Synnytin ensimmäisen lapseni Kätilöopistolla Haikaranpesässä. Synnytyksessä oli hyvät hetkensä, mutta päällimmäisenä tunteena kokemuksesta jäi mieleen pelko, pettymys ja ahdistus. Tuntui, että olen kivun kanssa yksin eikä minua osata tukea tai kuunnella. Lapsivuodeosastolla jouduin toiveidemme vastaisesti viettämään kaksi ensimmäistä yötä jaetussa huoneessa ilman kumppaniani. Lopulta pääsimme perhehuoneeseen, joka oli todella ahdas. Vaikutti siltä, että sairaalassa on kiire, liian vähän tilaa ja resursseja.
Toisen lapseni haluan synnyttää toisin. Kirjoittaminen on tapa käsitellä omia synnytyspelkojani ja edellisen synnytyksen tuomia epävarmuuksia sekä ylipäänsä kaikenlaisia ajatuksia synnytykseen ja synnyttämiseen liittyen. Synnytystä ei voi suunnitella, mutta siihen voi valmistautua monin tavoin. Minua kiinnostaa kotisynnytys, aktiivinen synnytys, synnytyksen kulttuurinen rakentuminen ja synnyttämiseen liittyvät valtasuhteet. Jos mahdollista, haluaisin viettää koko synnytysajan alusta loppuun kotona, ennestään tutun kätilön avustamana, jolloin ei tarvitsisi kesken kipujen siirtyä tuntemattomaan. Tässä blogissa kerron prosessin etenemisestä, valmisteluista ja valmistautumisesta synnytykseen.
Synnytysmatka on vasta alkutaipaleella, ja paljon ehtii tapahtua ennen kuin määränpää häämöttää. Tavoitteena on turvallinen, hyvä syntymä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti