Toisen synnytyksen lähestyessä hitaasti mutta vääjäämättömästi olen vähitellen alkanut käsittää, minkä perustavanlaatuisen virheen tein viimeksi. Ensimmäisen raskauden aikana olin kyllä valmistautunut: olin ottanut selvää synnytyksen etenemisestä, käytettävistä kivunlievityksistä, harjoitellut hieman hengittämistä ja rentoutumista (joskaan en kovin perusteellisesti), käynyt Haikaranpesän valmennuksissa ja äitiysjoogassa. Ongelma olikin se, että valmistauduin selviämään yksin. Haikaranpesän synnytystoivelistaan kirjoitin, että haluaisin olla mahdollisimman rauhassa. En juurikaan osallistanut kumppania synnytykseen valmistautumiseen. Ylipäänsä ajattelin, että pärjään parhaiten itse. Tietysti paikalla olisi muitakin, en olisi fyysisesti synnyttämässä yksin, mutta kumppani ja kätilöt olisivat ulkopuolisia, jotka eivät aktiivisesti ottaisi osaa synnytyksen etenemiseen.
Enpähän pärjännytkään kovin hyvin. Tunsin oloni turvattomaksi, jännitin, en tiennyt, mitä tapahtuu, hermoilin (turhaan) vauvan hyvinvoinnin puolesta, katosin kivun keskelle. Jotta olisin voinut keskittyä rauhassa ilman huolia vain itseeni, rentoutumiseen ja synnytykseen, minun olisi pitänyt voida luottaa siihen, että joku toinen olisi pitänyt huolen kaikesta muusta. Minun ei synnytyksen aikana tarvitse tietää mitään siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Ja ennen kaikkea joku varmaotteinen ja osaava ihminen olisi konkreettisesti kannustanut, ottanut osaa kipuun ja ehdottanut eri asentoja tai kivunlievitystapoja.
Jotkut synnyttävät onnellisesti yksin eivätkä koe tarvitsevansa juurikaan muiden tukea. Minä olin kuitenkin pohjimmiltani hyvin epävarma ensisynnyttäjä, vieraassa sairaalaympäristössä, jota kammosin. Tavallaan halusin synnyttää sairaalan anonyymissä ympäristössä ja olin valmis ottamaan vastuun itselleni, koska olen tottunut selviämään yksin. Tosipaikan tullen se oli kuitenkin omalla kohdallani huonosti toimiva suunnitelma.
Tällä kertaa tiedän, että en pärjää yksin. Sitä on silti vaikea sisäistää. On tietysti paljon päänsisäistä työtä, joka juuri minun on tehtävä, ja ihan fyysistä valmentautumista - haluan olla loppuraskaudesta paremmassa kunnossa kuin viimeksi ja harjoitella rentoutumaan tietoisesti. En voi kuitenkaan vain sulkeutua itseeni. Oikeastaan minun pitää valmentaa itselleni sellainen tukijoukko, johon voin synnytyksessä luottaa. Kumppani eli lapsen isä osallistuu tietysti synnytykseen, ja tällä kertaa tiedän paremmin, millaista tukea haluan ja tarvitsen, mistä meidän pitäisikin puhua enemmän. Hän ei kuitenkaan ole siinä mielessä asiantuntija, että tietäisi synnytyksen etenemisen yksityiskohdista. Haluaisin synnyttää kotona ehkä juuri siksi, että silloin minulla olisi oma ennestään tuttu kätilö avustamassa aktiivisesti alusta loppuun saakka. Sairaalasynnytyksessä vaihtoehtona olisi doula, jolla olisi tarvittavaa kokemusta, varmuutta ja taitoja. Harmittaa, ettei ystäväpiiristäni löydy tällaista ihmistä, joka olisi saatavilla. Sinänsä synnytyksessä ei tarvitse olla läsnä paljon porukkaa, ihmiset sinänsä eivät tee siitä turvallisemman tuntuista kokemusta, vaan paikalla pitäisi olla juuri ne oikeat ihmiset. Niiden löytäminen on iso tehtävä, ja sitten pitää vielä osata avoimesti kertoa ja muotoilla omat toiveensa ja lähtökohtansa.
Pian edessä on mahdollisen kotikätilön ensi tapaaminen, saa nähdä, mihin suuntaan asiat siitä lähtevät etenemään...
tiistai 16. elokuuta 2011
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Hyvä synnytyskokemus
Mikäs ihanampaa kuin herätä sunnuntaiaamuna aikaisin muiden vielä nukkuessa... no ehkä saada nukkua kerrankin pitkään. Toisaalta rauhallinen aamu yksin omassa seurassa on aivan mahtavaa. Voi esimerkiksi istua keinutuoliin ja raapustella joitakin polveilevia ajatuksia.
On vaikea ymmärtää, miten "vakavien terveysriskien" tietoisuus voisi olla ihanteellinen mielentila synnytyksessä. Kuka meistä tuntee olonsa luottavaiseksi ja rennoksi ollessaan kaiken aikaa tietoinen vaanivista vaaroista? Ihminen on rakennettu niin, että pelon tunne käynnistää elimistössä stressireaktion. Tällöin lihakset jännittyvät, ääreisverenkierto heikkenee ja adrenaliinituotanto kiihtyy.
Kaikki lienevät yksimielisiä siitä, että stressi on epäedullinen olotila. Etenkin synnytyksessä olisi kaikin tavoin pyrittävä siihen, että äiti rentoutuu ja muistaa hengittää rauhallisesti. Kun stressi pysyy poissa, synnyttäjän elimistö tuottaa synnytykselle tärkeitä hormoneja; synnytys edistyy, kivunsieto lisääntyy ja hapekasta vertaa virtaa istukan kautta myös sikiöön (3). Jo sikiön hyvinvoinnin vuoksi äidin mielialaa olisi pyrittävä suojelemaan pelolta ja stressiltä.
Aktiivinen synnytys ry :n sivuilla, joilta Hirvosen artikkelikin löytyy, on joitakin myös melkoisen vieraannuttavia tekstejä. Siksi selaaminen on aiemmin jäänyt kesken, vaikka joukossa on paljon hyviäkin juttuja. Sivuja ei artikkelien ja tekstien osalta ilmeisesti päivitetä kovin paljoa, koska monet ovat 10-15 vuoden takaa, mikä on harmi. Toinen kattava aktiivisen synnytyksen tietopankki Bebesinfo taas saa minut välillä ärsyyntymään tosi pahasti, välillä taas löytyy paljon hyvää tietoa. Inhoan sitä, kun vedetään mutkia suoriksi ja yksinkertaistetaan asioita, joilla on monta puolta. Tekstit voivat olla tiiviitä olematta yksisilmäisiä. Tiedän ihmisiä, jotka eivät suostu lukemaan vaikka tuota Bebesinfoa yhtään, koska ovat törmänneet siellä muutamiin tökeröihin teksteihin. Voisi kirjoittaa joskus enemmänkin aiheesta mikä vauva/synnytys/kasvatusoppaissa ja -lehdissä ärsyttää... sitä on nimittäin aika paljon!
Yllä olevasta lainauksesta voisi huomauttaa, ettei stressi aina ole epäedullinen olotila. Lyhytkestoinen stressitila voi olla tietyissä tilanteissa olla paikallaan ja adrenaliini saa toimimaan tehokkaasti. ("Lyhytaikainen" tarkoittaa muuten max. muutamaa tuntia, ei muutamaa päivää tai viikkoa!) Synnytyksen alussa avautumisvaiheessa adrenaliinista on kuitenkin haittaa, sillä se estää elimistön oksitosiinin ja endorfiinin tuotantoa. Oksitosiini ja endorfiini yhdessä pitävät synnytyksen käynnissä ja lievittävät kipua. Ilman niitä synnytys hidastuu, supistukset saattavat loppua kokonaan, tai niistä tulee kivuliaampia.
Omassa unelmasynnytyksessäni, josta kirjoitin pari postausta sitten, haluaisin päästä kokemaan, miten synnytys voisi edistyä omalla painollaan ilman stressiä, jännitystä ja (niistä seuraavaa) tarvetta puuttua synnytyksen kulkuun. Miltä tuntuisi, jos elimistön oma kivunlievitysjärjestelmä pääsisi toimimaan ja synnytys edistyisi omassa tahdissaan (jonka uskon olevan paljon nopeampi kuin viimeksi, edellinen synnytyskokemus löytyy blogista heinäkuulta otsikolla Synnytyskertomus: Haikaranpesä 2009). Jos synnytys olisi muutakin kuin vain pahimmasta selviytymistä...
perjantai 12. elokuuta 2011
Synnytyspelkopolia, supisteluja ja sokerirasitusta...
Viikko sitten neuvolassa terkkari kirjoitti lähetteen synnytyspelkopolille Kättärille, ja sieltä tuli nyt postissa ilmoitus ajanvarauksesta kolmen viikon päähän. Pitäisi varmaan koettaa siirtää aikaa, sillä töissä on siihen aikaan aina viikkopalaveri, ja joudun raskauden takia muutenkin juoksemaan koko ajan jossain. Tai siltä se välillä tuntuu. Neuvolassa kaikki oli mallillaan, mutta supistelujen syitä lähdettiin selvittämään tarkemmin. Niitä on nimittäin paljon, etenkin kävellessä ja iltaisella levossakin. Välillä on koko maha niin kipeä, että on pakko pysähtyä huilaamaan. Kävin labrassa, ei tulehduksia eikä mitään. Sitten tk-lääkärille, joka totesi kohdunsuun olevan normaalisti kiinni, mutta joka silti määräsi vielä yhden näytteen.
Itse luulen, että supistelua ja kipuja yllyttää lantion löystyminen ja liitoskivut. Lihakset ovat kovilla, kun tuki on normaalia heikompi, ja kohtuhan on myös lihas, kai se siihenkin vaikuttaa. Tärkeintä on, ettei kohdunsuulla ole tapahtunut mitään. Ja hyvä tietysti, että tutkitaan, mutta en aio stressata tästä yhtään. On tietysti hankalaa kestää taas kerran oman toimintakyvyn rajoittumista, kun ei pääsekään enää kävelemään entiseen tahtiin tai juoksemaan bussiin. Synnytykseen on kuitenkin mahdollisesti vielä neljä kuukautta! Eikä toipuminen senkään jälkeen käy ihan hetkessä. Välillä on kyllä vähän vaikea löytää hyvä tasapaino liikkumisen ja lepäämisen suhteen. Toisaalta pitäisi levätä kun siltä tuntuu, toisaalta haluan pysyä hyvässä kunnossa (tai hyvässä ja hyvässä, niin hyvässä kuin nyt on mahdollista) kunnossa mahdollisimman pitkään. Jos liikkumistaan alkaa kovasti rajoittaa, niin se myös nopeasti rajoittuu, huomasin ekan raskauden aikana.
Aiheesta turhia tutkimuksia vielä... Olen saanut nyt jo kaksi lähetettä labraan sokerirasituskokeeseen. Se kuulemma tehdään nykyään "lähes kaikille". Ekassa raskaudessa koko sokerirasituksesta ei puhuttu mitään, eikä mitään raskausdiabetekseen liittyvää ollut. Sokerirasitus on kuitenkin melkoisen aikaavievä koe, enkä jaksaisi yhtään sitäkään rumbaa. Ensin yö paastolla ja aamusta menee pari tuntia, milloin nekin työtunnit sitten tekee sisään? No, kaypahoito.fi kertoo sokerirasituksesta:
Tällä perusteella en sinne aio mennä, toivottavasti neuvolassakin löytävät paperin ja lakkaavat painostamasta...
Itse luulen, että supistelua ja kipuja yllyttää lantion löystyminen ja liitoskivut. Lihakset ovat kovilla, kun tuki on normaalia heikompi, ja kohtuhan on myös lihas, kai se siihenkin vaikuttaa. Tärkeintä on, ettei kohdunsuulla ole tapahtunut mitään. Ja hyvä tietysti, että tutkitaan, mutta en aio stressata tästä yhtään. On tietysti hankalaa kestää taas kerran oman toimintakyvyn rajoittumista, kun ei pääsekään enää kävelemään entiseen tahtiin tai juoksemaan bussiin. Synnytykseen on kuitenkin mahdollisesti vielä neljä kuukautta! Eikä toipuminen senkään jälkeen käy ihan hetkessä. Välillä on kyllä vähän vaikea löytää hyvä tasapaino liikkumisen ja lepäämisen suhteen. Toisaalta pitäisi levätä kun siltä tuntuu, toisaalta haluan pysyä hyvässä kunnossa (tai hyvässä ja hyvässä, niin hyvässä kuin nyt on mahdollista) kunnossa mahdollisimman pitkään. Jos liikkumistaan alkaa kovasti rajoittaa, niin se myös nopeasti rajoittuu, huomasin ekan raskauden aikana.
Aiheesta turhia tutkimuksia vielä... Olen saanut nyt jo kaksi lähetettä labraan sokerirasituskokeeseen. Se kuulemma tehdään nykyään "lähes kaikille". Ekassa raskaudessa koko sokerirasituksesta ei puhuttu mitään, eikä mitään raskausdiabetekseen liittyvää ollut. Sokerirasitus on kuitenkin melkoisen aikaavievä koe, enkä jaksaisi yhtään sitäkään rumbaa. Ensin yö paastolla ja aamusta menee pari tuntia, milloin nekin työtunnit sitten tekee sisään? No, kaypahoito.fi kertoo sokerirasituksesta:
Koetta ei tarvita, jos kyseessä on alle 25–vuotias ensisynnyttäjä, joka on normaalipainoinen (painoindeksi 18.5–25) raskauden alkuvaiheessa eikä hänen lähisukulaisillaan ole tyypin 2 diabetesta. Sokerirasituskoetta ei myöskään tarvita silloin, kun alle 40–vuotiaalla uudelleensynnyttäjällä ei ole aiemman raskauden aikana ollut raskausdiabetesta ja lapsi on painanut alle 4 500 g ja painoindeksi on alle 25 uusimman raskauden alkaessa.
Tällä perusteella en sinne aio mennä, toivottavasti neuvolassakin löytävät paperin ja lakkaavat painostamasta...
torstai 11. elokuuta 2011
Unelmasynnytys
Usein kuulee sanottavan, ettei synnytystä voi eikä pidä suunnitella etukäteen. Olisiko kuitenkin mahdollista, että poikkeuksien ja yllätysten kohtaaminen on helpompaa, jos on miettinyt, missä ja millä tavoin haluaa synnyttää, millaiseksi haluaa tuntea olonsa? Jos mielikuvilla, ajatuksilla ja visualisoinnilla on vaikutusta, niin positiiviset, vahvat ajatukset toimivat varmasti paremmin kuin epämääräiset "mitä vain voi tapahtua" -ajatukset. Tietysti synnytyksessä mitä vaan voi tapahtua, mutta minulla ainakin epävarmuuteen ja ennakoimattomuuteen keskittyminen vain lisää ahdistusta.
Millainen olisi oma unelmasynnytykseni? Olen miettinyt paljon sitä, mitä pelkään ja mikä ahdistaa. Entä jos kaikki menisikin aivan nappiin, millaista se olisi? Tässä skenaariossa on ehkä mukana hitunen yltiöpositiivista liioittelua, mutta se on kuitenkin täysin mahdollinen.
Supistukset alkavat aamulla hyvin levätyn yön jälkeen. Viritän TENS-laitteen elektrodit selkään, ja se auttaa hyvin. Pystyn puuhailemaan kaikenlaista, liikkumaan ja lepäilemään. Supistukset tulevat säännöllisesti ja alkavat vähitellen muuttua kipeämmiksi. Olen rauhallinen ja iloinen siitä, että synnytys on käynnissä. Tuntuu, että tiedän, mitä tapahtuu ja kipu pysyy TENSin, lämpöpakkauksen, liikkumisen, hieronnan, äänenkäytön ja hengittämisen avulla hyvin aisoissa. Pysyn rentona myös supistusten aikana. Kun supistukset yltyvät, alan valmistautua siirtymään ammeeseen. Lämmin vesi ja painottomuus auttavat rentoutumaan ja vievät kivulta pahimman terän pois. Kätilö ja kumppanini muistuttavat, että jokainen supistus tuo vauvaa lähemmäs. Rentoutan tietoisesti lantionpohjan lihakset, reidet ja vatsan ja hengitän hyviä hengityksiä. Maailma tuntuu vähitellen katoavan ympäriltä, ja keskityn ainostaan kohtaamaan supistukset, hengittämään ja rentoutumaan. Kipu on voimakasta, mutta kestettävää. Luotan, että muut pitävät huolen kaikesta tarvittavasta. Kätilö ja kumppanini ovat paikalla, jos heitä tarvitsen, he antavat minun olla halutessani rauhassa ja huolehtivat, että minulla on hyvä olla. Olen rento ja keskittynyt ja tunnen oloni turvalliseksi ja varmaksi. Kun supistukset alkavat tuntua kestämättömiltä, onkin jo aika ponnistaa. Olen joko ammeessa tai kuivalla maallla polviseisonnassa tai synnytysjakkaralla. Tuntuu kuin kehoni ponnistaisi itsestään, minun tarvitsee vain rentouttaa lantionpohjan lihakset ja antaa mennä. Kuvittelen, miten maa vetää vauvaa puoleensa joka supistuksella. Muutaman ponnistuksen jälkeen syntyy ensin pää ja sitten hartiat. Saan vauvan syliin ja rinnalle. Muutaman kymmenen minuutin kuluessa syntyy istukka, ja napanuora leikataan, kun se on lakannut sykkimästä. On rauhallista ja onnellista.
Kuulostaapa ihanteelliselta! On muuten melkoisen hankalaa kirjoittaa ainoastaan myönteisiä lauseita ilman yhtäkään kieltosanaa. Helpommin sanoisin, mitä en halua ja en toivo tapahtuvan, mutta toimisiko se yhtä hyvin? Lapsen kanssa sen jo huomaa, että käskyt (tai kehoitukset) ovat tehokkaampia kuin kiellot. Kiellot joka tapauksessa kohdistavat huomion siihen, mitä kielletään. Kieltoihin ei sisälly yhtä voimakasta viestiä siitä, miten sitten pitäisi toimia.
Ja se edellisen postauksen tavoitekuva... Kuvan pitäisi olla jollain lailla vahvoja tunteita herättävä, joka toimii juuri minulle ja jonka saan helposti palautettua mieleeni. Voisin varmaan vielä selata esikoisen vauvakuvia, jos sieltä löytyisi joku äärimmäisen suloinen otos vastasyntyneestä. (Ei pitäisi olla kovin vaikeaa!)
Millainen olisi oma unelmasynnytykseni? Olen miettinyt paljon sitä, mitä pelkään ja mikä ahdistaa. Entä jos kaikki menisikin aivan nappiin, millaista se olisi? Tässä skenaariossa on ehkä mukana hitunen yltiöpositiivista liioittelua, mutta se on kuitenkin täysin mahdollinen.
