZt2-B0z_7-pJACh9lgiLA-7tBLS1uc3CKRJDZpVEOsSLxFN-KFcrCblDYe5dTDu4Z0BqxtcBh1zttF18CX6ODHZ1dsdJF7u90_EHenXow_Up0I/s1600/fetalcompass.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="260" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE12vAT8-e_uMcmVT6vJmXSwB2lsNxuZt2-B0z_7-pJACh9lgiLA-7tBLS1uc3CKRJDZpVEOsSLxFN-KFcrCblDYe5dTDu4Z0BqxtcBh1zttF18CX6ODHZ1dsdJF7u90_EHenXow_Up0I/s320/fetalcompass.jpg" width="320" /></a></div>
Täysikokoinen kuva löytyy: <a href="http://spinningbabies.com/images/stories/babypositions/bellyMapping/_katie-belly-rose-wroa.web.jpg" target="_blank">http://spinningbabies.com/images/stories/babypositions/bellyMapping/_katie-belly-rose-wroa.web.jpg </a>nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-11977474546781757282011-11-18T20:51:00.000+02:002011-11-18T20:51:44.529+02:00Omituisia supistuksiaSupistuksethan yleensä tuntuvat vatsassa. Harjoitussupistukset vatsan kovettumisena, varsinaiset supistukset ikävänä jomotuksena särkynä tai kovana aaltoilevana kipuna. Sen lisäksi supistukset voivat tuntua selässä, lantionpohjassa ja reisissä. Peruskauraa. Mutta kiinnostaisi kovasti, tuntuuko supistelu kenelläkään muulla ylävartalossa tai päässä...<br />
<br />
Mahan pinta kovettuu, mutta sen lisäksi rinnassa ja kurkussa tuntuu kiristävä tunne. Vähän aikaa sitten huomasin, että supistus tuntui kiristävänä vanteena pään ympärillä. Tunne korostuu, jos vaikka istun keinutuolissa tai sohvalla takakenossa. Tuntuu todella oudolta! Jotain yhteyksiä siellä täytyy mennä, koska tuntemukset ovat selvästi yhteydessä mahan kovettumisiin.<br />
<br />
En ole vielä alkamassa synnyttää, sillä näitä supisteluja on ollut enemmän ja vähemmän raskauden puolivälistä alkaen.Saa nähdä, millaisia varsinaiset synnytyssupistukset tulevat sitten olemaan. Ei ainakaan mitään hillittömiä päänsärkyjä toivottavasti!nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-68603322330955618442011-11-17T22:14:00.000+02:002017-08-19T10:11:58.177+03:00Älä nyt käänny! Ja sananen mahakartoituksesta...Vauva on viimeiset viikot, oikeastaan jo ainakin pari kuukautta majaillut parhaimmassa mahdollisessa asennossa: pää alaspäin ja selkä kohti vasenta kylkeäni. Peppu tuntuu siis vasempien alimpien kylkiluideni kohdalla tai vähän alempana ja potkut pääasiassa oikealla puolellani. Nivusissa tuntuu pienten käsien hipaisuja. Näin siis jo vaikka kuinka kauan, tämä yksilö ei ole juurikaan pyörinyt kohdussa. Siksi olen tänään vähän friikahtanut, kun pieni tuntuukin pyörähtäneen 180 astetta, siis pyöräyttänyt peppunsa oikealle puolelleni ja potkut tuntuvat vasemmalla edessä.<br />
<br />
Ei siis mitään tämän dramaattisempaa, perä- tai poikkitilaan tämä vauva tuskin enää saa itseään pungettua. Ja vauvathan liikkuvat ja pyörivät vielä synnytyksen aikana. Kuitenkin vasen raivotarjonta, vauvan selkä vasemmalla puolella tai hieman edessä (eli vauva katsoo ikään kuin minun selkärankaani kohti) on ehdottomasti paras asento synnytyksen alkaessa, eli siis se aiemmin vallinnut tila. Toisin päin (eli selkä oikealle) on siksi huono, että vauvoilla on ensinnäkin siitä suurempi taipumus kääntyä avosuiseen tarjontaan (kasvot kohti minun napaani, selkä minun selkääni vasten) ja toiseksi vauva joutuu tekemään syntyäkseen ylimääräisen puolikkaan kierroksen, jolloin avautumisvaihe voi pitkittyä. Tämä oli hyvin todennäköinen ongelma ekassa synnytyksessäni, enkä missään nimessä halua sen toistuvan. Avosuisessa tarjonnassa supistukset ovat avautumisvaiheessa usein tiheitä ja kivuliaita, tuntuvat myös selässä, ja synnytys etenee hitaasti. Ei kivaa.<br />
<br />
Avosuinen tarjonta on muuten eri kuin kasvotarjonta. Kasvotarjonnassa vauvan leuka ei ole rintaa vasten, jolloin tarjoutuva osa olisi optimaalisesti vauvan takaraivo, vaan vauvalla on niska kenossa ja eteneminen tapahtuu otsa edellä. Tämän opin juuri.<br />
<br />
Olen harrastanut viime viikkoina belly mappingia (eli mahakartoitusta, vai miksi sitä sanottaisiin suomeksi). Ideana on, että kukin itse voi parhaiten havainnoida vauvan asentoa liikkeiden ja tunnustelun avulla. Vauvan asento pyritään visualisoimaan itselle havainnoimalla, missä pää, peppu, selkä ja potkut tuntuvat. Ulkopuolisen kätilön tai lääkärin on muutoin kuin ultralla paljon hankalampi tehdä yhtä tarkkaa arviota, ja sitä paitsi vauva saattaa useinkin vaihtaa asentoa, jolloin jatkuvasta havainnoinnista on hyötyä. Jos vauva tuntuu viihtyvän muussa kuin optimaalisessa asennossa (vasemmassa raivotarjonnassa), on keinoja - pääasiassa erilaisia asentoja - joiden avulla vauvaa voi houkutella hyvään asentoon ennen synnytystä ja synnytyksen aikana.<br />
<br />
Oma belly mappingini on ollut aika yksitoikkoista, koska potkut ja peppu ovat tosiaan tuntuneet aina samoissa paikoissa - paitsi tänään. Kaivoin sitten heti lisää toimintaohjeita, sillä haluan saada vauvan takaisin paikoilleen! Nyt sitten vältän istumista takakenossa (esim. sohvalla tai nojatuolissa), pyörittelen lantiota jumppapallon päällä ja hengailen lattialla konttausasennossa, missä saa tehtyä myös hyviä selkäliikkeitä. Nämä toimet ovat tietysti aina loppuraskaudessa hyvästä samoin kuin erilaiset ylösalaiset asennot ja eteenpäin nojailut, joten ehkä ihan hyvä, että sain tästä vähän lisämotivaatiota. <br />
<br />
Pari hyvää sivua havainnollistaa ideaa (myös kuvallisesti):<br />
<a href="http://www.jaga.fi/lisaa-kehollista-tasapainoa-kolme-liiketta-raskauteen-synnytykseen/" target="_blank">Suomenkieliset videot: kolme harjoitusta, joilla vaikuttaa vauvan asentoon </a><br />
<a href="http://spinningbabies.com/baby-positions/belly-mapping" target="_blank">Spinning Babies: Belly Mapping</a><br />
<a href="http://www.yourmidwife.com.au/bellymap.pdf" target="_blank">Belly Mapping Parent Handout (pdf)</a><br />
<a href="https://www.facebook.com/pages/Belly-Mapping-Official-Page/115441978487614" target="_blank">FB: Belly Mapping Official Page</a><br />
<a href="http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=194" target="_blank">Bebesinfon suomenkielinen teksti</a><br />
<br />
Eikä tässä nyt oikeasti mitään syytä huoleen ole... loppuraskaus vaan painaa päälle, ja huomio alkaa vähän ylikorostuneesti kääntyä sisäänpäin. Ehkä tämä kääntyily voi ennakoida synnytyksen lähestymistä? Tosin muita viime kertaisia merkkejä ei ole vielä havaittavissa, paitsi vähäistä turvotusta... Ei nyt vielä ehkä sentään.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-74261984096560383582011-11-17T07:13:00.000+02:002011-11-17T07:13:05.953+02:00Nyt saa tulla!Kotisynnytyspäivystys alkoi, eli tästä neljä viikkoa eteenpäin: tervetuloa vauva! On taas niin uskomatonta, että ihan kohta se tulee. Kätilö (tai siis kätilöt) kävi toimittamassa matkalaukullisen synnytystavaraa. Sieltä löytyy kaiken maailman varusteita, joista suurinta osaa ei toivottavasti tarvita. Etenkään sitä ohjetta, miten toimia, jos vauva syntyy ennen kuin kätilö ehtii paikalle... (tai tietenkään mitään niistä ensiapuvälineistä). Ekasta synnytyksestä jäi kyllä sellainen maratonolo, vielä kun oltiin sairaalassa ihan turhan aikaisin, että en vain pysty kuvittelemaan nopeasti etenevää synnytystä. Ei mulle sellaista tapahdu. Ehkä se onkin yksi syy, miksi haluan synnyttää kotona: jos avautumisvaihe on jälleen pitkä ja kivulias, jaksan sen paremmin tutussa ympäristössä, tuttujen ihmisten kanssa, ilman että tarvitsee miettiä ja jännittää sairaalaan siirtymisen ajankohtaa.<br />
<br />
Olen sen verran pessimistinen, että en vaan jaksa uskoa toisen synnytyksen olevan automaattisesti helpompi ja nopeampi kuin ekan. Usein se varmasti on, mutta suurin syy on varmaan se, että itse on varmempi ja luottavaisempi (jolloin hormonieritys on tehokkaampaa ja rentoutuminen edistää synnytystä). Yhtä hyvin kuitenkin vauva voi olla huonossa asennossa esimerkiksi kasvot eteenpäin tai vinossa, itse voi olla väsynyt, valvonut tai kipeä, tai jonkin muun syyn takia synnytyksestä tuleekin hankalampi. Näin sairaalakammoisena toinen kerta ei välttämättä olisi yhtään parempi kokemus kuin eka. Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikki on hyvin. Tuttu kätilö tulee joka tapauksessa mukaan synnytykseen ja parhaassa tapauksessa saan olla alusta loppuun saakka kotona.<br />
<br />
Ajatukset ovat olleet jonkin aikaa jo synnytyksen jälkeisessä ajassa. Huomaan, että olen miettinyt itse synnytystä viime aikoina aika vähän ja enemmän sitä, mitä tapahtuu sen jälkeen. Miltä vauva tuntuu ja näyttää, mitä me tehdään jouluna, tenttikirjoja, gradua... Millainen hoitoaika esikoiselle olisi hyvä niin että kumpikin meistä vanhemmista ehtisi tehdä vähän töitäänkin, ja miksi se pitää päättää jo nyt, kun ei yhtään tiedä, millainen vauva on. Suhtaudun äärimmäisen skeptisesti siihenkin, että toinen lapsi olisi automaattisesti "helpompi" kuin ensimmäinen. Olen varma, että se riippuu lapsen luonteesta. Toinen lapsi voi hyvin olla myös itkuinen ja paljon syliä, liikettä ja huomiota (ja vähän unta) vaativa vauva. Vauvan hoidosta tietysti on ehtinyt kertyä enemmän kokemusta, mutta jokainen lapsi-ihminen on kuitenkin yksilö ja omanlaisensa persoona.<br />
<br />
Varmaan synnytys alkaa enemmän nousta ajatuksiin, kun sen aika on. Olen kyllä (kliseisesti) sisustanut täällä uusiksi, huonekaluja on mennyt vaihtoon ja uusille paikoille... jotain orientoitumista alkaa siis tapahtua. Ja aion kuitenkin levätä pääasiassa kotona neljän seinän sisällä tekemättä mitään ylimääräistä ainakin viikon, kaksikin jos vain henkisesti kykenen (ehkä sen voisi ottaa henkisenä harjoituksena), joten tarvittavat (tai "tarvittavat") aktiviteetit on hoidettava ennen synnytystä. Ja se vauvahan voi tosiaan tulla vaikka heti huomenna!nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-78600996825527424872011-11-13T17:23:00.000+02:002011-11-13T17:23:50.534+02:00Mikään ei muuttua saaEdellisen postauksen jälkeen jäin miettimään, että tietynlainen "pellolta saunaan ja illalla lypsylle" -ihanne tuntuu vieläkin elävän synnyttämisen suhteen. Ja jos ei nyt varsinaisesti arvostuksen kohteena olisikaan nopea paluu kotitöiden ääreen, niin ainakin siihen normaaliin elämään, mitä se kullakin on. Nyt kun mietin omaa synnytyksen jälkeistä ahdistustani, niin ehkä se olisi ollut lievempää, jos olisin voinut hyväksyä oman rajallisuuteni. Siinä tilanteessa tietysti mietin, että tätäkö tämä nyt on, hamaan tulevaisuuteen asti. Tällä kertaa tiedän, että kaksi viikkoa, kuukausi, kaksi kuukautta on häviävän lyhyt aika. Jos siinä ajassa en pääse istumaan kahviloihin, kuljeskelemaan kaupungilla, lueskelemaan kirjoja - onhan se tietysti menetys, mutta pian olosuhteet ovatkin aivan toiset. Vuosikin on lopulta lyhyt aika elämässä, vaikka se ei siltä tunnu silloin, kun vaikeimmat hetket ovat käsillä.<br />
<br />
Hilkka Helsti kuvaa tutkimuksessaan synnytyskulttuurin muutoksista ennen sairaalasynnytysten yleistymistä 1950-60-luvulla, kuinka vanhan kirkottamisperinteen aikana synnyttäneet naiset eivät saaneet osallistua töihin ennen papin suorittamaa puhdistautumisriittiä. Käytännössä synnyttäjä saattoi levätä viikkojakin, ja muut lähipiirin naiset ja osaltaan mies hoitivat työt. Merkittävää kyllä, kirkottamisperinne alkoi murtua pitkälti naisten oman vastustuksen seurauksena. Käsitys synnyttäneen naisen saastaisuudesta ja eristämisen tarpeesta haastettiin korostamalla työnteon arvostusta. Helsti liittää esimerkiksi kiertävät kertomukset pellon laidalla ja lypsyn aikana synnyttäneistä naisista juuri kirkottamisperinteen purkamiseen. Kertomukset korostavat positiivisina naisen työteliäisyyttä ja vahvuutta: synnyttäminen ei tehnyt naisesta heikkoa, saastaista ja töihin kykenemätöntä, vaan hyvä emäntä synnytti muiden töiden lomassa. Se ei tarkoita, että synnytykset olisivat järjestään olleet helpompia ja toipuminen nopeampaa kuin nykyään. Olennaista on, minkälaisia kertomuksia on haluttu kertoa eteenpäin. Toisenlaisista kokemuksista on vaiettu.<br />
<br />
Synnytyskulttuurin muutokseen liittyi naisten kannalta positiivisia asioita - eihän pakkoeristys ja saastaisena pitäminen varsinaisesti ketään houkuta, vaikka toisaalta tarjosikin mahdollisuuden lepoon. Toisaalta työteliäisyyden ihanne asetti taas omat vaatimuksensa, ja oli varmasti fyysisesti kuormittavaa. Synnyttämiseen liittyvät fyysiset vaivat olivat yleisiä etenkin useamman lapsen synnyttäneillä.<br />
<br />
En varmaan ole ainut, joka on nykyäänkin kuullut keskusteluissa viittauksia "entisajan naisiin", joiden työntäyteisiä arkirutiineja synnytys ei ikinä juuri hetkauttanut. Harvemmin samassa yhteydessä puhutaan siitä, minkälaisia negatiivisia seurauksia työnteon ihanteesta/vaatimuksesta on ollut. Paitsi synnyttäjän fyysisen toipumisen ja synnytyksen jälkeisten komplikaatioiden kannalta, myös vauvanhoitotavat ovat olleet aika erilaisia. Pienetkin vauvat on jätetty töiden ajaksi isompien sisarusten tai vanhusten hoitoon, tai yksin. Maitoa saatettiin juottaa lehmänsarvesta, ja lapsikuolleisuus oli korkea.<br />
<br />
Nykyään tuskin kukaan joutuu tekemään yhtä raskasta työtä kuin agraari-Suomessa, ainakaan heti synnytyksen jälkeen. Kuitenkin samanlaisia ihanteita tuntuu elävän nykyäänkin, hieman eri muodoissa vain. Harva tietenkään paheksuu tai ihmettelee, jos vastasyntyneen kanssa haluaa olla pari-kolme viikkoa rauhassa. (Tosin jos tänä aikana jättää kaikki siivoamiset, ruoanlaitot ja muut tekemättä, niin saattaa tulla jo enemmän ihmettelyjä, ainakin joiltain tahoilta.) Jollain lailla olen itsekin sisäistänyt toiveen ja ajatuksen siitä, että paluu normaalielämään tapahtuisi niin pian kuin mahdollista.<br />
<br />
Enkä nyt tarkoita, että puoli vuotta pitäisi hengailla kotioloissa. Pitää vain miettiä, syntyvätkö ne tarpeet ja halut ulkopuolelta tulevista vaatimuksista ja käsityksistä siitä, millaista elämä vauvan kanssa on, vai siitä, mikä on itselle missäkin tilanteessa paras tapa toimia. Ja tietysti jos joutuu viettämään päivät pitkät ainoana aikuisena, niin on aika ymmärrettävää, että aktiviteetteja tahtoo järjestää. Nykyään yleisin asetelma vauvan ja lastenhoidon suhteen on kyllä ehkä yksi huonoimmista, jonka voin kuvitella. Yksi aikuinen (lähes aina lapsen synnyttänyt naispuoleinen henkilö) on päävastuussa lapsen tai lapsien hoidosta, pääosan ajasta täysin yksin. Kaksi viidestä isyysvapaaseen oikeutetusta ei käytä lainkaan vapaita, ja vain kolmannes käyttää koko kolmen viikon isyysvapaan. Aika harvalla on asuinympäristössään tiivistä sosiaalista verkostoa. Ihmiset asuvat maalla, hajallaan lähiöissä tai muuten kaukana toisistaan. Ainakin Helsingissä asuminen on niin kallista, että useimpien on mahdotonta tehdä vapaata valintaa asuinpaikkansa suhteen. Käytännössä hyvin suuressa osassa lapsiperheistä arki pyörii yhden aikuisen ja lapsen/lasten muodostaman yksikön ympärillä. Toinen vaihtoehto on, että lapset ovat omissa yhteisöissään päivähoidossa ja aikuiset omissaan.<br />
<br />
Ihanteellinen asetelma olisi minusta sellainen, jossa lapset ja aikuiset voisivat järjestää arkensa ja aikansa itse valitsemissaan yhteisöissä. Olisi esimerkiksi joukko samassa talossa tai muuten lähekkäin asuvia perheitä, jotka voisivat jakaa lastenhoitoa, ruoanlaittoa ja muita vastuita. Jokaisella säilyisi oma yksityisyytensä, mutta arjen pyörittäminen olisi yhteistä. Ehkä olen täysin kerettiläinen, mutta minusta on monin tavoin ongelmallista ja riskialtista, että yksi aikuinen (lähes aina äiti) pyörittää jatkuvasti koko showta. Sekä aikuisen henkisen ja fyysisen jaksamisen (etenkin, jos yksikään lapsista on tavallista vaativampi) että lasten sosiaalistumisen kannalta. Anna Wahlgren kirjoittaa Perhekirjassa minusta hyvin siitä, miten aikuisten ei pitäisi mennä osaksi lasten maailmaa vaan ottaa lapset mukaan osallistumaan aikuisten maailmaan, kaikkeen siihen mitä aikuiset kotona ja kodin ulkopuolella tekevät. Mutta mikä se kodin ulkopuolinen aikuisten maailma tässä yhteiskunnassa on työpaikkojen ulkopuolella? Se pitää itse luoda.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-6318958443577741612011-11-12T15:05:00.001+02:002011-11-12T15:29:02.223+02:00Synnytyksestä toipuminenNeuvolan fysioterapeutti sanoi, ettei synnytyksestä palautumista voi nopeuttaa. Minun on vähän vaikea uskoa, ettei mitään olisi tehtävissä. On tietysti totta, että lantionpohjan palautumiseen menee joka tapauksessa jonkin aikaa. Vaikka mitään ompeleita ei olisi tarvittu, niin venyminen on synnytyksen aikana niin äärimmäistä (ja tietysti muutokset ovat alkaneet jo raskauden aikana), että palautuminen kestää. Pinnalliset vatsalihakset ovat eriytyneet raskausaikana kauas toisistaan ja syvät lihaksetkaan eivät välttämättä ole kovin hyvässä kunnossa. Sitten on tietysti kaikki mahdolliset ompeleet ja hermotuksen palautuminen. Mutta vaikka toipuminen varmasti on yksilöllistä, niin varmasti jotenkin voi itse edesauttaa sitä.<br />
<br />
Kuten jokin aika sitten kirjoitin, minua ahdistaa tällä hetkellä enemmän mahdollinen synnytyksen jälkeinen toimintakyvyttömyys, joka tuli yllätyksenä ekan synnytyksen jälkeen, kuin itse synnytys. Olen metsästänyt tietoa siitä, miten lantionpohjan vaurioita voi raskaudessa ja synnytyksessä ehkäistä. Tietoa on löytynyt myös siitä, mitä synnytyksen jälkeen voi tehdä toipumisen edistämiseksi.<br />
<br />
<a href="http://spinningbabies.blogspot.com/2011_01_01_archive.html" target="_blank">Spinning Babies Blog</a> korostaa lepäämistä. Synnytyksen jälkeen tulisi viettää 5 päivää välttäen kaikenlaista ei aivan pakollista kävelyä, portaita ja kantamista. Ei ruoanlaittoa, siivoamista tai ulkoilua. Ensimmäiset kaksi viikkoa pitäisi myös ottaa rauhassa. Toisen viikon aikana tai loppuvaiheessa voi lähteä ensimmäistä kertaa kävelylle. Seuraavien viikkojen aikana aina siihen asti, kun vauva on kuusiviikkoinen: yksi pidempi visiitti viikossa kodin ulkopuolelle. Ei edelleenkään raskasta siivousta, imurointia, asioiden poimimista lattialta tai vauvaa painavampia kantamuksia. Vauvaa olisi parempi kantaa kantoliinassa kuin esimerkiksi turvakaukalossa. Tänä aikana on myös hyvä tehdä lantionpohjaa vahvistavia harjoituksia, kevyttä joogaa tai muuta pientä syvien lihasten jumppaa joka päivä, tai ainakin tähdätä siihen ja tehdä niin monena päivänä kuin muistaa ja jaksaa. Liian aikainen kuormitus tai pinnallisiin vatsalihaksiin kohdistuva treeni voi enemmänkin hidastaa toipumista kuin nopeuttaa sitä.<br />
