Lapsi mukaan synnytykseen?

Voisiko lapsi seurata synnytystä? Esikoisen kohdalla tällaista ei tullut juuri mietittyä. Netissä asiaa tuntuvat pähkäilevät ne, joilla vanhempien lasten hoitajan järjestäminen on hankalaa. Kotisynnytyksessä lapsen läsnäolo täytyy myös miettiä etukäteen.

Meillä onneksi on anoppini lapselle mahdollisena hoitajana kodin ulkopuolella, jonka luokse kaksivuotiaan esikoisen voi tarvittaessa viedä synnytyksen ajaksi. Paljon riippuu synnytyksen ajankohdasta. On mahdollista, että esikoinen nukkuu koko synnytyksen ajan, emmekä ala keskellä yötä herättelemään ja siirtämään lasta. Arkipäivisin lapsi on joka tapauksessa päiväkodissa. Lapsen isä voi hoitaa hoitokuvioiden järjestelyn, viemiset ja hakemiset tarpeen tullen. On tietysti mahdollista, että lapsen mummo on vaikka sairaana eikä voi hoitaa lasta. Silloin esikoinen jää isän hoidettavaksi, eikä isä voi niin hyvin osallistua synnytykseen.

Kotona lapsi on tietysti omassa turvallisessa ympäristössään. Luulen, että kotisynnytyksen seuraaminen on lapselle erilaista kuin synnytys sairaalassa olisi. Ihmettelen silti hieman sitä kielteistä kantaa, joka esimerkiksi tästä artikkelista välittyy: Vau.fi: Lapsi mukaan synnytykseen. Minusta synnyttäjän omat tuntemukset ovat avainasemassa. Jos äiti on hermostunut ja jännittynyt, niin varmasti lapsikin ahdistuu toisin kuin jos äiti on supistuksista huolimatta rento, hyvällä mielellä ja kokee hallitsevansa tilanteen.

Ehkä eniten tuosta artikkelista kuvastuu kuitenkin tyypillinen näkemys synnytyksestä arvaamattomana, riskialttiina ja pelottavana tapahtumana. Synnytys ei sovi lapsille, koska "synnytyssalissa tehdään paljon toimenpiteitä" ja "synnytykseen liittyy äidin huono vointi, kivut, äänet ja veri. On myös mahdollista, että äidille tehdään jokin kiireellinen toimenpide, jonka näkeminen olisi lapselle traumaattista". On kuitenkin täysin mahdollista, että synnytys sujuu rauhallisesti alusta loppuun asti ilman mitään ongelmia ja toimenpiteitä ja että synnyttäjäkin voi hyvin koko ajan.

Eri asia tietysti on, miten häiritsevää lapsen läsnäolo on synnyttäjälle itselleen synnytyksen eri vaiheissa. Avautumisvaiheen loppupuolella monet (etenkin ilman puudutteita synnyttäneet) kuvaavat päätyneensä jonkinlaiseen synnytyskuplaan tai -transsiin, jossa ulkomaailma lakkaa olemasta ja jossa keskittyy vain ja ainoastaan synnyttämiseen. Tapahtui synnytys sitten sairaalassa tai kotona, niin lapsella pitäisi olla seuranaan ihminen, joka tarvittaessa voi viedä lapsen sivummalle tai ulos. Tällöin lapsen hoitaja ei voi samalla tukea synnyttäjää.

Jotain positiivista

Pari päivää sitten allekirjoitettiin sopimukset kotikätilön kanssa! Kätilö ja toinen mahdollisesti synnytykseen osallistuva kätilö tulivat käymään meillä ja juteltiin parisen tuntia kaikenlaisesta edelliseen ja tulevaan synnytykseen liittyvästä. Tapaamisesta jäi hyvä ja iloinen mieli. Melkein jo odotan, että pääsisi synnyttämään (mutta ei ennen viikkoa 38, kiitos)!

Verrattuna Haikaranpesän synnytyskeskusteluun eroa oli kuin yöllä ja päivällä, vaikka läpi käytiin samoja aihepiirejä. Ensinnäkin tapaaminen oli meillä kotona, kätilöt olivat vieraina minun reviirilläni eikä toisin päin niin kuin sairaalassa. Meillä oli valmiiksi jonkinlainen jaettu perussuhtautumistapa synnytykseen normaalina fysiologisena prosessina, johon ei pidä puuttua kuin erittäin perustellusti, vaikka tietysti minun jaksamistani tuetaan kaikin keinoin. Meillä oli aikaa käydä läpi edellinen synnytys yksityiskohtaisesti ja miettiä toiveita ja toimintatapoja seuraavaa varten. Tuntui, että minua kuunnellaan ja kohdellaan oman ruumiini ja tuntemusteni asiantuntijana. Synnytyksessä kätilöt auttavat minua jaksamaan ja avustavat tarvittaessa selviämään mahdollisista ongelmista synnytyksen etenemisessä.

Nyt sitten pitää alkaa kasata vähitellen tarpeellista synnytysarsenaalia: TENS-laitteen olen varannut Aksylta, amme pitäisi hommata, kasata pino vanhoja pyyhkeitä yms, jälkivuotositeitä, miettiä vaatetusta... Kotisynnytysfoorumilta olen lukenut, että sotkua yleensä onneksi tulee aika vähän. Jos voin ponnistaa vauvan ammeessa, niin varmaan vielä vähemmän.

Eilen kävin apteekissa mittauttamassa hemoglobiinin. Tämän raskauden aikana en ole syönyt lainkaan lisärautaa. Viimeksi vetelin keskiraskaudessa Floradixia, vaikka silloin heikotus johtuikin varmaan enemmän alhaisesta verenpaineesta. Tavallinen rauta pistää vatsan toiminnan ihan sekaisin, ja yrttimehukin oli jossain määrin epämiellyttävää, joten en täysin rutiininomaisesti halua alkaa ottamaan lisärautaa. Pari kuukautta sitten hemoglobiini oli 117 eli normaalin alarajoilla ja eilisessä mittauksessa 118. Notkahdusta huonompaan ei ainakaan ole tapahtunut, ja vaikka lähtötaso oli 135, niin olen kuitenkin voinut sen verran hyvin, etten aio aloittaa lisärautaa vieläkään. Lisää vaan vihreitä linssejä ja pinaattia. Jee!