Meille kotiin on alkanut kerääntyä kaikenlaisia kummallisia asioita. Jos olisi paljon aikaa, rahaa, siivous- ja puuhailuintoa (tai edes jotakin näistä), niin kerrostalokolmiomme näyttäisi aika erilaiselta. Raskauden myötä arvostan ennen kaikkea sellaisia huonekaluja ja esineitä, jotka auttavat olemaan mukavasti. Tässä muutamia lemppareitani.
Yogalifen punainen putkityyni eli bolsteri. Kevyt, helppo siirrellä ja saa monissa väreissä. Tämän päällä on ihana istuskella lattialla joko polvillaan tyyny haarojen välissä tai kyykyssä tyyny pepun alla. Kyykkyasento on hyvä raskauden aikana, koska se avaa lantiota ja venyttää lantionpohjan lihaksia, mutta leveässä kyykyssä ilman tyynyä on aikamoisen raskasta hengailla (ellei omaa rautaisia reisilihaksia). Jos liitoskipujen takia jalkojen avaaminen tuntuu ikävältä, niin puolikyykky on yleensä kuitenkin ihan hyvä asento, eli toinen polvi on lattiaa vasten. Bolsteri on ihana myös kylkimakuulla päällimmäisen polven alla. Paksu (ainakin 1 cm) makuualusta on myös ehdoton, ilman sitä venyttelyt jäävät tekemättä ja paremman lepoasennonkin saa lattialla kuin meidän upottavalla sohvalla.
Sängyssä paras kaverini on nykyään Doomoo Buddy -imetystyyny. Sen kanssa saa kyljellään nukkuessa mukavan asennon. Doomoo on myös imetystyynynä ylivertainen. Esikoisen kanssa käytössä oli pienempi Doomoo Softy. Mikään muu (halvempi...) imetystyyny ei ole yhtä muokkautuva ja tukeva. Cotton-puuvillasekoitepäällinen on minusta mukavampi kuin tavallinen hieman liukkaampi materiaali. Näihin saa myös vaihtopäällisiä. Ainoa varoituksen sananen: täytemateriaali painuu käytössä kasaan. Jos ostaa käytetyn tyynyn, kannattaa hankkia Kidsteriltä lisätäytepakkaus ja lisätä tyynyyn täytettä. Tätä varten voi joutua ratkomaan hieman sisätyynyn saumaa ja ompelemaan sen takaisin kiinni (ainakin meidän Softyssa oli sitä varten erillinen kohta, Buddyn sisärakenteita en ole vielä tarkastellut). Täyttäminen on hyvin sotkuista puuhaa, minimaalisia mikrorakeita on sitten joka paikassa.
Sitten meiltä löytyy jumppapallo, jokin halpa urheiluliikkeestä ostettu. Pallo helpottaa alaselkäkipuja ja sen päällä on mukava pyöritellä lantiota. Alaselän saa hyvin rennoksi myös kun selällään maatessa nostaa jalat koukkuun pallon päälle. Pahimpien vauvan rintaraivarien aikana auttoi, kun imettäessä samalla pomppi ylös alas pallon päällä. Halpispallon ongelmana on vain sen tyhjeneminen itsestään. Pallon käsipumppu hajosi heti kättelyssä ja löysä pallo ei ole yhtä mukavan tuntuinen kuin täysi. Tavallisessa jumppapallossa ei ole samanlaista "anti-burst"-lupausta kuin oikeissa terapiapalloissa tai synnytyspalloissa. Puhkeamisvaara on siis suurempi. Pallo muutenkin vie aika paljon tilaa ja tuntuu vierivän aina tielle.
Elisan blogista luin maapähkinän muotoisesta ovaalista jumppapallosta, jonka melkein jo lisäsin hankintalistalle... Mutta ehkä tavallinen pallo ja lisäksi putkityyny riittävät. Joku raja :)
Sitten meiltä löytyy Tempurin Marumaru-istuintyyny. Tämä on aivan ehdoton keittiön puutuoleilla, etenkin synnytyksen jälkeen mutta muutenkin selkävaivaisena kaikilla kovilla tuoleilla istuminen on ikävää. Jälleen kallis, mutta miellyttää jopa silmää.
Itse synnytystä varten pitäisi hankkia synnytysamme. Olen miettinyt pumpattavaa La Bassine -allasta, mutta pitää ottaa vielä selvää muista vaihtoehdoista. Ja TENS-laitteen olen kokonaan unohtanut... Joo, aktiivinen synnyttäminen on välineurheilua!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rv 28. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rv 28. Näytä kaikki tekstit
tiistai 13. syyskuuta 2011
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Miten turvallista on synnyttää kotona?
