torstai 28. heinäkuuta 2011

Epiduraali ei ole aktiivisen synnytyksen maailmanloppu

Ekan raskauden aikana kävin Manipurassa kolmen päivän mittaisen synnytysvalmennuskurssin. Yksi asia jäi kurssilta erityisesti mieleen, ehkä sen takia, että se pitkälti pelasti synnytyskokemukseni...

Kattava teksti epiduraalin hyödyistä ja haitoista on jo olemassa (sivun lopussa tiivistelmä), joten en ala kirjoittaa samoja asioita uudestaan. Yksi tärkeä pointti jää kuitenkin usein mainitsematta: epiduraalin ei tarvitse sitoa synnyttäjää sänkyyn, ja puudutuksesta huolimatta synnytyksessä voi hyödyntää liikettä ja pystyasentoa. Vaikka epiduraalin laittamisen yhteydessä saa kämmenselkään tippakanyylin, sikiön päähän usein kiinnitetään scalp-anturi ja puudutuksen laiton jälkeen pitää hetki makoilla paikoillaan, mikään ei välttämättä estä nousemasta synnytyssängyltä vielä seisomaan, sängylle konttausasentoon tai synnytysjakkaralle ponnistamaan. Yleensä puudutus ei vaikuta jalkojen lihasvoimaan, ja jos seisominen tuntuu huteralta, niin synnytyssängylle voi nostaa säkkituolin tai tyynyjä, joita vasten voi nojailla etukumarassa.

Painovoima on tärkeä apu synnytyksen edistämisessä, sillä se auttaa niin avautumisvaiheessa kuin ponnistaessa vauvaa laskeutumaan oikeaan suuntaan. Huonoimmat mahdolliset asennot ponnistaessa ovat selinmakuu tai takakenossa istuminen sängyllä niin että paino on häntäluun päällä. Silloin joutuu ponnistamaan kuin ylämäkeen, lantio ei pääse avautumaan eikä häntäluu joustamaan niin kuin  kyykkyasennossa synnytysjakkaralla tai konttausasennossa/polviseisonnassa. Jos ponnistusvaihe etenee liian nopeasti, kylkimakuu voi olla pystyasentoa parempi asento.

Valitettavasti kätilöt eivät välttämättä ohjaa epiduraalin jälkeen vaihtamaan asentoa, joten siitä kannattaa mainita synnytystoivelistassa ja erikseen vielä kätilölle jo ennen epiduraalin laittoa. Vaikka makuulta nousu tuntuisi työläältä, niin sitä kannattaa ainakin kokeilla. Toivon, ettei kukaan saa osakseen kätilöä, joka suhtautuu negatiivisesti asennon vaihtamiseen, koska useimmiten makuuasennolle ei ole mitään lääketieteellistä perustetta. Kannattaa valmentaa tukihenkilöä tällaisen tilanteen varalle, koska synnyttäjä ei välttämättä ole siinä tilassa, että pystyy kyseenalaistamaan kätilön ohjeita.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kutsu Haikaranpesään

Eilen kolahti postiluukusta kutsu Haikaranpesän valmennuksiin. Pakollista synnytysvalmennusryhmää ei meille vanhoille asiakkaille ole. Vapaaehtoisia valmennuksia on kolme: seksuaalisuus raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, mielialat ja äitien rentoutusryhmä/äänenkäyttö synnytyksessä. Viime raskaudessa osallistuimme ainoastaan pakollisiin kahteen valmennukseen ja synnytyssuunnitelmakeskusteluun. Oli tietysti kiva käydä tutustumassa paikkoihin useampaankin otteeseen, mutta kokemukseni perusteella en jättäisi valmistautumista ainoastaan sairaalan synnytysvalmennuksen varaan - vaikka se Haikaranpesässä onkin paljon runsaampaa kuin muilla osastoilla. Minusta Haikaranpesän valmennusten verran pitäisi olla joka synnytysosastolla tarjota. Niissä käytiin läpi lähinnä hyvin yleisesti synnytyksen ja vastasyntyneen ensipäivien kulkua ja osaston resursseja sekä katseltiin paikkoja. En tiedä, millaisia kokemuksia muilla on, ehkä valmennusten sisältö ja ilmapiiri riippuu hieman kätilöstäkin.

Tällä kertaa yritän päästä osallistumaan ainakin rentoutusryhmään. Viimeksi olin kyllä lukenut kaikenlaista rentoutumisesta, hengittämisestä ja äänenkäytöstä synnytyksessä, mutta en tajunnut, että oikeasti tarvittaisiin paljon käytännön harjoittelua. Jos vain ajatuksen tasolla valmistautuu kohtaamaan supistukset rentona ja hengittäen, tosipaikan tullen keho ei välttämättä kuitenkaan osaa toimia jännittymättä. Haikaranpesän valmennuskerta maksaa ainoastaan viisi euroa (ja muut ryhmät ovat ilmaisia), joten kannattaa ne senkin takia käydä. Toivon, että Aktiivinen synnytys ry järjestää myös syksyllä keskusteluiltoja, koska kaikki kaupallinen synnytysvalmennus, jooga ja liikunta on joko melkoisen tai aivan järjettömän kallista...

Olisi pitänyt ilmottautuessa kysyä, onko Haikaranpesässä samanlainen mahdollisuus polikliiniiniseen synnytykseen kuin muuallakin, eli voisi uudelleensynnyttäjänä päästä samana päivänä jo lähtemään kotiin. Postissa tulleessa esitteessa lukee ainoastaan, että Haikaranpesässä hoitoaika on synnytyksen jälkeen kaksi vuorokautta (no, viimeksi meni 5 yötä). Nettisivuilla mainitaan lisäksi, että uudelleensynnyttäjillä hoitoaika on yksi vuorokausi. Haluaisin kyllä tällä kertaa nopeasti kotiin, jos vointi sen sallii. Mikäli siis sairaalaan täytyy päätyä. Aion kyllä hyödyntää valmennukset, vaikka valmistautuisin samalla kotisynnytykseen.

Viimeinen viikko kesälomaa kahdestaan esikoisen kanssa... ikinä. Ensi viikolla päiväkoti aukeaa taas, ja ensi kesänä meillä onkin kaksi lasta! Leikki-ikäinen ja liikkumaan opetteleva vauva. Hurja ajatus.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Seksiä polvet ristissä

Edelliseen postaukseen viitaten ja aiheesta seksi raskauden aikana... Oppaissa kyllä kerrotaan, että kasvava maha voi vaikeuttaa kanssakäymistä. Mutta entäs jos mahasta ei juuri ole tietoa, mutta jalkojen levittäminen aiheuttaa hammasten kiristelyä? No tietysti heteroseksiäkin voi harrastaa monella tavalla, mutta kyllä vähän kypsyttää. Meneehän se joskus ohi. Ensi vuonna viimeistään.

Kamalat liitoskivut

Tässä raskaudessa on ollut paljon vähemmän raskausoireita kuin ekassa, mutta liitoskivut alkoivat jo muutama viikko sitten. Pahimmillaan kaikki seisominen ja kävely tuntuu siltä kuin ratkeaisi häpyluun kohdalta kahtia. Joillain muillakin varmaan on samanlaisia kipuja, joten laitan tähän kaikkia kokeiltuja vinkkejä:

Jumppaohje liitoskivuista kärsiville

Tukivyö
Koska kivut johtuvat lantion löystymisestä raskauden aikana, lantion tukeminen tiukkaan pakettiin auttaa edes vähäsen. Itselläni on Anita Babybelt -tukivyö. Olen myös miettinyt Dosi Sacro -lantiotukea , mutta se on aika kallis. Tukivyötä kannattaa käyttää vielä synnytyksen jälkeenkin, koska se nopeuttaa palautumista.

Oikeat asennot
Kipu usein pahenee kävellessä, levittäessä jalkoja tai nostaessa yhtä jalkaa kerrallaan esim. pukiessa. Kannattaa välttää seisomista ja kävelyä jalat harallaan varpaat ulospäin. Hyvässä seisoma-asennossa jalkaterien ulkosyrjät ovat suoraan eteenpäin, tuntuu siis jopa siltä, että varpaat osoittavat hieman sisäänpäin. Kävellessä on hyvä käyttää tukevapohjaisia kenkiä, joissa ei ole korkoa.

Parasta on pukea istualtaan ja nousta istuma-asennosta (myös autosta) aina rauhallisesti jalat yhdessä suoraan eteenpäin. Nukkuessa kyljellään paksu tyyny ylemmän polven alla (voi olla hyvä hankkia imetystyyny jo valmiiksi!), muutenkin hyvä tyynyarsenaali sängyssä auttaa.

Vesi
Lämmin kylpy auttaa kipuun, jos sellaiseen on mahdollisuus. Uiminen ja vesijuoksu ovat hyviä liikuntamuotoja, tosin rintauintia ei kannata harrastaa.

Jooga
Joogassa kannattaa välttää asentoja, joissa molemmat jalat ovat haarallaan ja joko pitää jalat yhdessä tai koukistaa toinen polvi. Jos kipu ei ole mielettömän kovaa, gomukhasana (risti-istunta polvet päällekkäin) ja baddha konasana (risti-istunta jalkapohjat vastakkain tarpeeksi tyynyjä polvien alla, jotta asento on rento) vuorotellen voivat auttaa. Kyykkyasento, jota yleensä suositellaan lantion avaamiseksi raskauden aikana, kannattaa tehdä tyynyjä tai pieni koroke (esim. kirjapino) takapuolen alla.

Osteopatia, akupunktio, akupainanta, hieronta
Näistä hoitomuodoista voi olla apua. Linkkilistasta blogin yläpalkista löytyy raskaanaoleville sopivia hoitopaikkoja ainakin Helsingissä.

Synnytyksessä
Jos liitoskivut vaivaavat vielä loppuraskaudesta ja synnytyksen alkaessa, kannattaa myös synnytyksessä välttää jalkojen tarpeetonta levittämistä. Hyviä asentoja synnytyksessä voivat olla esimerkiksi kylkimakuu, konttausasento (esim. nojaten säkkituoliin, tyynyihin synnytyssängyllä tms.) tai ammeessa oleskelu. Jos otat epiduraalin, on hyvä silti välttää jalkojen liiallista levittämistä, vaikka kipu ei siinä tilanteessa tuntuisikaan. Synnytyksen jälkeen kannattaa olla varovainen, käyttää tukivyötä ja noudattaa samoja periaatteita kuin raskausaikana, etenkin ensimmäiset kaksi viikkoa ovat myös häpyliitoksen toipumisen kannalta tärkeitä.


Jos jollakin tulee mieleen vielä jotain, kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan...

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Saako ensisynnyttäjää pelotella?

Tärkein ensin: Kenellekään synnyttämään valmistautuvalle ei pitäisi sanoa mitään sellaista, joka horjuttaa itsetuntoa ja uskoa omiin kykyihin synnytyksessä. Kaikenlainen vähättely ("kyllä sitten tosipaikan tullen huomaat, että..."), riskien ja pahimpaan mahdolliseen varautumisen korostaminen ja yksinomaan negatiivisiin asioihin keskittyminen ei palvele tulevaa synnyttäjää yhtään.

Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että kaikenlainen valmistautuminen ainoastaan luo paineita. Mutta eikö valmistautuminen tapahdu kuitenkin itseä varten, jotta omasta synnytyksestä tulisi mahdollisimman hyvä kokemus? Tärkeintä on sisäistää, että synnytyksessä ei ole tarkoitus pyrkiä hyvään suoritukseen ("selvisin ilman puudutuksia", "en huutanut yhtään"). Ei tarvitse olla hyvä synnyttäjä kenenkään toisen silmissä - ei kätilön, tukihenkilön, oman äidin tai minkään kuvitteellisen yleisön edessä.

Minulle valmistautuminen on tärkeää. Odottaessa esikoista synnytyspelkoa helpotti jo hieman se, että otin selvää siitä, mitä synnytyksessä missäkin vaiheessa tapahtuu ja minkälaisia erilaisia kivunlievitysmahdollisuuksia eri vaiheissa on - ja miten ne mahdollisesti vaikuttavat synnytyksen etenemiseen. Minulle oli tärkeää tietää myös mahdollisista haittavaikutuksista. Synnytyksen kulkuun puuttuminen, puudutteet ja erilaiset toimenpiteet johtavat herkästi uusiin toimenpiteisiin: sikiötä täytyy seurata tarkemmin, synnytys saattaa hidastua ja supistuksia pitää tehostaa, ponnistaminen voi vaikeutua ja pitkittyä. Olen törmännyt sellaiseenkin näkemykseen, ettei lääketieteellisten toimenpiteiden mahdollisista haittavaikutuksista tai synnytyssairaalojen ongelmista kannata puhua ollenkaan, sillä on synnyttäjän kannalta vastuutonta ruokkia epäluottamusta synnytystä hoitavaa henkilökuntaa kohtaan. Yleensä hyvän synnytyskokemuksen tekee kuitenkin tunne siitä, että on pystynyt jollain lailla vaikuttamaan asioihin ja tekemään ratkaisuja, mikä vaatii tarpeeksi tietoa. Joskus se voi vaatia myös omiin tuntemuksiin luottamista ja kätilön mielipiteiden kyseenalaistamista. Avuttomuus, voimattomuus, yksinäisyys ja tunne toisten armoilla olemisesta voivat tehdä synnytyskokemuksesta hyvinkin traumaattisen.

Valmistautuminen on erityisen tärkeää, jos haluaa käyttää lääkkeettömiä kivunlievitystapoja supistusten kohtaamiseen. Lääkkeettömillä kivunlievitystavoilla kivusta voi tulla hyvinkin kestettävää. Kivun kanssa pystyy olemaan loppuun saakka, se ei muutu sietämättömäksi kärsimykseksi. Synnytyksen etenemisen kannalta on alusta alkaen tärkeää pystyä rentoutumaan (ainakin supistusten välissä). Pystyasento sekä liikkuminen ohjaavat vauvaa laskeutumaan oikeaan suuntaan ja auttavat kohdunsuuta avautumaan. Lääkkeetön kivunlievitys ei rajoita synnyttäjän liikkumista eikä aiheuta epätoivottuja sivuvaikutuksia.

Rentoutuminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan keholla on taipumus jännittää kipua vastaan. Mielikuvia, hengitystä tai omaa ääntä voi käyttää rentoutumisen apuna, mutta ne vaativat harjoittelua etukäteen (en tässä kirjoita muista lääkkeettömistä keinoista ja välineistä tämän enempää). Varsinkin, jos synnytys kestää yhtään kauemmin, rentoutuminen ja kivun kohtaaminen vaatii voimakasta luottamusta omaan kehoon JA paljon tukea ja kannustusta synnyttäjää hoitavalta henkilökunnalta sekä tukihenkilöltä. Painotan, että lääkkeellinen kivunlievitys on tärkeää vaikean synnytyskivun hoidossa. Jos synnyttäjä on hyvin kipeä ja väsynyt eikä pysty rentoutumaan supistusten välissä, lapsi ei pääse laskeutumaan tiukan lihasvastuksen läpi synnytyskanavaan ja alkaa ennemmin tai myöhemmin voida huonosti. Puudutusten ja lääkkeiden mahdolliset haitat pitää siis suhteuttaa niistä saatavaan hyötyyn. Lääkkeettömyys ei ole synnytyksessä itseisarvoista.

Jos lähtee synnyttämään "avoimin mielin" luottaen ainoastaan hoitohenkilökunnan päätöksiin, on todennäköistä, että synnytys hoidetaan lääketieteellisesti. Kätilöt eivät välttämättä itse ehdota lääkkeettömiä kivunlievitystapoja, kannusta liikkumaan tai auta konkreettisesti rentoutumaan. Useimmiten yhdellä kätilöllä on monta synnyttäjää hoidettavanaan samanaikaisesti. On ihan tavallista, että kätilö käy avautumisvaiheen aikana vain välillä pistäytymässä ja kiirehtii eteenpäin. Kaikilla kätilöillä ei ole tietoa ja taitoja hyödyntää lääkkeettömiä menetelmiä. Monet synnyttäjät eivät ole valmistautuneita niiden käyttöön tai luota niiden tehoon, jolloin kätilöt tarjoavat sitä, mitä suurin osa synnyttäjistä haluaa .

Tässä blogissa kirjoitan paljon myös synnyttämiseen liittyvistä negatiivisista kokemuksista ja ongelmista, jotka mielestäni liittyvät synnytysten hoitokäytäntöihin sairaaloissa. Tarkoituksenani ei ole kylvää kauhua, ja jos jutut alkavat ahdistaa (ja olet menossa lähiaikoina synnyttämään), suosittelen lukemisen lopettamista! Kaikki synnytyskertomukset ovat yhden ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia, joista ei voi päätellä, miten jokin muu synnytys tulee sujumaan. Ihmisillä on yleensä tarve käydä läpi juuri niitä kipeimpiä kokemuksia ja hyvät kokemukset ovat aliedustettuina etenkin internetin ihmeellisessä maailmassa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Suunnitelma B

Tänään soitin ja ilmoittauduin Haikaranpesään. Jos kotisynnytys jossain vaiheessa raskautta osoittautuu mahdottomaksi, niin sinne sitten. Haikaranpesälle plussaa tulee erityisesti henkilökohtaisesta synnytyssuunnitelmakeskustelusta ennen synnytystä. Uskon ainakin siihen, että suunnitelmaan kirjatut toiveet otetaan mielellään huomioon. Toiveet täytyy itse tietenkin osata muotoilla, mikä ei ennen ensimmäistä synnytystä ole ihan helppoa. Ja Haikaranpesässäkin kätilöillä voi olla kiire, eikä kaikkien kätilöiden kanssa välttämättä tule toimeen.

Minulla ei omakohtaista kokemusta ole muista synnytysosastoista, mutta vaikutelmani on, että osastot ovat ainakin pääkaupunkiseudulla sairaalasta riippumatta yleisesti melkoisen samanlaisia: kaikissa on yksi synnytysallashuone ja perhehuoneita sekä sisustusta on pyritty tekemään "kodinomaisemmaksi" ja vähemmän kliiniseksi (tosin sairaala on aina sairaala, ei Haikaranpesäkään minusta ole kovin viihtyisä paikka). Sairaaloissa noudatetaan Unicefin ja WHOn vauvamyönteisen sairaalan periaatteita. Varmaankin 15 vuotta sitten osastoa perustettaessa tilanne oli erilainen, ja synnytyksen ja vastasyntyneen hoitokäytännötkin ovat yleisesti muuttuneet tässä ajassa. Toisaalta myös Haikaranpesä on todennäköisesti kokenut muutoksia. Ainakin muutama vuosi sitten siihen yhdistettiin toinen saman kerroksen lapsivuodeosasto, joskaan en tiedä, miten muutokset ovat käytännössä vaikuttaneet.

Haikaranpesä asettaa joukon kriteerejä eli raskauden pitää olla täysiaikainen ja sujunut normaalisti. Ja lisäksi synnytyshetkellä osastolla pitää tietenkin olla tilaa. Täytyy siis varautua vielä suunnitelmaan C eli  päätymiseen jollekin muulle osastolle tai sairaalaan, jos Haikaranpesän kriteerit eivät täyty tai siellä on sulku päällä.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Puolivälissä

Tänään aamulla rakenneultrassa kaikki hyvin! Jännitin käyntiä yllättävän paljon. En ole saanut pariin yöhön nukuttua kunnolla, enkä ole hetkeen unohtanut olevani raskaana... ja kohta synnyttämässä. Tällä kertaa en oikeastaan edes pelännyt, että ultrassa selviäisi jotakin huolestuttavaa. Tuntuu, että asiat ovat sen suhteen asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin: suurin osa raskauksista sujuu täysin ilman mitään poikkeamia, ja mitään on turha pelätä etukäteen, sillä suurinkaan pelko tuskin auttaa käsittelemään asiaa sen paremmin, jos pelko muuttuukin todeksi. Ahdistusta aiheutti enemmänkin itse toimenpide ja sen kohteena oleminen. Osa tuntemuksista varmasti on ollut myös silkkaa jännitystä, sillä onhan rakenneultra kuitenkin eräänlainen raskauden etenemisen merkkipaalu.

Oli suloista nähdä pienet varpaat ja sormet, koko vauva kippurassa kohdussa. Ultratutkimusten tarkoituksena sikiöseulonnan lisäksi varmaan onkin tehdä odotuksesta konkreettisempaa (ja motivoida siten odottajia terveellisempiin elämäntapoihin, esimerkiksi). Toisaalta kaikenlaiset asiantuntijoiden tekemät mittaukset, ultrat, sydänäänet, sf-mitat jne. saavat jotenkin tarkastelemaan sikiötä ulkoa päin. Klassinen esimerkki on tietysti sikiön sydänäänten ja supistusten rekisteröinti synnytyssalissa, hypnoottinen laite... Kohtuullinen seuranta on tärkeää ja tuo turvallisuutta. Paitsi silloin, jos jokin näyttääkin poikkeavalta. Mikään ei välttämättä ole oikeasti pielessä, mutta epävarmuus hiipii mieleen.

Aion ainakin ottaa selvää, mitä mahdollisuuksia minulla olisi synnyttää kotona. Suunniteltu kotisynnytys on Suomessa niin harvinainen vaihtoehto, että se vaatii paljon suunnittelua ja selvittelyä. Ensimmäiseksi pitäisi löytää oma kätilö, mikä voi jo kesälomien takia kestää. Valmistautuminen tuskin menee hukkaan, vaikka synnytys päätyisikin lopulta sairaalaan.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Miksi tämä blogi?

Synnytin ensimmäisen lapseni Kätilöopistolla Haikaranpesässä. Synnytyksessä oli hyvät hetkensä, mutta päällimmäisenä tunteena kokemuksesta jäi mieleen pelko, pettymys ja ahdistus. Tuntui, että olen kivun kanssa yksin eikä minua osata tukea tai kuunnella. Lapsivuodeosastolla jouduin toiveidemme vastaisesti viettämään kaksi ensimmäistä yötä jaetussa huoneessa ilman kumppaniani. Lopulta pääsimme perhehuoneeseen, joka oli todella ahdas. Vaikutti siltä, että sairaalassa on kiire, liian vähän tilaa ja resursseja.

Toisen lapseni haluan synnyttää toisin. Kirjoittaminen on tapa käsitellä omia synnytyspelkojani ja edellisen synnytyksen tuomia epävarmuuksia sekä ylipäänsä kaikenlaisia ajatuksia synnytykseen ja synnyttämiseen liittyen. Synnytystä ei voi suunnitella, mutta siihen voi valmistautua monin tavoin. Minua kiinnostaa kotisynnytys, aktiivinen synnytys, synnytyksen kulttuurinen rakentuminen ja synnyttämiseen liittyvät valtasuhteet. Jos mahdollista, haluaisin viettää koko synnytysajan alusta loppuun kotona, ennestään tutun kätilön avustamana, jolloin ei tarvitsisi kesken kipujen siirtyä tuntemattomaan. Tässä blogissa kerron prosessin etenemisestä, valmisteluista ja valmistautumisesta synnytykseen.

Synnytysmatka on vasta alkutaipaleella, ja paljon ehtii tapahtua ennen kuin määränpää häämöttää. Tavoitteena on turvallinen, hyvä syntymä.