torstai 25. elokuuta 2011

Kohti kotisynnytystä, osa 1

Meillä on kotikätilö! Mahtavaa! Jos kaikki menee hyvin, pieni mahamyllääjä saa syntyä kotona... eikä minun tarvitse synnyttää sairaalassa! Viime viikolla käytiin kätilön kanssa tutustumiskeskustelussa, jossa juteltiin reilun tunnin ajan edellisestä synnytyksestä, raskauden kulusta, toiveista ja ajatuksista. Sen jälkeen ollaan vielä tehty lopullista harkintaa, ja kun kaikki vaikuttaa kaikkien mielestä hyvältä, niin nyt varmisteltiin vielä puolin ja toisin.

Vielä pari vuotta sitten en i k i n ä olisi kuvitellut olevani joskus tässä tilanteessa. Eipä sillä, ensisynnyttäjällä ei täällä ole juuri muita vaihtoehtoja kuin sairaalasynnytys. Suurin osa ihmisistä varmaan ajattelee, että olen täysin seonnut päästäni. Kuitenkin minusta kotisynnytys tuntuu omalla kohdallani kaikista rationaalisimmalta vaihtoehdolta (sikäli kun mikään ihmisen tekemä päätös koskaan on puhtaasti järkiperäinen, vailla tunteita ja arvostuksia). En tiedä vielä, miten laajasti haluan päätöksestä kertoa etukäteen. Raskaana on jotenkin erityisen herkkä ikäville kommenteille, ja ihmisillä (myös terveydenhuollossa) on yleisesti paljon ennakkoluuloja ja vääriäkin käsityksiä, tai ei ainakaan ajankohtaista tietoa.

Kätilön kanssa on sovittu ainakin kahdesta tapaamisesta ennen synnytystä, kahdesta synnytyksen jälkeen, ja ympärivuorokautisesta päivystyksestä neljä viikkoa lasketun ajan ympärillä. Raskauden pitää sujua normaalisti, ja jos jotain poikkeavaa ilmenee, edessä on siirtyminen sairaalaan. Mielessä pyörii vielä paljon kysymyksiä, mutta jotenkin se perustavanlaatuinen pelko synnytystä kohtaan on laantunut tämän uutisen myötä. Olen saanut muutettua niitä puitteita, joissa synnytys tapahtuu. Edelleen on tärkeää hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa, mutta tuntuu kyllä pirun hyvältä, että on saanut muutettuakin jotakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti