Kotisynnytyksessä riittää byrokratiaa. Olemassa olevia käytäntöjä ei ole tai sitten ne käytännöt toimivat kotona synnyttäviä vastaan.
Meidän neuvola kieltäytyi lopulta kirjoittamasta vastasyntyneen TSH-lähetettä. Onneksi sellainen saatiin mutkan kautta toisesta neuvolasta, joten synnytyksen yhteydessä meillä oli valmiina näyteputki ja lähete minun henkilötunnuksellani. Kätilö kirjoitti vielä mukaan lapun yhteystietoineen - ja kyllä sitä perään soittelua tulikin. Lapsen isä vei näytteen lähimpään labraan ja soittoa taisi tulla niin sieltä kuin sairaalastakin. Arvot olivat onneksi kohdillaan.
Kolmantena päivänä synnytyksestä kävimme vastasyntyneen lääkärintarkastuksessa. Varasin suosiolla ajan Kampin Pikkujättiin neonatologille, jonne matkattiin koko perheen voimin. Ehkä olisi ollut hyväkin kokemus käydä nyt hyvän synnytyskokemuksen jälkeen Kättärillä ja se olisi voinut olla poliittisempi teko kotisynnytysten näkyvyyden puolesta, mutta en halunnut ottaa riskiä. Jos lääkäri olisi ollut tyly (kuulemma osa suhtautuu kotisynnytykseen todella nihkeästi) niin sairaalapelko tuskin olisi siitä laantunut. Pikkujätin lääkäri oli kotisynnytyksestä hieman hämillään, mutta asiallinen. Kaikki oli mallillaan, paino vain oli pudonnut sen verran, että imetystä ollaan koetettu tehostaa. Ja pakko mainita, että kannoin itse vauvan kantoliinassa kotoa lääkäriin! On tapahtunut paljon sellaista, joka esikoisen syntymän aikaan ei ollut mahdollista, ja se tuntuu hyvältä.
Samaiseen Close carrieriin pujottelin vauvan myös maanantaina neuvolaan punnitusta varten. En ole vielä ihan varma, mitä mieltä olen tästä kantovälineestä. Ainakin sen kiristäminen on helppoa, mutta paino tuntuu tulevan aika paljon hartioille. Toisaalta kehtoasento on raskaampi muistaakseni kuin pystyasento liinassa. Pitäisi varmaan testata nyt myös trikoinen ja kudottu liina mukavuuden kannalta, kun ne kerran tuolla valmiina ovat... Vauvan painon lasku oli pysähtynyt, mutta lisää perjantain punnitukseen oli tullut aika vähän. Tänään piti olla neuvolan kotikäynti, mutta terkkari perui sen sairauden vuoksi ja huomenna mennään uudestaan neuvolaan käymään. Vastasyntyneen imetys on tälläkin kertaa hieman stressaavaa, vaikka ei olekaan antibiootteja ja synnytyskokemuksesta toipumista taustalla.
Lapsen isä vei kätilön kirjoittaman syntymätodistuksen maistraattiin, jossa olivat kuulemma olleet ihan pihalla. Olin käsittänyt, että käymällä paikan päällä henkilötunnuksen olisi voinut saada saman tien, mutta virkailija jemmasi paperit jonnekin ja nyt odotellaan postia.
Synnytyksen jälkeen oli kyllä ehdottoman ihanaa, ettei tarvinnut lähteä mihinkään. Kätilöt kävivät parina päivänä katsomassa meitä ja vauvaa, ja puhelinyhteys oli auki. Olo on ollut aivan mielettömän hyvä, henkisesti ja fyysisesti. Jännittää kyllä vähän kirjoittaa itse synnytyksestä... Miten sen kokemuksen voi ilmaista, kun kaikki synnytykseen liittyvä kieli on niin teknistä ja kolkkoa? Toisaalta haluaisin kirjoittaa kaiken muistiin mahdollisimman pian, olkoonkin että se versio olisikin sitten se, minkä tulen muistamaan.
Pohdintoja kotisynnytyksestä, aktiivisesta synnyttämisestä, synnytyspelosta, kivusta ja voimasta. Odotuksissa hyvä syntymä loppuvuodesta 2011.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kantaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kantaminen. Näytä kaikki tekstit
torstai 8. joulukuuta 2011
tiistai 11. lokakuuta 2011
Kantovälineistä teemaviikon kunniaksi
Nyt on meneillään International Babywearing Week. Babywearing on niin hauska sana, siitä tulee mieleen lähinnä vauva asusteena. Kantoliina kuulostaa jotenkin aivan turhan maanläheiseltä ja kantaminen raskaalta työltä. No, teemaviikon kunniaksi ajattelin esitellä meiltä löytyvän kantovälinevalikoiman. Sen laajuus on nimittäin aika hupaisa, etenkin kun ottaa huomioon, miten vähän lasta on lopulta kannettu. Tajusin vähän aikaa sitten, että vaikka olen oikeastaan käsitellyt mielessäni hyvin esikoisen synnytyksen, niin paljon vaikeita asioita liittyy vielä synnytyksen jälkeiseen aikaan. Ja yhä jatkuva taipumukseni hamstrata kantovälineitä liittyy olennaisesti tähän traumaan.
Mutta ensin esittelyt, hankintajärjestyksessä (noin suunnilleen):
1. Trikooliina, väriltään beige, merkki Ipanat. Jostain nettipoistomyynnistä hankkimani ensimmäinen liina vähän ennen esikoisen syntymää. Joustavaa, ohutta trikoota ja melko kapea, joten sopii pienen ja kevyen vauvan kantamiseen, mutta isommalla antaa periksi vähän liikaa. Tätä käytettiin kyllä alkuaikoina jonkin verran, ensin kietaisuristikakkosessa kehtoasennossa ja vähän myös pystyasennossa.
2. Bära barn -merkkinen lyhyt valko-ruskea kudottu liina, johon ompelin itse kantoliinarenkaat myös hieman ennen esikoisen syntymää, myös poistomyynnistä. Rengasliinaan en oppinut laittamaan pientä vauvaa, tätä on käytetty pari kertaa noin 6-10-kuisen lapsen kanssa, kun lapsi piti nostaa lonkalle ja saada kädet vapaaksi.
3. Pikku-ruun oliivinvihreä trikooliina. Saatiin kavereilta ja jäi käyttämättä. En tajunnut ajoissa, että tämä olisi ollut jämäkämpää trikoota kuin Ipanat-liina ja käynyt hyvin vähän isomman vauvan kantamiseen.
4. Musta Kozy Carrier -neliöliina hankittiin alesta, kun edessä oli lähtö matkalle ilman vaunuja kolmikuisen vauvan kanssa. Tuntui silloin helpommalta käyttää kuin trikooliina ja tukevammalta kokeilukäytössä kuin Manduca. Oli ahkerassa käytössä jokusen viikon matkan aikana, sen jälkeen lähinnä satunnaisesti.
5. Didymos valkoinen villaindio eli pitkä kudottu liina on tilattu Saksasta, oli nettikaupassa alessa. Tämän hankin käytyäni kantoliinainfossa, opettelin tuplaristisidonnan (joka oli paljon helpompi kuin trikooliinan kietaisuristi) ja parin talvikuukauden ajan kannoinkin vauvaa aina silloin tällöin. Jälkikäteen ajatellen tämä 4,6-metrinen liina oli liian pitkä, sillä tuplaristiin riittäisi hyvin lyhyempikin, jolloin ylimääräistä kangasta ei jäisi lantiolle. Villasekoiteliina ei oikein käy kesällä ja on muutenkin hieman paksu verrattuna vähän ohuempiin kudottuihin liinoihin, vaikka talvella olikin kiva.
6. Kantorepuista ensimmäisenä meille tuli Yamo lapsen ollessa tässä vaiheessa puolivuotias. Ajattelin, että reppu olisi kätevämpi ja Yamo vaikutti ergonomisista repuista siroimmalta ja sopivimmalta kapeaharteiselle. No joo, hyvää Yamossa on muistikuvieni mukaan ainakin pääntuki ja paneelin ohuus & kapeus. Kantaminen jäi kuitenkin repusta huolimatta melko satunnaiseksi.
7. Seuraavaksi meille taisi kotiutua beige Ergo ihan kokeilunhalusta. Sain sen huuto.netistä noin 40 eurolla ja ajattelin, että sen varmaan saa tarvittaessa samaan hintaan myytyä eteenpäin. Ja niinhän se sitten lähtikin (itse asiassa taisin päästä pari euroa voitolle), koska Ergossa kantaminen ei (yllätys!) ollutkaan sen mahtavampaa kuin muissa hamstraamissani kantovälineissä...
8. Lapsen lähestyessä vuoden ikää, oikeastaan noin kymmenkuisena, edessä kantaminen alkoi tuntua mahdottoman raskaalta. Selkään heittäminen ei kuitenkaan ollut lainkaan mikään helppo juttu, etenkin kun kyseessä oli vielä vauva, joka ei edes seissyt itse tukea vasten. Olen yhä sitä mieltä, että helpointa lapsi on saada selkään neliöliinalla. Pitkät olkahihnat eivät karkaa ulottumattomiin niin kuin repun olkaimet ja opin melko hyvin ja nopeasti hivuttamaan vauvan edestä kyljen kautta selkäpuolelle. Mutta meidän Kozyssa ei ole pääntukea, joten edessä oli uuden neliöliinan hankkiminen, jotta vauva pystyisi myös nukkumaan kyydissä. Catbirdbaby Mei Tai olikin kaikin puolin kiva neliöliina. Tosin sen käyttö jäi myös aika vähäiseksi. Kantoreppuun verrattuna neliöliinan hihnojen kiristäminen ja löysääminen on kuitenkin vähän enemmän säätöä.
9. Ja sitten törmäsin netissä hyvää tarjoukseen kauniista limited edition -Manducasta. Jälleen hinta, josta ei myydessä jäisi juuri tappiolle... mitä siitä, ettei Manduca kuten Ergokaan oikein tunnu istuvan minulle hartioista. Manducassa on kuitenkin hyvää etenkin paneelin koon säätömahdollisuus, joten reppuun mahtui oikein hyvin vielä 1,5-vuotias ulkovaatteissa. Selkään laittaminen helpottui sen jälkeen, kun lapsi oppi kunnolla seisomaan ilman tukea. Lapsen saattoi laittaa tuolille oman selän taakse seisomaan niin että itse istuu reppu lantiovyöllä kiinnitettynä lapsen eteen ja kiepauttaa löysätyt olkaimet yksi kerrallaan omille harteille. Kaupungilla näkee paljon Manducoita, mutta minusta lähes poikkeuksetta edessä kannettaessa olkaimet näyttävät asettuvan huonosti kantajan harteille, ellei kantaja ole keskimittaista naista paljon leveäharteisempi. Selässä samanlaista ilmiötä ei ole. Manducalla olisinkin voinut kantaa isompaa taaperoa kauemminkin, ellei maha olisi alkanut kasvaa tielle...
10. Ei tämä tähän loppunut, vaikka loppukevään jälkeen en ole kantanut ketään. Meille on kotiutunut poistomyynnistä (hyvin halvalla, tämä on puolustus) Peanut Shell -kantopussi. Ihan vaan siltä varalta, että vastasyntyneen kantaminen kantopussissa olisi helppoa ja kivaa tällä kertaa. Ja tästäkin saa varmaan myydessä omat rahat pois.
11. Ja kun tosi halvalla kerran sai, niin pitäähän sitä olla myös ohuempi pitkä kudottu liina. Eli Ellaroo puuvillainen kantoliina Aloe-värisenä (eli vaaleanvihertävänä) kotiutui meille hiljattain. Ellaroon olen pakannut myös kokoamaani synnytyslaatikkoon, eli synnytyksessä mahdollisesti tarvittavien välineiden laatikkoon. Kantoliinaa voi käyttää synnytyksessä ainakin apuna roikkumisessa (viimeksi olisin mielelläni ripustautunut johonkin, jos vain olisi ollut mahdollisuus). Katso myös Terhin kirjoitus Rebozo-tekniikasta synnytyksessä.
12. Viimeisimpänä uutta vauvaa varten meille on löytänyt tiensä Close carrier... Tästä en sentään maksanut mitään. Close carrier on trikoota ja toimii aika lailla samoin kuin kietaisuristikakkossidonta trikooliinalla, paitsi että se on valmiiksi muotoiltu ja kangasta kiristetään renkaista eikä solmuista. Kuraisina talvikuukausina ei tarvitse kieputella ympärilleen viittä metriä trikoota ja liinan kiristäminenkin on toivottavasti yksinkertaista. Laitan toivoni tähän :D Ehkä tusinas kerta toden sanoo?
Joo. Yhden toimimattoman välineen olen onnistunut heivaamaan eteenpäin. Osa on ollut kavereilla lainassa. Mistään en ole tainnut maksaa ainakaan täyttä hintaa, joskaan nämä sijoitukset eivät kasva korkoakaan. Itsellenikin on ollut hieman mysteeri, miksi kaikki nämä kantovälineet ajautuvat meille. Entä jos ne jäävät toisen vauvan kanssa yhtä vähälle käytöllle kuin esikoisellakin? Alan kuitenkin ymmärtää itseäni. Jatkan seuraavaksi yhä Bloggerin luonnoksissa ties kuinka kauan roikkuneen tekstin työstämistä... Tiedän vastauksen, ehkä ratkaisukin tulee, mutta toisin kuin yleensä, kirjoittaminen ei nyt ole kovin mukavaa.
Mutta ensin esittelyt, hankintajärjestyksessä (noin suunnilleen):
1. Trikooliina, väriltään beige, merkki Ipanat. Jostain nettipoistomyynnistä hankkimani ensimmäinen liina vähän ennen esikoisen syntymää. Joustavaa, ohutta trikoota ja melko kapea, joten sopii pienen ja kevyen vauvan kantamiseen, mutta isommalla antaa periksi vähän liikaa. Tätä käytettiin kyllä alkuaikoina jonkin verran, ensin kietaisuristikakkosessa kehtoasennossa ja vähän myös pystyasennossa.
2. Bära barn -merkkinen lyhyt valko-ruskea kudottu liina, johon ompelin itse kantoliinarenkaat myös hieman ennen esikoisen syntymää, myös poistomyynnistä. Rengasliinaan en oppinut laittamaan pientä vauvaa, tätä on käytetty pari kertaa noin 6-10-kuisen lapsen kanssa, kun lapsi piti nostaa lonkalle ja saada kädet vapaaksi.
3. Pikku-ruun oliivinvihreä trikooliina. Saatiin kavereilta ja jäi käyttämättä. En tajunnut ajoissa, että tämä olisi ollut jämäkämpää trikoota kuin Ipanat-liina ja käynyt hyvin vähän isomman vauvan kantamiseen.
4. Musta Kozy Carrier -neliöliina hankittiin alesta, kun edessä oli lähtö matkalle ilman vaunuja kolmikuisen vauvan kanssa. Tuntui silloin helpommalta käyttää kuin trikooliina ja tukevammalta kokeilukäytössä kuin Manduca. Oli ahkerassa käytössä jokusen viikon matkan aikana, sen jälkeen lähinnä satunnaisesti.
5. Didymos valkoinen villaindio eli pitkä kudottu liina on tilattu Saksasta, oli nettikaupassa alessa. Tämän hankin käytyäni kantoliinainfossa, opettelin tuplaristisidonnan (joka oli paljon helpompi kuin trikooliinan kietaisuristi) ja parin talvikuukauden ajan kannoinkin vauvaa aina silloin tällöin. Jälkikäteen ajatellen tämä 4,6-metrinen liina oli liian pitkä, sillä tuplaristiin riittäisi hyvin lyhyempikin, jolloin ylimääräistä kangasta ei jäisi lantiolle. Villasekoiteliina ei oikein käy kesällä ja on muutenkin hieman paksu verrattuna vähän ohuempiin kudottuihin liinoihin, vaikka talvella olikin kiva.
6. Kantorepuista ensimmäisenä meille tuli Yamo lapsen ollessa tässä vaiheessa puolivuotias. Ajattelin, että reppu olisi kätevämpi ja Yamo vaikutti ergonomisista repuista siroimmalta ja sopivimmalta kapeaharteiselle. No joo, hyvää Yamossa on muistikuvieni mukaan ainakin pääntuki ja paneelin ohuus & kapeus. Kantaminen jäi kuitenkin repusta huolimatta melko satunnaiseksi.
7. Seuraavaksi meille taisi kotiutua beige Ergo ihan kokeilunhalusta. Sain sen huuto.netistä noin 40 eurolla ja ajattelin, että sen varmaan saa tarvittaessa samaan hintaan myytyä eteenpäin. Ja niinhän se sitten lähtikin (itse asiassa taisin päästä pari euroa voitolle), koska Ergossa kantaminen ei (yllätys!) ollutkaan sen mahtavampaa kuin muissa hamstraamissani kantovälineissä...
8. Lapsen lähestyessä vuoden ikää, oikeastaan noin kymmenkuisena, edessä kantaminen alkoi tuntua mahdottoman raskaalta. Selkään heittäminen ei kuitenkaan ollut lainkaan mikään helppo juttu, etenkin kun kyseessä oli vielä vauva, joka ei edes seissyt itse tukea vasten. Olen yhä sitä mieltä, että helpointa lapsi on saada selkään neliöliinalla. Pitkät olkahihnat eivät karkaa ulottumattomiin niin kuin repun olkaimet ja opin melko hyvin ja nopeasti hivuttamaan vauvan edestä kyljen kautta selkäpuolelle. Mutta meidän Kozyssa ei ole pääntukea, joten edessä oli uuden neliöliinan hankkiminen, jotta vauva pystyisi myös nukkumaan kyydissä. Catbirdbaby Mei Tai olikin kaikin puolin kiva neliöliina. Tosin sen käyttö jäi myös aika vähäiseksi. Kantoreppuun verrattuna neliöliinan hihnojen kiristäminen ja löysääminen on kuitenkin vähän enemmän säätöä.
9. Ja sitten törmäsin netissä hyvää tarjoukseen kauniista limited edition -Manducasta. Jälleen hinta, josta ei myydessä jäisi juuri tappiolle... mitä siitä, ettei Manduca kuten Ergokaan oikein tunnu istuvan minulle hartioista. Manducassa on kuitenkin hyvää etenkin paneelin koon säätömahdollisuus, joten reppuun mahtui oikein hyvin vielä 1,5-vuotias ulkovaatteissa. Selkään laittaminen helpottui sen jälkeen, kun lapsi oppi kunnolla seisomaan ilman tukea. Lapsen saattoi laittaa tuolille oman selän taakse seisomaan niin että itse istuu reppu lantiovyöllä kiinnitettynä lapsen eteen ja kiepauttaa löysätyt olkaimet yksi kerrallaan omille harteille. Kaupungilla näkee paljon Manducoita, mutta minusta lähes poikkeuksetta edessä kannettaessa olkaimet näyttävät asettuvan huonosti kantajan harteille, ellei kantaja ole keskimittaista naista paljon leveäharteisempi. Selässä samanlaista ilmiötä ei ole. Manducalla olisinkin voinut kantaa isompaa taaperoa kauemminkin, ellei maha olisi alkanut kasvaa tielle...
10. Ei tämä tähän loppunut, vaikka loppukevään jälkeen en ole kantanut ketään. Meille on kotiutunut poistomyynnistä (hyvin halvalla, tämä on puolustus) Peanut Shell -kantopussi. Ihan vaan siltä varalta, että vastasyntyneen kantaminen kantopussissa olisi helppoa ja kivaa tällä kertaa. Ja tästäkin saa varmaan myydessä omat rahat pois.
11. Ja kun tosi halvalla kerran sai, niin pitäähän sitä olla myös ohuempi pitkä kudottu liina. Eli Ellaroo puuvillainen kantoliina Aloe-värisenä (eli vaaleanvihertävänä) kotiutui meille hiljattain. Ellaroon olen pakannut myös kokoamaani synnytyslaatikkoon, eli synnytyksessä mahdollisesti tarvittavien välineiden laatikkoon. Kantoliinaa voi käyttää synnytyksessä ainakin apuna roikkumisessa (viimeksi olisin mielelläni ripustautunut johonkin, jos vain olisi ollut mahdollisuus). Katso myös Terhin kirjoitus Rebozo-tekniikasta synnytyksessä.
12. Viimeisimpänä uutta vauvaa varten meille on löytänyt tiensä Close carrier... Tästä en sentään maksanut mitään. Close carrier on trikoota ja toimii aika lailla samoin kuin kietaisuristikakkossidonta trikooliinalla, paitsi että se on valmiiksi muotoiltu ja kangasta kiristetään renkaista eikä solmuista. Kuraisina talvikuukausina ei tarvitse kieputella ympärilleen viittä metriä trikoota ja liinan kiristäminenkin on toivottavasti yksinkertaista. Laitan toivoni tähän :D Ehkä tusinas kerta toden sanoo?
Joo. Yhden toimimattoman välineen olen onnistunut heivaamaan eteenpäin. Osa on ollut kavereilla lainassa. Mistään en ole tainnut maksaa ainakaan täyttä hintaa, joskaan nämä sijoitukset eivät kasva korkoakaan. Itsellenikin on ollut hieman mysteeri, miksi kaikki nämä kantovälineet ajautuvat meille. Entä jos ne jäävät toisen vauvan kanssa yhtä vähälle käytöllle kuin esikoisellakin? Alan kuitenkin ymmärtää itseäni. Jatkan seuraavaksi yhä Bloggerin luonnoksissa ties kuinka kauan roikkuneen tekstin työstämistä... Tiedän vastauksen, ehkä ratkaisukin tulee, mutta toisin kuin yleensä, kirjoittaminen ei nyt ole kovin mukavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)