Lääkkeetön kivunlievitys synnytyksessä

Muitakin varmaan kiinnostaa, miten tehokkaita lääkkeettömät kivunlievitysmenetelmät synnytyksessä ovat ja mihin niiden teho perustuu. Löysin artikkelin, jossa tarkastellaan menetelmistä tehtyjä tutkimuksia ja erityisesti sitä, miten tehokkaiksi erilaiset lääkkeettömät kivunlievitystavat on koettu synnytyskivun lieventämisessä ja positiivisen synnytyskokemuksen kannalta.

Klikkaamalla allaolevaa kuvaa pitäisi avautua suomentamani taulukko, josta näkyy eri kivunlievitystapojen oletetut vaikutustavat.

Alkuper. lähde: Simkin, P. & Bolding, A.: Update on Nonpharmalogic Approaches to Relieve Labor Pain and Prevent Suffering. Journal of Midwifery & Women's Health. Vol. 49 nro 6. 489-504. 2004.

Tutkimusaineiston perusteella tehokkaimpia lääkkeettömiä tapoja lievittää kivun kokemusta synnytyksessä ovat järjestyksessä: läpi synnytyksen jatkuva emotionaalinen tuki, synnytysamme, aquarakkulat sekä liike ja optimaaliset asennot. Akupunktio, hypnoosi, TENS ja hieronta vaikuttavat myös lievittävän kipua, mutta niiden tehokkuuden osoittaminen vaatii lisää tutkimuksia. Aromaterapia, lämpö- ja kylmäpakkaukset, synnytysvalmennus, tietoinen hengitys ja rentoutuminen sekä musiikki ovat tehokkuudeltaan kiistanalaisia, sillä menetelmiä ei ole tutkittu tarpeeksi tai niistä saadut tulokset ovat vaihtelevia.

Vasemmanpuoleisimman sarakkeen alimmassa laatikossa pitäisi muuten mieluummin lukea rytmittää hengitystä ja liikettä - kuvaan eksynyt muotoilu on harvinaisen epäselvä.

Koetan ehtiessäni vielä myöhemmin tarkentaa eri menetelmien käyttötapoja. Kiinnostavaa artikkelissa oli esimerkiksi se, että emotionaalinen tuki oli kaikista tehokkain menetelmä, ja se koettiin tehokkaimmaksi silloin, kun sen tarjoaja oli yksinomaan yhden synnyttäjän tukemiseen keskittynyt henkilö, ei sairaalan hoitovastuussa olevaa henkilökuntaa ja muu kuin synnyttäjän kumppani tai lapsen isä. (Kumppanin tarjoamaa tukea ei aineistossa tutkittu.) Tukihenkilön tehtäviin kuuluu jatkuva läsnäolo, emotionaalinen tuki (kannustus, rohkaisu ja neuvonta), fyysinen huolenpito (erilaisten lääkkettömien kivunlievitysmenetelmien käyttö ja avustaminen), synnyttäjän toiveiden kuuntelu ja tiedonvälitys henkilökunnan ja synnyttäjän välillä. Ehkä ei olekaan kovin yllättävää, että tukihenkilön tai doulan läsnäolo koettiin tehokkaaksi. Koska lääkkeettömillä menetelmillä ei ole tarkoituskaan saada kipua kokonaan pois vaan tehdä siitä siedettävää, psykologiset tekijät korostuvat ja puhtaasti teknisillä seikoilla ei ole niin paljon vaikutusta.

Huomenna on käynti Kätilöopiston synnytyspelkopolilla. Pitäisi varmaan koota listaa mielessä liikkuvista asioista, muuten kuitenkin unohtuu kysyä jotain tärkeää.

Kivuton synnytys?

Synnyttäminen täysin ilman kipua on houkutteleva ajatus. Tuleva synnyttäjä saa kuulla ja lukea, miten synnytyskipu on pahinta mahdollista kipua, jota ei voi verrata mihinkään ja jonka veroista muutoin harva elämässään kokee. Ei kai kukaan täysjärkinen vapaaehtoisesti kieltäydy kivunlievityksestä?

