keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hesari synnytystraumasta

Huomasin vasta, että maanantain Hesarissa oli D-osan etusivulla iso juttu "Synnytyksestä säikähtäneet". Harmi kyllä sitä ei löydy maksuttomasta nettihesarista. Artikkelissa oli minusta paljon hyviä pointteja. Siinä esimerkiksi huomioidaan, että trauman voi saada myös tavallisessa synnytyksessä, jos äiti kokee, ettei häntä ole kuunneltu ja että traumoja voidaan ehkäistä pitämällä äiti ajan tasalla synnytyksen vaiheista. "Tieto ei synnytyksessä lisää tuskaa, vaan päinvastoin." Turvattomuus, luottamuksen puute hoitavaan kätilöön, kätilöiden jatkuva vaihtuminen ja epäkunnioittava kohtelu tulevat kertomuksista esiin synnytyskokemukseen negatiivisesti vaikuttavina tekijöinä. Yksi haastatelluista kertoo myös voimaannuttavasta toisesta synnytyksestä, jossa apuna oli doula.

Toisaalta tällaiset jutut ruokkivat entuudestaan sitä mielikuvaa, että synnytyksessä mikä vain voi mennä pieleen. Ne ovat viihdettä, johon ei sisälly tarkempaa analyysiä siitä, mitkä kaikki tekijät synnytyksen kulkuun ja synnytyskokemukseen vaikuttavat. Jokainen lukee niitä omista taustaoletuksistaan käsin, ja olen varma, että monet poimivat sieltä aivan eri asiat ja tulkinnat kuin minä. Tällöin kauhukertomukset vain ruokkivat ennestäänkin tässä kulttuurissa voimakasta synnytyspelkoa eivätkä tarjoa mitään ratkaisuja tai voimavaroja tuleville synnyttäjille.

edit. Nyt löytyy myös Hesarin ilmaisversiosta!

2 kommenttia:

  1. Minusta Hesarin artikkeli oli tärkeä puheenvuoro juuri siitä, että synnytys voi oikeasti olla traumaattista silloinkin, kun "oikeasti" ei tapahdu mitään dramaattista. Koin tosi lohdullisena, kun lehdessäkin sanottiin, että se, ettei tule kuulluksi, voi itsessään olla traumaattista.

    Samalla tunnistan tuon, mistä kirjoitat. Toivoin kovasti, että raskaana olevat ystäväni eivät vain lukisi siitä, mikä kaikki voi mennä huonosti...

    VastaaPoista
  2. Voi olla vaikeampaakin saada apua ja ymmärrystä silloin, kun synnytys sujuu "normaalisti". Synnytyksen eteneminen papereissa näyttää niin erilaiselta kuin miltä se saattaa itsestä tuntua. Läheisetkään eivät välttämättä tajua, ja helposti saa vastineeksi ainoastaan juttuja siitä, miten pahemmin olisi voinut käydä/jollain muulla on käynyt. Ei paljon auta.

    Kommenttina vielä artikkeliin, nyt tarkemmin lukiessa mua on alkanut ärsyttää suunnattomasti jutun otsikko. "Säikähtäneet" on aika vähättelevä ilmaus, kun äänessä ovat selvästi traumatisoituneet ihmiset.

    VastaaPoista