Sairaala on turvallisin paikka synnyttää, ja vielä parempi, jos vastasyntyneiden tehohoito on heti saatavilla. Suunnilleen tällaisia ensiajatuksia mielessäni liittyi synnyttämiseen ekan raskauden alkuvaiheessa. Turvallisuus on tietysti tärkeää - tuskin synnytyskään menee kovin hyvin, jos sen aikana pitää pelätä vauvan tai oman turvallisuuden puolesta. Kuitenkin mitä enemmän otan asioista selvää, sitä enemmän näen juuri sairaalasynnytykseen liittyviä riskejä ja kotisynnytys alkaa vaikuttaa omalla kohdallani paljon turvallisemmalta vaihtoehdolta.
Tässä kohtaa täytyy huomioida muutamia taustatekijöiltä. Meiltä on synnytyssairaalaan matkaa vain parisen kilometriä. Edellinen raskaus ja synnytys sujuivat ilman komplikaatioita, ja kotisynnytykseen päätyminen vaatii tälläkin kertaa, että raskaus sujuu normaalisti. Riskiraskaudet ovat asia erikseen. Tästä olen koonnut vähän enemmän asiaa tuonne blogin kotisynnytys-välilehdelle. Kotona synnyttäminen tuntuu ajatuksena meille sopivalta, se ei ole mikään ulkopuolelta tuleva pakko vaan suunniteltu synnytystapa, jossa on läsnä koulutettu ja kokenut kätilö. Suunnittelematon kotisynnytys, jossa lapsi syntyy kotona, koska sairaalaan ei ehditä tms. on aivan eri asia kuin raskauden aikana valmisteltu ja suunniteltu kotisynnytys.
Synnytykseen, turvallisuuteen ja riskeihin liittyy voimakkaita kulttuurisia käsityksiä siitä, että synnyttäminen on lähtökohtaisesti aina vaarallinen tapahtuma, jossa voi tapahtua milloin vain mitä tahansa yllättävää. Tällä logiikalla on tärkeää, että hätäsektio- ja tehohoitomahdollisuus on joka hetki saatavilla. Tai ainakin sairaalatekniikan ajatellaan automaattisesti lisäävän turvallisuutta. Miksi tämä sitten on minusta vääränlainen ajattelutapa?
Ensinnäkin on äärimmäisen epätodennäköistä, että vauvalla olisi jokin sellainen sairaus tai vamma, joka tulisi ilmi vasta lapsen synnyttyä (olettaen, että raskauden aikaiset ultratutkimukset on tehty eikä ole muutenkaan mitään epäilyä mistään poikkeavasta raskauden aikana) JA joka vaatisi minuuteista kiinni olevaa tehohoitoa. Meiltä pääsee tarvittaessa hyvin nopeasti ambulanssilla sairaalaan.
Toiseksi, (etenkin kun takana on yksi normaali alatiesynnytys) synnytyksen aikana ei käytännössä tapahdu mitään niin yllättävää, että hätäsektio olisi toteutettava aivan puun takaa ilman mitään ennakkovaroitusmerkkejä. Hätäsektio on siis eri asia kuin kiireellinen sektio (päivystyssektio). Hätäsektiossa vauva on saatava ulos heti, minuuteissa, kun taas kiireellisessä sektiossa vauva syntyy 30-60 minuuttia leikkauspäätöksen tekemisestä. Kotisynnytyksessä kätilö on koko ajan paikalla, ja jos ilmenee mitään merkkejä siitä, että synnytykseen tarvitaan jotain lääketieteellistä puuttumista, sairaalaan pääsee hyvin nopeasti.
Kotisynnytyksessä on itse asiassa monia tekijöitä, jotka tekevät siitä tavalliselle uudelleensynnyttäjälle hyvin turvallisen synnytystapavaihtoehdon. Paikalla on koko ajan kätilö, mahdollisesti kaksi. Sairaalassa yhden kätilön ei ole yleensä mahdollista seurata yhden synnyttäjän ja vauvan vointia niin keskittyneesti kuin kotona. Kätilö tietää etukäteen, mitä valmiuksia minulla on ja mitä voi ehdottaa, esimerkiksi erilaisia synnytyksen edistymiseen vaikuttavia asentoja, miten minua voi auttaa rentoutumaan, miten ottaa huomioon lantioni fysiologia jne. Kätilö voi siis toiminnallaan aktiivisesti edistää synnytyksen etenemistä ja toisaalta huomata mahdolliset merkit siitä, että jotain saattaa olla menossa pieleen.