Kotisynnytyksessä ei ole käytettävissä sairaaloiden tarjoamaa lääkkeellistä kivunlievitystä kuten epiduraalia tai opiaatteja. En silti kuvittele olevani mikään supersynnyttäjä, joka selviää ilman mitään kivunlievitystä - todellakaan! Kipu on monimutkainen juttu ja synnytyskipu vielä monimutkaisempi. Pari yleisesti toistuvaa väitettä on auttanut minua pääsemään paremmin sisälle siihen, mistä kaikesta kivussa on kyse.

1. ”Synnytyskipua pitää lievittää niin kuin mitä tahansa muuta kovaa kipua eli mieluiten poistaa se kokonaan.”

Kipu ei jalosta ketään. Synnytyskipu ei ole mikään poikkeus. Kipua pitää hoitaa - mutta mitä kivun hoitaminen oikeastaan tarkoittaa? Jos menen polvileikkaukseen, on selvää, että haluan kivun kokonaan pois ja nykylääketieteen avulla se onnistuukin melkoisen hyvin, eikä täysi puudutus vaikuta leikkauksen etenemiseen. Vammasta tai leikkauksesta aiheutuva kipu on syytäkin lievittää täysin, koska lievityksestä on pelkästään hyötyä verrattuna kivun hoitamatta jättämiseen. Ihmiset osaavat kyllä yleensä antaa vahingoittuneen kehonosan levätä ja parantua ilman massiivista kipuakin. Synnytyskipu on kuitenkin erilaista kipua kuin vaikka murtuneen jalan kipu. Synnytys on kehon normaali prosessi, jossa kipu liittyy kohtulihaksen toimintaan kohdunsuun avautuessa ja työntäessä vauvaa ulos maailmaan. Supistuskipu saa oman mielihyvä- ja kivunlievityshormonitoiminnan liikkeelle, ja samalla hormonieritys edistää synnytystä. Parhaat kivunlievitystavat helpottavat kipua, mutta eivät häiritse synnytyksen etenemistä.

Tehokkaimmat synnytyskivun lievitystavat kuten epiduraali- ja spinaalipuudutus vievät kivun yleensä kokonaan pois, mutta ne voivat myös olla liiallisia ja vaikuttaa negatiivisesti synnytyksen kulkuun. Kipua ei tunnu, mutta supistukset voivat heikentyä, verenpaine laskea ja virtsaaminen vaikeutua. Lantionpohjan lihasten kyky ohjata vauvaa optimaaliseen asentoon heikentyy, jolloin vauva voi jäädä virheasentoon tai kokonaan jumiin. Puudutteiden ongelmiin on hoitokeinoja: oksitosiinitippa tehostamaan supistuksia, katetrointi, vauvan ja synnyttäjän voinnin elektroninen valvonta, ponnistuksen avustaminen imukupilla (ja joissain tapauksissa kiireellinen/hätäsektio). Vauva saadaan kyllä ulos, mutta usein tarvitaan enemmän toimenpiteitä ja ompeleita. Puudutteilla on paikkansa - ekassa synnytyksessä epiduraali tuli todella tarpeeseen - eikä kaikissa tapauksissa esiinny mitään haittavaikutuksia. Ihanteellisinta minusta kuitenkin olisi, jos synnytystä hoidettaisiin niin, ettei näihin kovempiin keinoihin tarvitsisi turvautua.

2. ”Kipu on aina kamalaa kärsimystä.”

Vaikka ihmisten sanotaan ”kärsivän kivusta”, niin kipu ja kärsimys ovat eri asioita. Olen törmännyt sellaiseenkin määritelmään, että kipu on fyysinen ja kärsimys emotionaalinen tuntemus. Ihminen voi kärsiä tuntematta kipua - ja myös tuntea kipua ilman kärsimystä. Kivusta tekee kärsimystä pelko, yksinäisyys, turvattomuus, ahdistus, välinpitämätön kohtelu ja tunne siitä, että on menettänyt täysin tilanteen hallinnan.

Kivun hoito synnytyksessä on minusta lähtökohtaisesti eri asia kuin kivun poistaminen kokonaan. En todellakaan vähättele fyysisen supistuskivun voimakkuutta yhden hyvin kivuliaan synnytyksen kokeneena, mutta kipua voidaan hoitaa tavoilla, jotka pitävät sen siedettävissä rajoissa. Lääkkeettömät kivunlievitysmenetelmät voivat olla tarpeeksi tehokkaita. Ne eivät vie kipua pois, mutta ne voivat olla juuri riittäviä, jottei kipu muutu kärsimykseksi. Eikä lääkkeettömistä menetelmistä tule haitallisia sivuvaikutuksia. Synnytys pääsee etenemään, supistukset vievät synnytystä kohti syntymää, kun vauva pystyy kääntymään ja laskeutumaan optimaalisessa asennossa.

Kipu ei tietenkään saa olla sietokyvyn ylittävää. Jos kivulta ei pysty yhtään rentoutumaan, hengittämään ja koko maailma tuntuu kaatuvan, synnytyskin etenee varmasti paremmin, kun kipu on saatu kuriin vaikka epiduraalin avulla. Hyvä synnytyskokemus ei läheskään aina riipu yksinomaan tehtyjen toimenpiteiden määrästä, vaan psyykkisistä tekijöistä, kuten siitä miten hyvin tilanne tuntuu olevan synnyttäjän hallinnassa. Synnytyskokemus voi olla positiivinen, vaikka se olisi päätynyt imukuppiin ja repeämiin. Silti toivon ainakin omalla kohdallani, että puuttumiselta synnytyksen kulkuun voitaisiin välttyä.

Lääkkeettömien kivunlievitystapojen ongelma on lähinnä se, että ne vaativat valmistautumista. Rentoutuminen ja hengittäminen supistuksen aikana on helpommin sanottu kuin tehty. Tietoinen lihasten rentouttaminen vaatii ainakin minulta paljon harjoittelua, samoin äänenkäyttö vaatii totuttelua. Erilaisiin synnytystä helpottaviin asentoihin on hankala hakeutua, jos ne eivät ole ennalta tuttuja eikä kukaan niihin synnytyksen aikana ohjaa. Asentoharjoitukset ovat tehokkaimmillaan jo raskauden aikana, jotta vauva olisi hyvässä tarjonnassa heti synnytyksen alussa. Suihku yleensä on synnytyksessä saatavilla, mutta usein tehokkaampi synnytysamme ei ole kaikkien käytössä, ellei sitä ole älynnyt toivoa tai hankkia. TENS-laite pitää vuokrata tai hankkia itse ennen synnytystä. Valmistautumatta etukäteen käytössä on melkoisen rajattu määrä lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä. Tietysti jos synnytys on lyhyt, niin vähemmälläkin saattaa pärjätä hyvin.

On mielenkiintoista, että niin suurella osalla ihmisistä (jotka eivät edes ole itse synnyttäneet) on sellainen käsitys, että synnyttäminen on äärimmäisen kivuliasta ja riskialtista. Minusta on huono lähtökohta, jos odottaa synnytyksen aikana kokevansa pahinta mahdollista kipua. Silloin sitä oikein psyykkaa itseään siihen, että kipu tulee olemaan hirveää. Mitä enemmän olen lukenut, sitä enemmän uskon, ettei synnytyskipu automaattisesti ole niin hirvittävää kipua, ettei siitä voisi selvitä lääkkeettömän kivunlievityksen avulla. Lääkkeettömillä menetelmillä ei ole samanlaisia mahdollisia haittavaikutuksia kuin puudutteilla ja kipulääkkeillä. Toisaalta lääkkeetön kivunlievitys vaatii toimiakseen (etenkin pidemmässä synnytyksessä) valmistautumista ja kätilön tai ainakin tukihenkilön tukea synnytyksen aikana.

Pitää varmaan lisätä vielä tähän loppuun, että ajattelen tätä kirjoittaessa lähinnä spontaanisti käynnistyvää alatiesynnytystä. Jos synnytyksen käynnistämiseen tai synnytyksen aikana käytetään keinotekoista oksitosiinia, supistukset ovat yleensä kivuliaampia kuin tavallisesti. Se johtuu paitsi niiden voimakkuudesta, myös siitä että oksitosiinitippa ei saa kehon omia kivunlievityshormoneja liikkeelle. En ole yhtään niin varma, että käynnistetystä synnytyksestä voisi selvitä lääkkeettömästi, ellei synnytys sitten ole todella nopea. Toivottavasti käynnistykseen ei tarvitse tälläkään kertaa päätyä…

Vinkki liitoskivuista kärsiville

Päivitetty teksti liitoskivuista löytyy täältä!

Miksi haluan synnyttää kotona

Ensimmäisissä ajatuksissani synnytyksestä ekan raskauden aikana toivoin, että vauva voisi syntyä maailmaan suunnilleen nukutuksessa, kokovartalopuudutuksessa tai ainakin mahdollisimman vahvojen troppien vaikutuksen alaisena. Pari vuotta myöhemmin suunnittelen jo raskauden alussa haluavani synnyttää kotona. Miksi ihmeessä?

Jos pitäisi nimetä yksi asia, joka synnytyksessä yleensä on kaikista tärkeintä, sanoisin (kuten moni muukin), että turvallisuus. Turvallisuus tarkoittaa tietenkin vauvan ja synnyttäjän fyysistä turvallisuutta: vauva saa tarpeeksi happea koko synnytyksen ajan ja synnyttäjä välttyy vakavilta repeämiltä, noin esimerkiksi. Mutta myös synnyttäjän henkisellä turvallisuudentunteella on paljon merkitystä molempien fyysisen turvallisuuden kannalta. Rauhallisuus, rentous ja luottamus edistävät elimistön oksitosiinin ja endorfiinin tuotantoa. Oksitosiini pitää supistukset käynnissä ja endorfiini lievittää kipua, lihasten rentous auttaa vauvaa kääntymään optimaaliseen asentoon lantiossa ja laskeutumaan. Pelko, jännitys ja ahdistus nostavat adrenaliinia, jolloin supistukset usein heikentyvät, kipu tuntuu sietämättömämmältä ja synnytyksen eteneminen hidastuu.

Tärkeä kysymys onkin se, missä kukin pystyy tuntemaan olonsa turvalliseksi. Minulle sairaalaan synnytyspaikkana liittyy paljon sellaisia riskejä, jotka aiheuttavat ahdistusta ja pelkoa. Tiedän, että hyvä sairaalasynnytys on täysin mahdollista. Jos loppuraskaudessa ilmenee mitään riskitekijöitä, sairaala on ainut vaihtoehto. Sairaalaan liittyy kuitenkin niin paljon epävarmuutta lisääviä ongelmia, että en voi rauhassa ajatella saavani tarvitsemaani hyvää hoitoa. Kotona pystyn vaikuttamaan siihen, millainen synnytysympäristö on ja ketä synnytyksessä on paikalla. Synnytystä hoitaa sama kätilö alusta loppuun, ja olemme jo etukäteen valmistautuneet kätilön kanssa yhdessä.

Mikä sairaalassa sitten pelottaa?

Aikajärjestyksessä ensimmäinen ongelma on jo heti sairaalaan siirtyminen. Pelkään etten (tälläkään kertaa) pysty rentoutumaan kotona, jos tiedän, että siirtyminen on jossain vaiheessa edessä. Synnytys voi olla kivulias ja supistukset säännöllisiä, vaikka eteneminen olisi vasta hyvin alussa. Oikean siirtymisajankohdan määrittely ei välttämättä ole helppoa, viimeksi ainakin kävin usean tunnin ajan sisäistä stressaavaa joko nyt-ei vielä -dialogia... (ja olimme silti ihan liian ajoissa).

Ei voi tietää, mihin sairaalaan lopulta mahtuu sisään. Ei voi tietää, kuka synnytystä hoitaa, vaan vastassa on vieras ihminen, joka ei myöskään tunne lainkaan minua. Kuten kirjoitin aiemmassa postauksessa, tällainen anonymiteetti olisi muuten houkuttelevaa, mutta minä en pysty hoitamaan hommaa yksin. Tarvitsen tukea, asiantuntemusta hyvistä asennoista synnytyksen aikana ja ennen kaikkea luottamusta hoitavaan henkilöön, jotta voin itse vain keskittyä rentoutumaan supistusten aikana ja lepäämään niiden välissä.

Sairaalassa tehdään rutiinitoimenpiteitä, jotka siinä ympäristössä ovat tarpeen, mutta jotka olivat viimeksi todella häiritseviä. Sikiön sydänäänimittaus eli käyrän ottaminen oli viimeksi stressaavaa, koska vyö ei meinannut pysyä paikoillaan, tarpeeksi hyvää käyränpätkää piti odottaa pari tuntia (!) ja laite vaikeutti keskittymistä rentoutumiseen. Yksi kätilö hoitaa työvuoronsa aikana yhtäaikaa useampaa synnyttäjää ja työssä on usein kiire, joten kätilön rooli avautumisvaiheessa voi olla lähinnä pistäytyä huoneessa tekemässä sisätutkimus ja seurata käyrää taukohuoneen monitorilta. Ei ihme, että epiduraalitoiveet alkavat kovasti nousta mieleen, jos mitään muuta tukea ei ole saatavilla... En halua erityisesti mollata kätilöitä, koska ongelma on enemmänkin sairaalaympäristössä. Hoitajien täytyy järjestää toimintansa ja voimavaransa niin, että he jaksavat tehdä työtä vuodesta toiseen. Useimmiten synnyttäjän toiveet otetaan kyllä mahdollisimman hyvin huomioon, jos ne selkeästi osaa ilmaista (mikä ei välttämättä ole ihan helppoa, etenkin jos haluaa vain abstraktisti "tukea").

Monille sairaala on varmaan melko neutraali paikka, johon ei liity mitään kummempia tunteita. Minua sairaala kuitenkin jo lähtökohtaisesti ahdistaa, eikä ahdistusta voi täysin selittää järjellä pois. Osittain siihen vaikuttavat aiemmat kokemukseni. Osansa on sillä, että olen seurannut läheisen mummoni saamaa kohtelua tämän vuoden aikana. Muutenkin oman lisänsä synnytykseen valmistautumiseen tuo se, että samalla pitää valmistautua lähestyvään kuolemaan.

Sairaala ei siis ole mikään ideaaliympäristö sellaiselle synnytykselle, jonka uskon olevani itselleni paras. Kirjotin aiemmin unelmasynnytyksestäni. Siinä keskeistä on, että synnytystä autettaisiin lääkkeettömin keinoin etenemään ja pystyisin rentoutumaan ja tulemaan toimeen supistuskivun kanssa. Viimeksi epiduraali oli hyvä juttu, mutta siihen liittyy riskejä. Lantioni on sen verran epäsymmetrinen, että en halua lisätä yhtään vauvan virheasentojen mahdollisuutta. En halua, että supistuksia taas tehostettaisiin syntocinonilla (oksitosiinilla), koska sen jälkeen kehon oma hormonitoiminta ei enää tuo helpotusta. Haluaisin välttyä repeämiltä, ja epiduraali + syntocinon yhdistelmänä lisää ponnistusvaiheen ongelmia (vaikka edipuraali ei pakotakaan ponnistamaan selälään sängyssä). Toivon, että minulla ei tällä kertaa olisi tarvetta epiduraalille, vaan supistuskipu pysyisi kestettävänä lääkkeettömin keinoin. Kotisynnytyksessä epiduraalin laittaminen ei tietenkään ole edes mahdollista, vaan se vaatii siirtymistä sairaalaan.

Minä tarvitsen hyvän synnytyskokemuksen. Tässä tilanteessa ja edellisen synnytyksen jälkeen se on erityisen tärkeää. Tiedän, että en pysty vaikuttamaan kaikkeen, ja ikäviä yllätyksiä voi tulla vastaan. Tiedän kuitenkin myös se, että omalla valmistautumisella voin vaikuttaa yllättävän moneen asiaan, ja tavallaan hoidan pelkoani ottamalla kaikesta mahdollisesta selvää ja valmistautumalla mahdollisimman hyvin. Sitten voin ainakin ajatella tehneeni kaiken, mikä oli tehtävissä.

Kotisynnytys on sairaalaa turvallisempi vaihtoehto, koska siinä minulla on koko ajan paikalla sama kätilö (mahdollisesti kaksikin). Kätilö on keskittynyt hoitamaan ainoastaan minua, tietää toiveeni, seuraa sydänääniä häiritsemättä synnytyksen kulkua ja huomaa ajoissa, milloin järeämpää puuttumista synnytyksen kulkuun tarvitaan ja tarvitsee kenties lähteä sairaalaan. Mikään mahdollinen ongelman alku ei jää huomaamatta, toisin kuin sairaalassa saattaa käydä. Sekä seuranta että tuki on jatkuvaa. Kätilö tuntee hyvin erilaisia lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä ja tapoja edistää synnytystä, ja osaa ehdottaa niitä. Luultavasti hyvä doula voisi auttaa sairaalasynnytyksessä ja kompensoida sairaalaympäristön puutteita. Mutta jos on mahdollisuus vaikuttaa siten, ettei sairaalaan tarvitsisi mennä, kotisynnytys on omalla kohdallani ehdoton ykkösvalinta.

Kohti kotisynnytystä, osa 1

Meillä on kotikätilö! Mahtavaa! Jos kaikki menee hyvin, pieni mahamyllääjä saa syntyä kotona... eikä minun tarvitse synnyttää sairaalassa! Viime viikolla käytiin kätilön kanssa tutustumiskeskustelussa, jossa juteltiin reilun tunnin ajan edellisestä synnytyksestä, raskauden kulusta, toiveista ja ajatuksista. Sen jälkeen ollaan vielä tehty lopullista harkintaa, ja kun kaikki vaikuttaa kaikkien mielestä hyvältä, niin nyt varmisteltiin vielä puolin ja toisin.

Vielä pari vuotta sitten en i k i n ä olisi kuvitellut olevani joskus tässä tilanteessa. Eipä sillä, ensisynnyttäjällä ei täällä ole juuri muita vaihtoehtoja kuin sairaalasynnytys. Suurin osa ihmisistä varmaan ajattelee, että olen täysin seonnut päästäni. Kuitenkin minusta kotisynnytys tuntuu omalla kohdallani kaikista rationaalisimmalta vaihtoehdolta (sikäli kun mikään ihmisen tekemä päätös koskaan on puhtaasti järkiperäinen, vailla tunteita ja arvostuksia). En tiedä vielä, miten laajasti haluan päätöksestä kertoa etukäteen. Raskaana on jotenkin erityisen herkkä ikäville kommenteille, ja ihmisillä (myös terveydenhuollossa) on yleisesti paljon ennakkoluuloja ja vääriäkin käsityksiä, tai ei ainakaan ajankohtaista tietoa.

Kätilön kanssa on sovittu ainakin kahdesta tapaamisesta ennen synnytystä, kahdesta synnytyksen jälkeen, ja ympärivuorokautisesta päivystyksestä neljä viikkoa lasketun ajan ympärillä. Raskauden pitää sujua normaalisti, ja jos jotain poikkeavaa ilmenee, edessä on siirtyminen sairaalaan. Mielessä pyörii vielä paljon kysymyksiä, mutta jotenkin se perustavanlaatuinen pelko synnytystä kohtaan on laantunut tämän uutisen myötä. Olen saanut muutettua niitä puitteita, joissa synnytys tapahtuu. Edelleen on tärkeää hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa, mutta tuntuu kyllä pirun hyvältä, että on saanut muutettuakin jotakin!