Loppuraskauden neuvolalääkäri

Oli siis tänään. Edellisestä neuvolakäynnistä olikin jo kolme viikkoa ja seuraavaan on kaksi, mutta taisin todeta aiemminkin, että mitäs sitä siellä turhaan ravaamaan. Kaikki on niin normaalisti kuin vain voi olla. Lääkäri otti itse kotisynnytyksen puheeksi, huomasin, että se oli kirjoitettu isolle post-it-lapulle papereideni päälle... Suhtautuminen oli ihan asiallista ja neutraalia. Huomaa kyllä, että kotisynnytys on poikkeuksellinen ja ennen kaikkea tuntematon valinta. Tutkimustietoa on, että suunniteltu kotisynnytys on normaalissa raskaudessa yhtä turvallinen vaihtoehto kuin sairaalasynnytyskin, ja että kotisynnytys omana valintana voi olla synnytyskokemuksen kannalta merkittävästi parempi vaihtoehto. Mutta harva ammattilainenkaan on perehtynyt kotisynnytysasioissa minkäänlaiseen tutkimustietoon, vaan reaktiot pohjaavat käsityksiin ja asenteisiin.

Ei siis tullut mitään negatiivista palautetta, vaan ihan asiallisia kysymyksiä ja kiinnostusta. TSH-lähetettä lääkärikään ei kirjoittanut, on kuulemma ylipäänsä terveydenhoitajan vastuulla kirjoittaa kaikki lähetteet, ellei sitten olla lähettämässä erikoissairaanhoitoon. No joo. Ehkä se lähete vielä saadaan, jotta voisin hakea valmiiksi ennen synnytystä labrasta näyteputket. Vastasyntyneen napaverestä se näyte olisi niin helppo ja kivuton ottaa, vaikka onnistuu se sitten lääkärintarkastuksen yhteydessäkin. Ärsyttää vaan, koska muissa neuvoloissa se on kirjoitettu ja olisi hyvä saada aikaan jonkinlaisia käytäntöjä, ettei jokainen kotisynnyttäjä joutuisi aloittamaan aina alusta.

Muuten loppuraskaus on mennyt mittojen mukaan aika lailla samoin kuin viimeksi. Sf-mitta on koko ajan pysytellyt pari senttiä pienempänä, nyt se oli korkeimmillaan eli 30 cm eikä siitä varmaan enää nouse. Vauva on hyvin alhaalla lantiossa, minkä jo tiesinkin. Ultrassa kaikki näytti hyvältä, painoarvio oli noin 2,8 kiloa eli samoissa kuin esikoisella, joka oli syntyessään kolme ja puolikiloinen. Painoa on tullut nyt vajaat kymmenen kiloa ensimmäisestä neuvolakäynnistä. Ja se tuntuu, vaikkei turvotusta ole tällä kertaa yhtään. Kymmenen kiloa on kuitenkin aika paljon lisää kannettavaa, joten ei ihme, jos on vähän tukalaa. Tosin ei sitä varmaan kovin paljon vähemmällä voi selvitäkään. Kunhan ei vaan tulisi kovasti enää lisää viimeisten viikkojen aikana.

Jos jotain pitäisi veikata, niin sanoisin, että kolmisen viikkoa vielä menee. Ei ole mitään erityisiä tuntemuksia synnytyksen lähestymisestä. Kohdunsuu oli vielä kiinni, joten voimakkaatkaan supistukset eivät ole ennakoimassa synnytystä. Toisaalta kaikki alkaa olla valmista, joten tässä sitten vain odotellaan ja ihmetellään.

Akupunktio pyörittää vauvaa ja kadonneet liitoskivut

Ihmeellisiä asioita tapahtuu. Ensinnäkin: parin kuukauden aikana infernaalisiksi yltyneet liitoskivut ovat yhtäkkiä reilun viikon sisällä helpottaneet. Pystyn taas kävelemään kuin lähes normaali ihminen, ottamaan satunnaisesti pari juoksuaskeltakin ilman, että loppupäivä menee sohvalla toipuessa. Välillä tuntuu pientä vihlontaa, ja sängyssä kylkeä pitää edelleen kääntää varovasti jalat yhdessä, mutta toimintakyky on palautunut muutoin hurjasti. Olisiko yhdestä osteopatiahoidosta ollut apua, vai mikä tässä on takana, en tiedä. Mieletöntä.

Eilen olin akupunktiossa, jonka alkujaan varasin liitoskipujen hoitamista varten. Hoitokerta ei kipujen katoamisesta huolimatta mennyt hukkaan, sillä muitakin jumituksia löytyy, vaikka niiden vaikutukset arkielämään eivät ole liitoskipujen luokkaa. Esimerkiksi pakarat ja reidet menevät helposti lukkoon, kun tekee istumatyötä, on raskaana eikä häpyliitoksen kipujen takia oikein saa tehtyä normaaleja pakaralihasliikkeitä. Seurauksena on lantion ja alaselän jumitukset, jotka vaikuttavat myös rintarangan ja yläselän alueelle. Oli kyllä ihan mahtavia tuntemuksia jo hoidon aikana. Etenkin pisteiden painelu pakaroissa tuntui nilkoissa ja lopulta pikkuvarpaassa asti. Neulat eivät tuntuneet juuri yhtään ikäviltä, eikä niistä jäänyt jälkiä. Hoidon jälkeen tuntui, että pystyi hengittämään ihan eri tavalla kuin ennen.