<br />
Kuulostaako hurjalta? No joo. Toisaalta tämä on myös aavistuksen lohdullista. Synnytyksen jälkeen ei todellakaan tarvitse tehdä ja jaksaa mitään. Tietysti itselläni ja monella muullakin varmasti on ollut etenkin ekan lapsen syntymän jälkeen tarve todistaa itselleen ja muille, ettei mikään varsinaisesti ole muuttunut. Viikon päästä synnytyksestä voi jo käydä ulkona, shoppailemassa, juhlissa... Ja tietysti onkin tärkeää pitää huolta myös omasta henkisestä jaksamisesta. Jos pää meinaa hajota kotona lepäillessä, niin parempi varmasti lähteä ulos. Mutta lepääminen on myös ok, ja lantionpohjan kuormituksen vähentäminen minimiin voi tosiaan olla eduksi. Ei ainakaan pitäisi olla mikään kunnia-asia näyttää, että minä kyllä pystyn ja jaksan ja ei tässä mitään.<br />
<br />
Sitten on tietysti se, miten hyvin vaikka yksinhuoltajana tai useamman lapsen kanssa pystyy ottamaan rennosti. Jos ei kertakaikkiaan ole mahdollista saada auttavia käsiä ensi päivien ja viikkojen ajaksi, niin sitten ei ole. Silloin ei ole juuri vaihtoehtoja kuin jaksaa ja levätä sen verran kuin on mahdolllista. Toisaalta ehkä sitä apua voisi olla saatavilla, jos sitä oikeasti hyväksyisi ja yrittäisi järjestää - jos oman lepäämisen ja toipumisen priorisoi korkealle eikä ajattelisikaan hoitavansa kaiken itse. Olla siis terveen itsekäs.<br />
<br />
Lantionpohjan kunto ei nimittäin ole mikään pikkujuttu. Minua jaksaa ärsyttää, miten siitä puhutaan lähinnä jonain seksielämän piristäjänä. Totuushan on, että aika moni ei synnytyksen jälkeisinä viikkoina tai kuukausina jaksa olla kovin kiinnostunut silloisesta tai edes tulevasta seksielämästään. Ja lisäksi seksistä voi täysin nauttia, vaikkei lantionpohja olisi missään huippukunnossa. Joten seksi on ainakin synnytyksen jälkeen aika huono motivaation lähde. Heikko lantionpohja ja muut syvät lihakset ovat kuitenkin tärkeä syy selkäkipujen ja liitoskipujen taustalla, tai virtsankarkailun. Heikot syvät lihakset ovat riski varsinkin selän satuttamiselle esim. nostaessa vauvaa tai äkillisissä liikkeissä. Lantionpohjan hermotukseen on saattanut tulla synnytyksessä vaurioita, ja lihasten harjoittaminen auttaa hermovaurioiden korjaantumisessa. Etenkin jos suunnittelee joskus tulevaisuudessa haluavansa useampia lapsia, niin lantionpohja kannattaa raskauksien välillä treenata kuntoon. Muuten seuraavassa raskaudessa voi tulla eteen uusia tai entistä pahempia ongelmia. <br />
<br />
Tämän voisi allekirjoittaa nimimerkillä "kokemusta on"... Yksi harhaluulo on, että lantionpohja ja syvät lihakset palautuvat itsekseen. No ehkä nuoret parikymppiset (toisin kuin me vanhat parikymppiset) hyväkuntoiset ensisynnyttäjät ovat paremmassa asemassa. Varmasti on perinnöllisiä taipumuksia, ikään, raskauteen ja synnytykseen ja fyysiseen kuntoon liittyviä tekijöitä, joiden ansiosta jotkut todella toipuvat kuin itsestään. Toisaalta monesti halu jaksaa ja pystyä sumentaa hieman sitä oman kehon kuuntelua, jos se nyt ylipäänsä on (ollut) kovin hyvin hanskassa. Jos vauvajumpan ohjaaja sanoo, että tehkää omien tuntemuksien mukaan, niin puolet tekee niin paljon ja kovaa kuin vain suinkin jaksavat...nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-51650913100940152822011-11-09T20:01:00.000+02:002011-11-09T20:01:22.121+02:00KotisynnytyskassiNäihin aikoihin monet alkavat pakata sairaalakassia. Minä olen alkanut koota tarvikkeita kotisynnytystä varten. En tosin kassiin, vaan isoon muovilaatikkoon. Tavaraa on luonnollisesti vähän enemmän, mutta ei loppujen lopuksi kovin paljoa.<br />
<br />
Kotikätilö tuo mukanaan synnytysjakkaran, syntymätodistuspohjan, Stakesin lomakkeen sekä tarvittavat välineet sikiön sydänäänten kuunteluun, verenpaineen ja lämmön mittaamiseen, välilihan leikkaukseen ja ompeluun, virtsarakon tyhjentämiseen katetrilla, navan katkaisuun ja laittoon, vastasyntyneen imemiseksi, nesteensiirtoon (i.v.), vauvan mittaamiseen ja akupunktiohoitoon sekä mahdollisesti tarvittavat lääkkeet lääkkeet (syntocinon, methergin, xylocain, k-vitamiini).<br />
<br />
Tällä hetkellä synnytyslaatikostani löytyy vanhoja pyyhkeitä (jotka voi heittää pois), lakanoita, muovitettua froteeta ja kaksi vanhaa kerniliinaa suojaksi. Jotain vanhaa vaatetta olen koettanut kasata kaapeista, vaikka toivon pystyväni oleskelemaan ammeessa luonnollisestikin ilman vaatteita suurimman osan synnytyksestä ja myös ponnistusvaiheessa. Pumpattava La bassine -synnytysallas tarvikkeineen löytyy, samoin aikaisemmin mainitsemani TENS-laite. Ja kudotun pitkän kantoliinan olen myös heittänyt laatikkoon, jos siitä huvittaisi vaikka roikkua synnytyksen aikana.<br />
<br />
Koetan koota tähän muistilistaa kotisynnytystä varten... ettei mitään unohtuisi. Listassa on välttämättömyyksiä ja ekstroja, sillä jokainen päättää lopulta sen, mitä tarvitsee. Oli sitten sairalassa tai kotona.<br />
<br />
<span class="Apple-style-span" style="font-weight: bold;">Tärkeitä kotisynnytystarvikkeita:</span><br />
<br />
X pyyhkeitä, lakanoita ym. tarviketta huonekalujen, sängyn jne. suojaamiseen<br />
X omat vaatteet, jotka voi tarvittaessa heittää synnytyksen jälkeen pois<br />
- jätesäkkejä likapyykille ja roskille<br />
- pussi istukalle (menee roskiin, en ole ajatellut mitään erityistä käyttöä)<br />
X teräksinen kattila sterilointiin<br />
- juotavaa ja syötävää<br />
- vastasyntyneelle vaatetta, vaippoja ja peitto (pitää hakea kellarista)<br />
X lämpöpakkaus tai kuumavesipullo lämmittämään peiton sisään <br />
X vauvan amme<br />
- isoja siteitä jälkivuotoon<br />
- TSH-lähete ja näyteputket napaverinäytteen toimittamista varten<br />
<br />
<span class="Apple-style-span" style="font-weight: bold;">Mahdollisesti muuta tarvittavaa:</span><br />
<br />
X amme<br />
X TENS-laite<br />
X hierontaöljyä<br />
X lämpöpakkaus<br />
X jumppapallo<br />
X tyynyjä, jumppamatto/makuualusta<br />
X kantoliina<br />
- musiikkia<br />
- aromaterapiaöljyjä<br />
X särkylääkkeitä (parasetamol, ibuprofeiini) synnytyksen jälkeen käytettäväksi<br />
X imetysliivit ym. tarviketta imetykseen (esim. liivinsuojia, rintapumppu, imetysvaatetta)<br />
X vanupuikkoja, pesulappuja, desinfiointiainetta, harsoja yms. vauvan hoitoon tarvittavaa<br />
<br />
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">Erona sairaalasynnytykseen valmistautumiseen on omalta kannaltani lähinnä se, että kotiin täytyy hankkia ja laittaa valmiiksi kaikki ensipäivien hoitotarvikkeet, jotka sairaalan lapsivuodeosastolta löytyvät. (Tosin kävelymatkan päässä on vuorokauden ympäri auki oleva Alepa, joten mitään valtavaa hätää ei pääse tulemaan.) Lisäksi tarvitaan roskapusseja sekä pyyhkeitä ym. suojaamaan huonekaluja ja tavaroita likaantumiselta. Kivunlievitykseen pitää panostaa, koska käytettävissä ei ole lääkkeellisiä menetelmiä. Mutta muuten tässä ei mitään ihmeempiä hankintoja ole tarvinnut tehdä.</div>nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-89643826583491879252011-11-08T18:59:00.000+02:002011-11-08T18:59:59.702+02:00Loppuraskauden neuvolalääkäriOli siis tänään. Edellisestä neuvolakäynnistä olikin jo kolme viikkoa ja seuraavaan on kaksi, mutta taisin todeta aiemminkin, että mitäs sitä siellä turhaan ravaamaan. Kaikki on niin normaalisti kuin vain voi olla. Lääkäri otti itse kotisynnytyksen puheeksi, huomasin, että se oli kirjoitettu isolle post-it-lapulle papereideni päälle... Suhtautuminen oli ihan asiallista ja neutraalia. Huomaa kyllä, että kotisynnytys on poikkeuksellinen ja ennen kaikkea tuntematon valinta. Tutkimustietoa on, että suunniteltu kotisynnytys on normaalissa raskaudessa yhtä turvallinen vaihtoehto kuin sairaalasynnytyskin, ja että kotisynnytys omana valintana voi olla synnytyskokemuksen kannalta merkittävästi parempi vaihtoehto. Mutta harva ammattilainenkaan on perehtynyt kotisynnytysasioissa minkäänlaiseen tutkimustietoon, vaan reaktiot pohjaavat käsityksiin ja asenteisiin.<br />
<br />
Ei siis tullut mitään negatiivista palautetta, vaan ihan asiallisia kysymyksiä ja kiinnostusta. TSH-lähetettä lääkärikään ei kirjoittanut, on kuulemma ylipäänsä terveydenhoitajan vastuulla kirjoittaa kaikki lähetteet, ellei sitten olla lähettämässä erikoissairaanhoitoon. No joo. Ehkä se lähete vielä saadaan, jotta voisin hakea valmiiksi ennen synnytystä labrasta näyteputket. Vastasyntyneen napaverestä se näyte olisi niin helppo ja kivuton ottaa, vaikka onnistuu se sitten lääkärintarkastuksen yhteydessäkin. Ärsyttää vaan, koska muissa neuvoloissa se on kirjoitettu ja olisi hyvä saada aikaan jonkinlaisia käytäntöjä, ettei jokainen kotisynnyttäjä joutuisi aloittamaan aina alusta.<br />
<br />
Muuten loppuraskaus on mennyt mittojen mukaan aika lailla samoin kuin viimeksi. Sf-mitta on koko ajan pysytellyt pari senttiä pienempänä, nyt se oli korkeimmillaan eli 30 cm eikä siitä varmaan enää nouse. Vauva on hyvin alhaalla lantiossa, minkä jo tiesinkin. Ultrassa kaikki näytti hyvältä, painoarvio oli noin 2,8 kiloa eli samoissa kuin esikoisella, joka oli syntyessään kolme ja puolikiloinen. Painoa on tullut nyt vajaat kymmenen kiloa ensimmäisestä neuvolakäynnistä. Ja se tuntuu, vaikkei turvotusta ole tällä kertaa yhtään. Kymmenen kiloa on kuitenkin aika paljon lisää kannettavaa, joten ei ihme, jos on vähän tukalaa. Tosin ei sitä varmaan kovin paljon vähemmällä voi selvitäkään. Kunhan ei vaan tulisi kovasti enää lisää viimeisten viikkojen aikana.<br />
<br />
Jos jotain pitäisi veikata, niin sanoisin, että kolmisen viikkoa vielä menee. Ei ole mitään erityisiä tuntemuksia synnytyksen lähestymisestä. Kohdunsuu oli vielä kiinni, joten voimakkaatkaan supistukset eivät ole ennakoimassa synnytystä. Toisaalta kaikki alkaa olla valmista, joten tässä sitten vain odotellaan ja ihmetellään.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-49674859347818769752011-11-07T21:23:00.000+02:002011-11-07T21:23:28.666+02:00Kohta se tulee!Tällä viikolla vauva on täysiaikainen. Ensi viikolla alkaa kotikätilön päivystys. Mihin se aika menee, kohtahan meillä on vauva! Synnytyspelko on väistynyt jonnekin kauas taakse. Pelko on hävinnyt sitä mukaa kun kotisynnytyssuunnitelmat ovat edenneet. Tuntuu vaan niin hyvältä, että tiedän etukäteen, ketä synnytyksessä on ainakin paikalla ja luotan siihen, että synnytystä hoidetaan minulle parhaalla mahdollisella tavalla. Minun ei tarvitse valmistautua pitämään puoliani, toivoa kemioiden jotenkin kohtaavan synnytystä hoitavien kätilöiden kanssa, jännittää mahdollista sulkua, miettiä sopivaa sairaalaan siirtymisaikaa... Tuntuu, että olen saanut ajatukset hienosti käännettyä siihen, miten synnytys voi sujua mahdollisimman hyvin sen sijaan, että miettisin, mikä kaikki voi mennä pieleen. Sitä on tullut tässä mietittyä ihan tarpeeksi.<br />
<br />
On ollut myös tärkeää käydä mielessä kunnolla läpi edellinen synnytys ja sen jälkeinen aika. Parhaillaan on menossa hyvä harjoitus suhtautumisesta kipuihin ja epämukavuuteen. Vaikka liitoskivut ovatkin - jälleen - ihmeellisesti helpottaneet, niin öisin jalkoja särkee, alaselkä on jumissa ja jaksaminen on muutenkin vähissä. Mutta olen kyllä niin onnellinen, että edes liitoskivuista on taas taukoa, ne ovat kyllä ehkä viheliäisin vaiva ikinä. Näin loppuvaiheessa on selvästi ollut eniten apua lepäämisestä. Selällään jalat seinää vasten kohti kattoa on ihan must asento, tai oikeastaan mikä tahansa, missä saa pienen luisen kallon vähän irtaantumaan lantionpohjasta. Pakaravenytykset ja lantion pyörittely jumppapallon päällä on myös aika hyvä juttu. Jos alkaa kiristää (lihaksia tai hermoja), koetan palauttaa ajatukset rauhalliseen hengittämiseen ja tietoisesti rentouttaa kaikki lihakset. Joskus auttaa, joskus ei niinkään, mutta lihasjumitus on selvästi vähäisempää kuin viimeksi loppuraskaudessa.<br />
<br />
Ehkä se synnytys vielä alkaa enemmän hiipiä mieleen, kun aika alkaa käydä vähiin. En aio edes ajatella, että vauva syntyisi ennen kätilön päivystyksen alkua. Esikoinen syntyi täsmällisesti laskettuna päivänä, joten tämä saisi pitää aikatauluista yhtä hyvin kiinni. Nautin nyt näistä luottamuksen, rauhan ja ilon tunteista niin kauan kuin niitä kestää.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-62490152608029791392011-11-02T15:45:00.000+02:002015-01-01T12:53:46.873+02:00TENS-testailuaPäivitetty teksti löytyy täältä: <a href="http://www.jaga.fi/kokemuksia-tens-laitteesta-synnytyksessa/">Kokemuksia TENS-laitteesta synnytyksessä</a>nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-69020769308443498932011-10-18T16:17:00.000+03:002011-10-18T16:17:08.279+03:00NeuvolakuulumisiaTänään neuvolassa kerroin terkkarille kotisynnytyssuunnitelmistani. Vastaanotto oli hyvin asiallinen. Toisaalta epäilen, että vakkariterkkarini on treenannut naaman pitämistä peruslukemilla kaikista hulluimpien asiakkaiden ja kysymysten edessä... Totesi vain, että on hyvä juttu löytää itselle sopiva ratkaisu. Mainitsin, että synnytyspelkokeskustelu Kättärillä ei ollut vaikuttanut toivotusti ja että kärsin sairaalapelosta, eikä siinä sitten muuta. <br />
<br />
Ainoastaan lähete vastasyntyneen napaverinäytettä varten jäi saamatta... Terkkarin kollega tiesi kertoa, ettei lähetteen kirjoittaminen ole neuvolan vaan sairaalan asia. Kuitenkin tiedän, että TSH-lähetteitä on Helsingissäkin neuvolasta kirjoitettu, mutta hankala siitä on ruveta vänkäämään. Toinen sanoo toista ja toinen toista, ja epäilen kyllä kovasti, ettei sairaalasta ainakaan sitä lähetettä kirjoiteta. Vähän sama keskustelu kuin taannoin sokerirasituskokeen tarpeellisuuden kanssa, jonne jätin sitten lopulta menemättä. Nyt vaan olisi todella hyvä saada se lähete järjestettyä. Pitää selvitellä asiaa vielä ja palata sitten uudestaan neuvolaan.<br />
<br />
Muuten kaikki oli normaalisti. Painoa tullut kohtuullisesti, nyt noin 6 kiloa lisää lähtöpainoon. Vähän ahdistaa tuo painonnousu, koska viimeksi loppuraskaudessa oli niin tukala olo. Painan nyt aavistuksen vähemmän kuin viimeksi näillä viikoilla, jolloin painoa alkoi tulla melkein kilo viikossa. Tosin kertyi myös turvotusta ja ehkä se teki elämästä niin ikävää eikä paino. Pitäähän sitä painoa tullakin, enkä aio ainakaan syömisiä nipistää yhtään. Liikkua voisi enemmän sitten kun äitiysloma pian alkaa. Hemoglobiini oli 119 eli sen lisäraudan voi onneksi hyvillä mielin unohtaa. Sf-mitta oli 29 - viime raskaudessa tässä vaiheessa se oli jo 31, mutta mittaajasta riippuen heittoa voi tulla ja toisaalta vauva majailee jotenkin niin kompaktisti pää alaspäin, että sekin ehkä vaikuttaa.<br />
<br />
Toisessa raskaudessa neuvolakäyntejä on kyllä selvästi vähemmän. Kolmen viikon päästä on neuvolalääkäri ja siitä kahden viikon päästä neuvola. Silloin onkin jo rv 38, melkein rv 39. Ehkä sitä käyntiä ei edes ehdi tulla? Mutta minusta tarkemmalle seurannalle ei ole tarvettakaan, kun kerran mitään erityistä seurattavaa ei ole. Ylimääräisen ajan saa kuitenkin tarvittaessa varattua.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2000534313511851240.post-66987489097541361252011-10-17T09:32:00.000+03:002011-10-17T09:32:34.570+03:00Helppo loppuraskaus?Uskaltaakohan tätä sanoa ääneen... Äkillisen romahduksenkin uhalla totean, että olotilani on ollut jo jonkin viikon ajan varsin siedettävä. Keskiraskauden infernaaliset liitoskivut ovat lähes kadonneet. En ole ainakaan kuukauteen käyttänyt tukivyötä, mikä on helpotus, sillä se tuntuu painavan alavatsaa etenkin istuessa. Pystyn kävelemään normaalin ihmisen vauhtia ja ottamaan välillä jopa pari juoksuaskelta. Vessassa pitää käydä aika usein, koska pää painaa rakkoa, mutta se on aika pientä. Ja raskautta on jäljellä enää kuukausi tai korkeintaan kaksi!<br />
<br />
Viime raskaudessa kävelin tässä vaiheessa jo kuin etana. Liitoskivut tekivät kaikesta liikkumisesta hidasta ja tukalaa. Alaselkä oli aivan jumissa ja särky oli usein kammottavaa. Sormet ja jalat alkoivat turvota. Odotin kuumeisesti, että pääsisin mahasta eroon (enkä osannut aavistaakaan, miten kauan toipumiseen vielä menisi synnytyksen jälkeen). <br />
<br />
Vauva painaa jo pari kiloa, ja tietysti lisääntynyt paino keskivartalossa tekee liikkumisesta raskaampaa. Alaselkä kipeytyy helposti, kun vatsan paino vetää sitä notkolle. Täytyy koko ajan muistaa ottaa rauhallisesti, koska vatsalihakset ovat niin poissa pelistä ja äkkiliikkeet tuntuvat heti selässä. Istumatyö saa takapuolen puutumaan, ja viime viikolla hankinkin tällaisen:<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiTn97NxdVnsWOuKzvX0BnTZdbpKKlYlAMsUIF0dDvmK0MBIr8pMUae5Du7vm4Mph8_OP9AGxaCVdzfa9BdlqE_qbO86V9u82eXZxaBqUi9eYD6AkWNUz3X0I3mmjbUlOYakFMyA-cuqyg/s1600/Casall_Balance_Cushion_tasapaino_hierontatyyny_1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left:1em; margin-right:1em"><img border="0" height="265" width="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiTn97NxdVnsWOuKzvX0BnTZdbpKKlYlAMsUIF0dDvmK0MBIr8pMUae5Du7vm4Mph8_OP9AGxaCVdzfa9BdlqE_qbO86V9u82eXZxaBqUi9eYD6AkWNUz3X0I3mmjbUlOYakFMyA-cuqyg/s320/Casall_Balance_Cushion_tasapaino_hierontatyyny_1.jpg" /></a></div><br />
Viralliselta nimeltään tasapainotyyny. Nystyrät ylöspäin alkaa kihelmöidä takamusta niin, että on säännöllisin väliajoin noustava jaloittelemaan. Pitäisi myös aktivoida syviä lihaksia.<br />
<br />
Raskaus tuntuu kyllä, mutta ei yhtään niin mahdottomalta kuin pelkäsin. Pystyn ja jaksan paljon asioita, saan nukuttua suht hyvin, ei väsytä. Mahtavaa! Täytyy muistaa nauttia jokaisesta päivästä niin kauan kuin tätä kestää.<br />
<br />
Huomenna on pitkästä aikaa neuvola, edellisestä on varmaan jo yli kuukausi. Siellä pitää ainakin tulla ulos näiden kotisynnytyssuunnitelmien kanssa, sillä tarvitsen lähetteen vastasyntyneen napaverinäytettä varten. Kotikätilö ottaa näytteen, mutta labraa varten tarvitaan lähete. Saa nähdä, millaista palautetta neuvolan suunnalta tulee.nurinhttp://www.blogger.com/profile/08288637527355377833noreply@blogger.com2