Sairaalasynnytyksessä on mahdollisuudet lääketieteelliseen kivunlievitykseen. Kotona ei ole (lisää aiheesta esim. postauksessa Kivuton synnytys?). Tämä ei ole pelkästään rajoittava tekijä. Esimerkiksi epiduraali lisää synnytyksen etenemiseen liittyviä riskejä, jotka voivat vaatia esimerkiksi imukuppiulosauttoa tai sektiota. Verenpaine voi laskea (laitetaan suolaliuostippa käteen), vauvan sydänäänet voivat heikentyä (vaaditaan jatkuvaa elektronista seurantaa), supistukset voivat lakata (oksitosiinitippa), lantionpohjan lihasten toimintakyky katoaa (vauva voi joutua lantiossa virheasentoon). En ole lainkaan sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi ottaa epiduraalia! Sen hyödyt voivat hyvinkin ylittää mahdolliset haitat. Yritän sanoa, että lääketieteellinen puuttuminen synnytykseen aiheuttaa sen, että synnytys vaatii sairaalaseurantaa ja todennäköisemmin lisää lääketieteellisiä toimenpiteitä. Ilman puudutteita ja voimakkaita kipulääkkeitä ei ole ainakaan niiden aiheuttamia riskejä vauvan voinnin äkillisestä heikentymisestä tai synnytyksen pysähtymisestä. Monet synnytykseen mielikuvissa liitetyt riskit liittyväkin siis lähinnä lääketieteellisesti hoidettuun synnytykseen. (Jos joku nyt ihmettelee, että miten ihmeessä aion selvitä synnytyksestä ilman kivunlievitystä, niin lisää aiheesta täällä.)
Ehkä tärkein turvallisuustekijä on kuitenkin se, että kotisynnytys on oma valintani ja se lisää omaa turvallisuudentunnettani. Minulla on oma henkilökohtainen kätilö ja olen tutussa ympäristössä. Joillekin muille kotisynnytys herättäisi huolia ja pelkoja, ja silloin se ei tietenkään ole hyvä valinta. Koettu turvallisuus ei ole yksinomaan fiilisjuttu, vaan sillä on myös vaikutusta synnytyksen etenemiseen. Moni on esimerkiksi kokenut, miten hyvin alkaneet supistukset laantuvat sairaalaan saapuessa. Se ei ole mikään Murphyn laki, vaan johtuu tunteiden vaikutuksesta ihmisen hormonitoimintaan. Hormonit säätelevät synnytystä, ja jännitys, varuillaanolo ja pelko todella voivat pysäyttää avautumisvaiheen etenemisen tai hidastaa sitä. Tämä taas lisää lääketieteellisen puuttumisen tarvetta.
Parhaimmillaan kotisynnytys tarjoaa hyvät puitteet synnytyksen etenemiselle niin kuin sen kuuluukin edetä. Minä pysyn rentona ja rauhallisena, jolloin vauva saa hyvin happea ja pystyy kääntymään ja laskeutumaan optimaalisessa asennossa. Synnytykseen vaikuttavat hormonit toimivat niin kuin pitää ja pitävät supistukset käynnissä eikä synnytys pitkity. Pärjään saamani tuen ansiosta kivun kanssa niin ettei siitä tule sietämätöntä, enkä siksi tarvitse järeitä sairaalan kivunlievityskeinoja.
Ei ole kiinni yksinomaan tuurista, että synnytys menee hyvin ja ilman komplikaatioita. Synnytyksen kulkuun voi vaikuttaa. Sen tiedostaminen ei ole sama asia kuin luulo siitä, että kaikkeen voisi vaikuttaa. Lisäksi kaikki ei ole synnyttäjän hallittavissa, vaan muilla synnytykseen osallistuvilla on paljon merkitystä. En vapaaehtoisesti synnyttäisi yksin kotona ilman kätilön apua ja etukäteissuunnittelua. Minulle on myös tärkeää, että sairaala on tarvittaessa hyvin lähellä, jolloin sinne ehditään nopeastikin. Sairaalaan päätyminen on mahdollista, eikä se tarkoita epäonnistumista.
Sairaalasynnytykseen ja suunnitelma Beehen liittyen varasin ajan Haikaranpesän synnytyskeskusteluun, joka on parin viikon kuluttua. Saa nähdä, tuleeko siitä parempi kokemus kuin synnytyspelkopolista, ainakaan sieltä en anna kenenkään heittää minua ulos... En nyt sitten tiedä, olisiko Haikaranpesään mahdollista päästä vielä erikseen keskustelemaan synnytystoiveista, jos se tuntuu vielä tarpeelliselta. Luulen vain, että voin hyvin käyttää ajan pelkästään edellisen synnytyksen läpikäymiseen ja sitä koskeviin kysymyksiin. Haluaisin, että osastolla olisi hyvät paperit myös siitä, mitä toivoisin seuraavaan synnytykseen osallistuvilta kätilöiltä. Ehkä pitää varalta koettaa kirjoittaa synnytystoivelista hyvin jo etukäteen.