Akupunktiota käytetään myös kääntämään perätilassa tai poikittain majailevaa vauvaa, ja olen kuullut monilta, että akupunktio voi olla paljon tehokkaampi ja mukavampi keino kuin lääkärin tekemä ulkokäännös. Tässä toisen kolmanneksen lopuilla vauvan asennolla ei vielä ole niin suurta merkitystä, mutta oli kyllä mukava yllätys, että pitkään poikkitilassa viihtynyt vauva möyri itsensä yön aikana raivotarjontaan, vieläpä oikeaoppisesti selkä kohdun vasemmalle puolelle. Koko yön myllersi mahassa ja vessareissulla oli pakko jäädä hetkeksi nojailemaan käsivarsilla pöytään niin että vatsa sai roikkua vapaasti. Aamulla neuvolalääkäri totesi ultralla, että pää alaspäin siellä nyt majaillaan. Vauvahan mahtuu vielä pyörimään kohdussa ja vaihtamaan asentoa uudelleen, mutta pitää nauttia niin kauan kuin tätä kestää. Kääntyminen tuli tällä kertaa ainoastaan hoidon sivutuotteena, mutta jännä huomata, miten akupunktio toimii.

Ultrassa painoarvioksi tuli 1200g, aavistuksen keskikäyrän yläpuolella. Kohdun sf-mitta on 25 cm, ja sekin keskikäyrien tuntumassa. Kaikki näytti hyvältä. Viimeksi muistaakseni keskiraskauden lääkärikäynnillä ei ultrattu, tosin siinä neuvolassa ei tainnut olla ultralaitetta ainakaan kaikissa lääkärien huoneissa. Ultraaminen ei minusta olisi ollut erityisesti tarpeen, mutta toisaalta asennon varmistamisesta on hyötyä, kun yritän nyt itse opetella paremmin tunnistamaan vauvan asennon muutokset kohdussa. Viimeksi potkut tuntuivat niin satunnaisilta suunnilta, etten olisi kuvitellutkaan tunnistavani itse vauvan tarjontaa. Tällä kertaa aion harjoitella ja olen muutenkin lukenut paljon vauvan asennon vaikutuksesta synnytykseen ja miten optimaaliseen tarjontaan voi houkutella.

Puolivälissä

Tänään aamulla rakenneultrassa kaikki hyvin! Jännitin käyntiä yllättävän paljon. En ole saanut pariin yöhön nukuttua kunnolla, enkä ole hetkeen unohtanut olevani raskaana... ja kohta synnyttämässä. Tällä kertaa en oikeastaan edes pelännyt, että ultrassa selviäisi jotakin huolestuttavaa. Tuntuu, että asiat ovat sen suhteen asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin: suurin osa raskauksista sujuu täysin ilman mitään poikkeamia, ja mitään on turha pelätä etukäteen, sillä suurinkaan pelko tuskin auttaa käsittelemään asiaa sen paremmin, jos pelko muuttuukin todeksi. Ahdistusta aiheutti enemmänkin itse toimenpide ja sen kohteena oleminen. Osa tuntemuksista varmasti on ollut myös silkkaa jännitystä, sillä onhan rakenneultra kuitenkin eräänlainen raskauden etenemisen merkkipaalu.

Oli suloista nähdä pienet varpaat ja sormet, koko vauva kippurassa kohdussa. Ultratutkimusten tarkoituksena sikiöseulonnan lisäksi varmaan onkin tehdä odotuksesta konkreettisempaa (ja motivoida siten odottajia terveellisempiin elämäntapoihin, esimerkiksi). Toisaalta kaikenlaiset asiantuntijoiden tekemät mittaukset, ultrat, sydänäänet, sf-mitat jne. saavat jotenkin tarkastelemaan sikiötä ulkoa päin. Klassinen esimerkki on tietysti sikiön sydänäänten ja supistusten rekisteröinti synnytyssalissa, hypnoottinen laite... Kohtuullinen seuranta on tärkeää ja tuo turvallisuutta. Paitsi silloin, jos jokin näyttääkin poikkeavalta. Mikään ei välttämättä ole oikeasti pielessä, mutta epävarmuus hiipii mieleen.

Aion ainakin ottaa selvää, mitä mahdollisuuksia minulla olisi synnyttää kotona. Suunniteltu kotisynnytys on Suomessa niin harvinainen vaihtoehto, että se vaatii paljon suunnittelua ja selvittelyä. Ensimmäiseksi pitäisi löytää oma kätilö, mikä voi jo kesälomien takia kestää. Valmistautuminen tuskin menee hukkaan, vaikka synnytys päätyisikin lopulta sairaalaan.