Supistukset alkavat aamulla hyvin levätyn yön jälkeen. Viritän TENS-laitteen elektrodit selkään, ja se auttaa hyvin. Pystyn puuhailemaan kaikenlaista, liikkumaan ja lepäilemään. Supistukset tulevat säännöllisesti ja alkavat vähitellen muuttua kipeämmiksi. Olen rauhallinen ja iloinen siitä, että synnytys on käynnissä. Tuntuu, että tiedän, mitä tapahtuu ja kipu pysyy TENSin, lämpöpakkauksen, liikkumisen, hieronnan, äänenkäytön ja hengittämisen avulla hyvin aisoissa. Pysyn rentona myös supistusten aikana. Kun supistukset yltyvät, alan valmistautua siirtymään ammeeseen. Lämmin vesi ja painottomuus auttavat rentoutumaan ja vievät kivulta pahimman terän pois. Kätilö ja kumppanini muistuttavat, että jokainen supistus tuo vauvaa lähemmäs. Rentoutan tietoisesti lantionpohjan lihakset, reidet ja vatsan ja hengitän hyviä hengityksiä. Maailma tuntuu vähitellen katoavan ympäriltä, ja keskityn ainostaan kohtaamaan supistukset, hengittämään ja rentoutumaan. Kipu on voimakasta, mutta kestettävää. Luotan, että muut pitävät huolen kaikesta tarvittavasta. Kätilö ja kumppanini ovat paikalla, jos heitä tarvitsen, he antavat minun olla halutessani rauhassa ja huolehtivat, että minulla on hyvä olla. Olen rento ja keskittynyt ja tunnen oloni turvalliseksi ja varmaksi. Kun supistukset alkavat tuntua kestämättömiltä, onkin jo aika ponnistaa. Olen joko ammeessa tai kuivalla maallla polviseisonnassa tai synnytysjakkaralla. Tuntuu kuin kehoni ponnistaisi itsestään, minun tarvitsee vain rentouttaa lantionpohjan lihakset ja antaa mennä. Kuvittelen, miten maa vetää vauvaa puoleensa joka supistuksella. Muutaman ponnistuksen jälkeen syntyy ensin pää ja sitten hartiat. Saan vauvan syliin ja rinnalle. Muutaman kymmenen minuutin kuluessa syntyy istukka, ja napanuora leikataan, kun se on lakannut sykkimästä. On rauhallista ja onnellista.
Kuulostaapa ihanteelliselta! On muuten melkoisen hankalaa kirjoittaa ainoastaan myönteisiä lauseita ilman yhtäkään kieltosanaa. Helpommin sanoisin, mitä en halua ja en toivo tapahtuvan, mutta toimisiko se yhtä hyvin? Lapsen kanssa sen jo huomaa, että käskyt (tai kehoitukset) ovat tehokkaampia kuin kiellot. Kiellot joka tapauksessa kohdistavat huomion siihen, mitä kielletään. Kieltoihin ei sisälly yhtä voimakasta viestiä siitä, miten sitten pitäisi toimia.
Ja se edellisen postauksen tavoitekuva... Kuvan pitäisi olla jollain lailla vahvoja tunteita herättävä, joka toimii juuri minulle ja jonka saan helposti palautettua mieleeni. Voisin varmaan vielä selata esikoisen vauvakuvia, jos sieltä löytyisi joku äärimmäisen suloinen otos vastasyntyneestä. (Ei pitäisi olla kovin vaikeaa!)
maanantai 8. elokuuta 2011
Ajatuksen voimalla?