Tässä kohtaa täytyy huomioida muutamia taustatekijöiltä. Meiltä on synnytyssairaalaan matkaa vain parisen kilometriä. Edellinen raskaus ja synnytys sujuivat ilman komplikaatioita, ja kotisynnytykseen päätyminen vaatii tälläkin kertaa, että raskaus sujuu normaalisti. Riskiraskaudet ovat asia erikseen. Tästä olen koonnut vähän enemmän asiaa tuonne blogin kotisynnytys-välilehdelle. Kotona synnyttäminen tuntuu ajatuksena meille sopivalta, se ei ole mikään ulkopuolelta tuleva pakko vaan suunniteltu synnytystapa, jossa on läsnä koulutettu ja kokenut kätilö. Suunnittelematon kotisynnytys, jossa lapsi syntyy kotona, koska sairaalaan ei ehditä tms. on aivan eri asia kuin raskauden aikana valmisteltu ja suunniteltu kotisynnytys.
Synnytykseen, turvallisuuteen ja riskeihin liittyy voimakkaita kulttuurisia käsityksiä siitä, että synnyttäminen on lähtökohtaisesti aina vaarallinen tapahtuma, jossa voi tapahtua milloin vain mitä tahansa yllättävää. Tällä logiikalla on tärkeää, että hätäsektio- ja tehohoitomahdollisuus on joka hetki saatavilla. Tai ainakin sairaalatekniikan ajatellaan automaattisesti lisäävän turvallisuutta. Miksi tämä sitten on minusta vääränlainen ajattelutapa?
Ensinnäkin on äärimmäisen epätodennäköistä, että vauvalla olisi jokin sellainen sairaus tai vamma, joka tulisi ilmi vasta lapsen synnyttyä (olettaen, että raskauden aikaiset ultratutkimukset on tehty eikä ole muutenkaan mitään epäilyä mistään poikkeavasta raskauden aikana) JA joka vaatisi minuuteista kiinni olevaa tehohoitoa. Meiltä pääsee tarvittaessa hyvin nopeasti ambulanssilla sairaalaan.
Toiseksi, (etenkin kun takana on yksi normaali alatiesynnytys) synnytyksen aikana ei käytännössä tapahdu mitään niin yllättävää, että hätäsektio olisi toteutettava aivan puun takaa ilman mitään ennakkovaroitusmerkkejä. Hätäsektio on siis eri asia kuin kiireellinen sektio (päivystyssektio). Hätäsektiossa vauva on saatava ulos heti, minuuteissa, kun taas kiireellisessä sektiossa vauva syntyy 30-60 minuuttia leikkauspäätöksen tekemisestä. Kotisynnytyksessä kätilö on koko ajan paikalla, ja jos ilmenee mitään merkkejä siitä, että synnytykseen tarvitaan jotain lääketieteellistä puuttumista, sairaalaan pääsee hyvin nopeasti.
Kotisynnytyksessä on itse asiassa monia tekijöitä, jotka tekevät siitä tavalliselle uudelleensynnyttäjälle hyvin turvallisen synnytystapavaihtoehdon. Paikalla on koko ajan kätilö, mahdollisesti kaksi. Sairaalassa yhden kätilön ei ole yleensä mahdollista seurata yhden synnyttäjän ja vauvan vointia niin keskittyneesti kuin kotona. Kätilö tietää etukäteen, mitä valmiuksia minulla on ja mitä voi ehdottaa, esimerkiksi erilaisia synnytyksen edistymiseen vaikuttavia asentoja, miten minua voi auttaa rentoutumaan, miten ottaa huomioon lantioni fysiologia jne. Kätilö voi siis toiminnallaan aktiivisesti edistää synnytyksen etenemistä ja toisaalta huomata mahdolliset merkit siitä, että jotain saattaa olla menossa pieleen.
Sairaalasynnytyksessä on mahdollisuudet lääketieteelliseen kivunlievitykseen. Kotona ei ole (lisää aiheesta esim. postauksessa Kivuton synnytys?). Tämä ei ole pelkästään rajoittava tekijä. Esimerkiksi epiduraali lisää synnytyksen etenemiseen liittyviä riskejä, jotka voivat vaatia esimerkiksi imukuppiulosauttoa tai sektiota. Verenpaine voi laskea (laitetaan suolaliuostippa käteen), vauvan sydänäänet voivat heikentyä (vaaditaan jatkuvaa elektronista seurantaa), supistukset voivat lakata (oksitosiinitippa), lantionpohjan lihasten toimintakyky katoaa (vauva voi joutua lantiossa virheasentoon). En ole lainkaan sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi ottaa epiduraalia! Sen hyödyt voivat hyvinkin ylittää mahdolliset haitat. Yritän sanoa, että lääketieteellinen puuttuminen synnytykseen aiheuttaa sen, että synnytys vaatii sairaalaseurantaa ja todennäköisemmin lisää lääketieteellisiä toimenpiteitä. Ilman puudutteita ja voimakkaita kipulääkkeitä ei ole ainakaan niiden aiheuttamia riskejä vauvan voinnin äkillisestä heikentymisestä tai synnytyksen pysähtymisestä. Monet synnytykseen mielikuvissa liitetyt riskit liittyväkin siis lähinnä lääketieteellisesti hoidettuun synnytykseen. (Jos joku nyt ihmettelee, että miten ihmeessä aion selvitä synnytyksestä ilman kivunlievitystä, niin lisää aiheesta täällä.)
Ehkä tärkein turvallisuustekijä on kuitenkin se, että kotisynnytys on oma valintani ja se lisää omaa turvallisuudentunnettani. Minulla on oma henkilökohtainen kätilö ja olen tutussa ympäristössä. Joillekin muille kotisynnytys herättäisi huolia ja pelkoja, ja silloin se ei tietenkään ole hyvä valinta. Koettu turvallisuus ei ole yksinomaan fiilisjuttu, vaan sillä on myös vaikutusta synnytyksen etenemiseen. Moni on esimerkiksi kokenut, miten hyvin alkaneet supistukset laantuvat sairaalaan saapuessa. Se ei ole mikään Murphyn laki, vaan johtuu tunteiden vaikutuksesta ihmisen hormonitoimintaan. Hormonit säätelevät synnytystä, ja jännitys, varuillaanolo ja pelko todella voivat pysäyttää avautumisvaiheen etenemisen tai hidastaa sitä. Tämä taas lisää lääketieteellisen puuttumisen tarvetta.
Parhaimmillaan kotisynnytys tarjoaa hyvät puitteet synnytyksen etenemiselle niin kuin sen kuuluukin edetä. Minä pysyn rentona ja rauhallisena, jolloin vauva saa hyvin happea ja pystyy kääntymään ja laskeutumaan optimaalisessa asennossa. Synnytykseen vaikuttavat hormonit toimivat niin kuin pitää ja pitävät supistukset käynnissä eikä synnytys pitkity. Pärjään saamani tuen ansiosta kivun kanssa niin ettei siitä tule sietämätöntä, enkä siksi tarvitse järeitä sairaalan kivunlievityskeinoja.
Ei ole kiinni yksinomaan tuurista, että synnytys menee hyvin ja ilman komplikaatioita. Synnytyksen kulkuun voi vaikuttaa. Sen tiedostaminen ei ole sama asia kuin luulo siitä, että kaikkeen voisi vaikuttaa. Lisäksi kaikki ei ole synnyttäjän hallittavissa, vaan muilla synnytykseen osallistuvilla on paljon merkitystä. En vapaaehtoisesti synnyttäisi yksin kotona ilman kätilön apua ja etukäteissuunnittelua. Minulle on myös tärkeää, että sairaala on tarvittaessa hyvin lähellä, jolloin sinne ehditään nopeastikin. Sairaalaan päätyminen on mahdollista, eikä se tarkoita epäonnistumista.
Sairaalasynnytykseen ja suunnitelma Beehen liittyen varasin ajan Haikaranpesän synnytyskeskusteluun, joka on parin viikon kuluttua. Saa nähdä, tuleeko siitä parempi kokemus kuin synnytyspelkopolista, ainakaan sieltä en anna kenenkään heittää minua ulos... En nyt sitten tiedä, olisiko Haikaranpesään mahdollista päästä vielä erikseen keskustelemaan synnytystoiveista, jos se tuntuu vielä tarpeelliselta. Luulen vain, että voin hyvin käyttää ajan pelkästään edellisen synnytyksen läpikäymiseen ja sitä koskeviin kysymyksiin. Haluaisin, että osastolla olisi hyvät paperit myös siitä, mitä toivoisin seuraavaan synnytykseen osallistuvilta kätilöiltä. Ehkä pitää varalta koettaa kirjoittaa synnytystoivelista hyvin jo etukäteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)