Synnytyksen jälkeen olen tajunnut, miten paljon toiseen synnytykseen valmistautumisessa oli ensimmäisestä synnytyksestä toipumista. Olin raskausaikana valmistautunut huolella ja perusteellisesti - mutta ennen kaikkea olin valmistautunut käymään läpi esikoisen synnytyksen toistamiseen. Uskoin täysin kokevani samalla lailla etenevän synnytyksen, hieman nopeutettuna ehkä, mutta en sellaisena kiitorataversiona, joka siitä lopulta tuli.
Toiseen synnytykseen valmistautuminen onkin ihan erilaista, koska se yksi kokemus on jo takana. Jos ensimmäinen synnytyskokemus on ollut voimakas, ja etenkin voimakkaasti negatiivinen, niin suuri osa valmistautumisessa on sen läpikäymistä. Mitä oikeastaan tapahtui, mikä meni pieleen, mitä olisi voinut tehdä toisin ja mitä haluan tehdä tällä kertaa toisin. En tiedä, pystyykö kokemusta käsittelemään loppuun ja jättämään taakseen vielä raskausaikana. Minulla ensimmäinen synnytyskokemukseni vaikutti vielä synnytyksen aikana, ja meinasi johtaa siihen, ettei kotikätilö ollut ehtiä ajoissa paikalle. Vertasin mielessäni tuntemuksiani esikoisen synnytykseen ja tein sen perusteella täydellisen virhearvion synnytyksen vaiheesta. En kerta kaikkiaan voinut uskoa, että synnytys etenisi niin nopeasti: olin valmis ponnistamaan jo tunti tai puolitoista siitä hetkestä, kun olin noussut sängystä. Ehdin olla jalkeilla kaksi tuntia, ja vauva olikin jo maailmassa.
Toinen alatiesynnytys usein on nopeampi kuin ensimmäinen, etenkin jos synnytysten välissä ei ole kulunut kovin montaa vuotta. Uskon kuitenkin, että on muita, ehkä tärkeämpiäkin tekijöitä. Yksi niistä on vauvan asento ja tarjonta, josta olen kirjoittanut paljon. Tällä kertaa vauva oli optimaalisessa tarjonnassa synnytyksen alkaessa, eikä avosuisessa niin kuin viimeksi todennäköisesti kävi. Hengitys- ja rentoutumisharjoituksilla ja aamuyöllä myös TENS-laitteella oli suuri vaikutus siihen, että pystyin lepäämään sängyssä lähes koko avautumisvaiheen ajan, illasta aamukuuteen. Ennen kaikkea olin rento ja luottavainen, tiesin että minulla on paljon keinoja ja tukea kivusta selviämiseen. Äänenkäytöstä oli todella suurta apua eivätkä voimakkaatkaan supistukset tuntuneet hallitsemattomalta kivulta. Lisäksi tiesin, että saisin olla kotona, minun ei tarvitsisi lähteä mihinkään ja minulla olisi luotettava ja turvallinen kätilö auttamassa. Jos pelko ja jännitys voivat hidastaa synnytystä, niin rentous ja turvallisuudentunne varmasti tällä kertaa nopeuttivat sitä.
Kaikki kävi lopulta niin nopeasti, että en tarvinnut kätilön tukea kuin vasta ponnistusvaiheessa ja vauvan synnyttyä. Amme jäi pumppaamatta. Ainoa hieman harmittava juttu onkin se, etten päässyt synnyttämään veteen, mutta se on hyvin pieni pettymys, koska kaikki sujui ilmankin niin hyvin. Synnytyksen jälkeen oli ihanaa olla omassa kodissa. Kaikessa rauhassa. Ja nyt todella tuntuu, että ensimmäinen synnytys on vain muisto, joka ei enää vaivaa mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti