Tänään aamulla rakenneultrassa kaikki hyvin! Jännitin käyntiä yllättävän paljon. En ole saanut pariin yöhön nukuttua kunnolla, enkä ole hetkeen unohtanut olevani raskaana... ja kohta synnyttämässä. Tällä kertaa en oikeastaan edes pelännyt, että ultrassa selviäisi jotakin huolestuttavaa. Tuntuu, että asiat ovat sen suhteen asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin: suurin osa raskauksista sujuu täysin ilman mitään poikkeamia, ja mitään on turha pelätä etukäteen, sillä suurinkaan pelko tuskin auttaa käsittelemään asiaa sen paremmin, jos pelko muuttuukin todeksi. Ahdistusta aiheutti enemmänkin itse toimenpide ja sen kohteena oleminen. Osa tuntemuksista varmasti on ollut myös silkkaa jännitystä, sillä onhan rakenneultra kuitenkin eräänlainen raskauden etenemisen merkkipaalu.
Oli suloista nähdä pienet varpaat ja sormet, koko vauva kippurassa kohdussa. Ultratutkimusten tarkoituksena sikiöseulonnan lisäksi varmaan onkin tehdä odotuksesta konkreettisempaa (ja motivoida siten odottajia terveellisempiin elämäntapoihin, esimerkiksi). Toisaalta kaikenlaiset asiantuntijoiden tekemät mittaukset, ultrat, sydänäänet, sf-mitat jne. saavat jotenkin tarkastelemaan sikiötä ulkoa päin. Klassinen esimerkki on tietysti sikiön sydänäänten ja supistusten rekisteröinti synnytyssalissa, hypnoottinen laite... Kohtuullinen seuranta on tärkeää ja tuo turvallisuutta. Paitsi silloin, jos jokin näyttääkin poikkeavalta. Mikään ei välttämättä ole oikeasti pielessä, mutta epävarmuus hiipii mieleen.
Aion ainakin ottaa selvää, mitä mahdollisuuksia minulla olisi synnyttää kotona. Suunniteltu kotisynnytys on Suomessa niin harvinainen vaihtoehto, että se vaatii paljon suunnittelua ja selvittelyä. Ensimmäiseksi pitäisi löytää oma kätilö, mikä voi jo kesälomien takia kestää. Valmistautuminen tuskin menee hukkaan, vaikka synnytys päätyisikin lopulta sairaalaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti