Mitä jos kääntäisi vallitsevan ajatuksen synnytyksestä potentiaalisesti (ja todennäköisesti) elämän kivuliampana ja pelottavimpana kokemuksena päälaelleen? Jos emme valmistautuisi kohtaamaan kaikista pahimpaa vaan parasta ikinä? Synnytys voi olla mahtava kokemus. Vaikka en yleisesti pidä urheilumetaforista, niin onnistunutta synnytyskokemusta voi ehkä verrata johonkin suureen ponnistukseen kuten maratonin juoksemiseen (mieluummin ainakin kuin polvileikkaukseen - kirurgiset metaforat vasta kamalia ovatkin). Maratoniinkin liittyy matkan varrella kipua, endorfiinia ja kenties yllättäviä tilanteita, ja (voin kuvitella) matkan päätteeksi onnellisuus siitä, mihin oma keho ja mieli pystyvät.
Synnytys voi olla kaikille synnyttäjille hyvä kokemus. Ja sen pitäisi olla ehdottomasti tavoitteena! Olisihan sillä vaikutusta, jos yleinen asenne ja odotukset olisivat, että synnyttäminen on ja sen pitää olla hieno kokemus, jossa synnyttäjän toiveet ja tarpeet tulevat kuulluiksi, jossa saa paljon tukea ja kannustusta ja joka ei missään vaiheessa karkaa synnyttäjän hallinnasta.
Sen sijaan hyvin monilla on käsitys, että synnytys on lähtökohtaisesti kamalaa, ohjat synnytyksen etenemisestä ovat sairaalahenkilökunnalla, mutta epäonnistumisen taakan kantaa synnyttäjä. Kuinka moni huonon tai neutraalinkin synnytyskokemuksen saanut pitää lopulta omana vikanaan sitä, että sai huonoa hoitoa? Minä en kestänyt kipua, minua pelotti ja ahdisti, minun ruumiini ei pystynyt synnyttämään, minä en osannut ponnistaa, minä en pystynyt makaamaan sängyllä, minä en osannut kyseenalaistaa ja vaatia... Niin paljon riippuu siitä, minkälaista hoitoa saa. Tietysti osittain myös omasta valmistautumisesta ja odotuksista, sillä jos odotukset ovat hyvin negatiivisia, niin se vaikuttaa tutkimustenkin mukaan synnytyskokemukseen ja konkreettisesti synnytyksen pituuteen ja kulkuun. Kuitenkin minusta pääpaino on hoidolla, sillä jos sekä erittäin hyviä että huonoja synnytyskokemuksia lähtee purkamaan, niin taustalta löytyvät kohtaamiset ja kohtelut muiden synnytykseen osallistuvien ja synnyttäjää hoitavien ihmisten kanssa.
Tätä ajatuskulkua ovat inspiroineet ainakin eilen mainitsemani Hesarin juttu, Aktiivinen synnytys ry:n viime viikon keskusteluilta synnytyspeloista ja Speaking as a mother. Palasin myös elokuun alussa kirjoittamaani kuvaukseen unelmasynnytyksestä. Se pitäisi nyt palautella loppusuoralla taas mieleen ja jalostaa sitä vielä entisestään. Tavoitteet korkealla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti