Suunnitelma B

Tänään soitin ja ilmoittauduin Haikaranpesään. Jos kotisynnytys jossain vaiheessa raskautta osoittautuu mahdottomaksi, niin sinne sitten. Haikaranpesälle plussaa tulee erityisesti henkilökohtaisesta synnytyssuunnitelmakeskustelusta ennen synnytystä. Uskon ainakin siihen, että suunnitelmaan kirjatut toiveet otetaan mielellään huomioon. Toiveet täytyy itse tietenkin osata muotoilla, mikä ei ennen ensimmäistä synnytystä ole ihan helppoa. Ja Haikaranpesässäkin kätilöillä voi olla kiire, eikä kaikkien kätilöiden kanssa välttämättä tule toimeen.

Minulla ei omakohtaista kokemusta ole muista synnytysosastoista, mutta vaikutelmani on, että osastot ovat ainakin pääkaupunkiseudulla sairaalasta riippumatta yleisesti melkoisen samanlaisia: kaikissa on yksi synnytysallashuone ja perhehuoneita sekä sisustusta on pyritty tekemään "kodinomaisemmaksi" ja vähemmän kliiniseksi (tosin sairaala on aina sairaala, ei Haikaranpesäkään minusta ole kovin viihtyisä paikka). Sairaaloissa noudatetaan Unicefin ja WHOn vauvamyönteisen sairaalan periaatteita. Varmaankin 15 vuotta sitten osastoa perustettaessa tilanne oli erilainen, ja synnytyksen ja vastasyntyneen hoitokäytännötkin ovat yleisesti muuttuneet tässä ajassa. Toisaalta myös Haikaranpesä on todennäköisesti kokenut muutoksia. Ainakin muutama vuosi sitten siihen yhdistettiin toinen saman kerroksen lapsivuodeosasto, joskaan en tiedä, miten muutokset ovat käytännössä vaikuttaneet.

Haikaranpesä asettaa joukon kriteerejä eli raskauden pitää olla täysiaikainen ja sujunut normaalisti. Ja lisäksi synnytyshetkellä osastolla pitää tietenkin olla tilaa. Täytyy siis varautua vielä suunnitelmaan C eli  päätymiseen jollekin muulle osastolle tai sairaalaan, jos Haikaranpesän kriteerit eivät täyty tai siellä on sulku päällä.

Puolivälissä

Tänään aamulla rakenneultrassa kaikki hyvin! Jännitin käyntiä yllättävän paljon. En ole saanut pariin yöhön nukuttua kunnolla, enkä ole hetkeen unohtanut olevani raskaana... ja kohta synnyttämässä. Tällä kertaa en oikeastaan edes pelännyt, että ultrassa selviäisi jotakin huolestuttavaa. Tuntuu, että asiat ovat sen suhteen asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin: suurin osa raskauksista sujuu täysin ilman mitään poikkeamia, ja mitään on turha pelätä etukäteen, sillä suurinkaan pelko tuskin auttaa käsittelemään asiaa sen paremmin, jos pelko muuttuukin todeksi. Ahdistusta aiheutti enemmänkin itse toimenpide ja sen kohteena oleminen. Osa tuntemuksista varmasti on ollut myös silkkaa jännitystä, sillä onhan rakenneultra kuitenkin eräänlainen raskauden etenemisen merkkipaalu.

Oli suloista nähdä pienet varpaat ja sormet, koko vauva kippurassa kohdussa. Ultratutkimusten tarkoituksena sikiöseulonnan lisäksi varmaan onkin tehdä odotuksesta konkreettisempaa (ja motivoida siten odottajia terveellisempiin elämäntapoihin, esimerkiksi). Toisaalta kaikenlaiset asiantuntijoiden tekemät mittaukset, ultrat, sydänäänet, sf-mitat jne. saavat jotenkin tarkastelemaan sikiötä ulkoa päin. Klassinen esimerkki on tietysti sikiön sydänäänten ja supistusten rekisteröinti synnytyssalissa, hypnoottinen laite... Kohtuullinen seuranta on tärkeää ja tuo turvallisuutta. Paitsi silloin, jos jokin näyttääkin poikkeavalta. Mikään ei välttämättä ole oikeasti pielessä, mutta epävarmuus hiipii mieleen.

Aion ainakin ottaa selvää, mitä mahdollisuuksia minulla olisi synnyttää kotona. Suunniteltu kotisynnytys on Suomessa niin harvinainen vaihtoehto, että se vaatii paljon suunnittelua ja selvittelyä. Ensimmäiseksi pitäisi löytää oma kätilö, mikä voi jo kesälomien takia kestää. Valmistautuminen tuskin menee hukkaan, vaikka synnytys päätyisikin lopulta sairaalaan.

Miksi tämä blogi?

Synnytin ensimmäisen lapseni Kätilöopistolla Haikaranpesässä. Synnytyksessä oli hyvät hetkensä, mutta päällimmäisenä tunteena kokemuksesta jäi mieleen pelko, pettymys ja ahdistus. Tuntui, että olen kivun kanssa yksin eikä minua osata tukea tai kuunnella. Lapsivuodeosastolla jouduin toiveidemme vastaisesti viettämään kaksi ensimmäistä yötä jaetussa huoneessa ilman kumppaniani. Lopulta pääsimme perhehuoneeseen, joka oli todella ahdas. Vaikutti siltä, että sairaalassa on kiire, liian vähän tilaa ja resursseja.

Toisen lapseni haluan synnyttää toisin. Kirjoittaminen on tapa käsitellä omia synnytyspelkojani ja edellisen synnytyksen tuomia epävarmuuksia sekä ylipäänsä kaikenlaisia ajatuksia synnytykseen ja synnyttämiseen liittyen. Synnytystä ei voi suunnitella, mutta siihen voi valmistautua monin tavoin. Minua kiinnostaa kotisynnytys, aktiivinen synnytys, synnytyksen kulttuurinen rakentuminen ja synnyttämiseen liittyvät valtasuhteet. Jos mahdollista, haluaisin viettää koko synnytysajan alusta loppuun kotona, ennestään tutun kätilön avustamana, jolloin ei tarvitsisi kesken kipujen siirtyä tuntemattomaan. Tässä blogissa kerron prosessin etenemisestä, valmisteluista ja valmistautumisesta synnytykseen.

Synnytysmatka on vasta alkutaipaleella, ja paljon ehtii tapahtua ennen kuin määränpää häämöttää. Tavoitteena on turvallinen, hyvä syntymä.