Jos edellisestä postauksesta ei ihan käynyt ilmi, niin suhtaudun edelleen melkoisen kriittisesti kaikenlaisiin näin saat ystäviämenestystävaikutusvaltaa -opuksiin ja kurssituksiin. Siis sellaisiin, joissa tärkeintä on vain muuttaa omia ajatuksiaan ja kaikki muuttuu, tai siis minä muutun menestyjäksi, paremmaksi ihmiseksi, mitä ikinä. Olen suhtautunut ajatukseen keskusteluterapiastakin aika nuivasti, koska mihin asiat siitä loputtomasta keskustelusta sitten muuttuisivat. Edelleen olen sitä mieltä, ettei kaikkia ongelmia voi ratkaista keskustelemalla tai ajatusten voimalla. Usein on muutettava olosuhteita, tarvitaan tekoja ja toimintaa. Fyysinen valmentautuminen esimerkiksi nyt juuri synnytykseen on tärkeää, ja minun onkin ollut helppo motivoida itseni tekemään hengitysharjoituksia ja liikkumaan. Toisaalta olen alkanut uskoa, että molemmat yhdessä, mielensisäinen ajatustyö yhdistettynä fyysiseen harjoitukseen vie pisimmälle.
Olen tajunnut, että on eroa asioiden ja ajatusten vatvomisella ja niiden käsittelyllä. Joskus riittää, että ongelman ja hankalat tunteet ja tapahtumat käy läpi, joko mielessään, keskustellen, kirjoittamalla tai miten vaan. Siinä voi jo syntyä ajatus ratkaisuista, tai joskus on tarpeeksi, että asiat saa purettua auki. Mutta ei se aina riitä, viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa itsekin kyllästyä loputtomaan vatvomiseen, ja tuntuu, ettei varsinainen ongelma ole siitä mihinkään kadonnut, niin tarvitaan jotain muuta.
Anna Wilsby (josta kirjoitin pari postausta sitten) jakaa henkisen valmentautumiseen synnytykseen kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa on keskeistä itsetuntemuksen lisääminen, omien pelkojen, reaktioiden ja aikaisempien kokemusten läpi käyminen. Tämä on siis se vatvomisosio. Toisessa osassa laaditaan "matkasuunnitelma" mielikuvaharjoittelun avulla. Kolmanneksi mietitään keinoja suunnitelman toteuttamiseksi itse synnytyksessä. Alkaa tuntua, että olen kirjoittanut paljon synnytykseen liittyvistä peloista ja siitä, mikä ensimmäisessä synnytyksessä tuntui pahalta. Ehkä olisi aika siirtyä eteenpäin.
Eli mielikuvaharjoittelusta osa yksi. Piti ihan googlata, onko "tavoitekuva" (målbild) mikään sana. Tavoitekuva joka tapauksessa on jonkinlainen visuaalinen ajatus siitä, mihin on pyrkimässä, miltä asiat näyttävät, kun tavoite on saavutettu. Ihmisillä on taipumusta juuttua tavoitteen tiellä oleviin esteisiin ja ongelmiin, vaikka psykologisesti tehokkaampaa olisi keskittyä lopputulokseen. Toiseksi Wilsby väittää, että ihmiset yleensä alkavat jarruttaa juuri ennen tavoitteeseen pääsyä sen sijaan, että kiihdyttäisivät maalilinjan yli. Synnytyksen kannalta hyvä tavoitekuva auttaa keskittymään tavoitteeseen esteiden sijaan. Sen voi ottaa käyttöön heti synnytyksen alussa, ja kuvan palauttaminen mieleen auttaa keskittymään ja jaksamaan synnytyksen aikana. Tavoitekuvan pitäisi sijoittua tarpeeksi kauas synnytyksen jälkeen - jos jotain yllättävää tapahtuu synnytyksessä, niin mielikuva vauvasta turvakaukalossa matkalla kotiin on parempi kuin kuva vauvasta rinnalla heti syntymän jälkeen. Tavoitekuvan voi myös muotoilla lauseeksi. Wilsby ehdottaa, että hyviä lauseita voi kirjoittaa lapuille ja kiinnittää vaikka jääkaapin oveen (en kyllä ehkä kehtaa).
Ei se ota, jos ei annakaan... Periaatteessa uskon kyllä erilaisten psykologisten tekniikoiden toimivuuteen. Käytännössä menetelmät tuntuvat jotenkin... vierailta. Kai sitä voisi tehdä pienen ihmiskokeen. Seuraavaksi pitäisi pohtia, millainen olisi unelmasynnytykseni.
Olen tajunnut, että on eroa asioiden ja ajatusten vatvomisella ja niiden käsittelyllä. Joskus riittää, että ongelman ja hankalat tunteet ja tapahtumat käy läpi, joko mielessään, keskustellen, kirjoittamalla tai miten vaan. Siinä voi jo syntyä ajatus ratkaisuista, tai joskus on tarpeeksi, että asiat saa purettua auki. Mutta ei se aina riitä, viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa itsekin kyllästyä loputtomaan vatvomiseen, ja tuntuu, ettei varsinainen ongelma ole siitä mihinkään kadonnut, niin tarvitaan jotain muuta.
Anna Wilsby (josta kirjoitin pari postausta sitten) jakaa henkisen valmentautumiseen synnytykseen kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa on keskeistä itsetuntemuksen lisääminen, omien pelkojen, reaktioiden ja aikaisempien kokemusten läpi käyminen. Tämä on siis se vatvomisosio. Toisessa osassa laaditaan "matkasuunnitelma" mielikuvaharjoittelun avulla. Kolmanneksi mietitään keinoja suunnitelman toteuttamiseksi itse synnytyksessä. Alkaa tuntua, että olen kirjoittanut paljon synnytykseen liittyvistä peloista ja siitä, mikä ensimmäisessä synnytyksessä tuntui pahalta. Ehkä olisi aika siirtyä eteenpäin.
Eli mielikuvaharjoittelusta osa yksi. Piti ihan googlata, onko "tavoitekuva" (målbild) mikään sana. Tavoitekuva joka tapauksessa on jonkinlainen visuaalinen ajatus siitä, mihin on pyrkimässä, miltä asiat näyttävät, kun tavoite on saavutettu. Ihmisillä on taipumusta juuttua tavoitteen tiellä oleviin esteisiin ja ongelmiin, vaikka psykologisesti tehokkaampaa olisi keskittyä lopputulokseen. Toiseksi Wilsby väittää, että ihmiset yleensä alkavat jarruttaa juuri ennen tavoitteeseen pääsyä sen sijaan, että kiihdyttäisivät maalilinjan yli. Synnytyksen kannalta hyvä tavoitekuva auttaa keskittymään tavoitteeseen esteiden sijaan. Sen voi ottaa käyttöön heti synnytyksen alussa, ja kuvan palauttaminen mieleen auttaa keskittymään ja jaksamaan synnytyksen aikana. Tavoitekuvan pitäisi sijoittua tarpeeksi kauas synnytyksen jälkeen - jos jotain yllättävää tapahtuu synnytyksessä, niin mielikuva vauvasta turvakaukalossa matkalla kotiin on parempi kuin kuva vauvasta rinnalla heti syntymän jälkeen. Tavoitekuvan voi myös muotoilla lauseeksi. Wilsby ehdottaa, että hyviä lauseita voi kirjoittaa lapuille ja kiinnittää vaikka jääkaapin oveen (en kyllä ehkä kehtaa).
Ei se ota, jos ei annakaan... Periaatteessa uskon kyllä erilaisten psykologisten tekniikoiden toimivuuteen. Käytännössä menetelmät tuntuvat jotenkin... vierailta. Kai sitä voisi tehdä pienen ihmiskokeen. Seuraavaksi pitäisi pohtia, millainen olisi unelmasynnytykseni.
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Halvempaa synnytysvalmennusta
En ole koskaan ollut ihminen, joka käy työväenopiston kursseilla tai lukee elämäntaito-oppaita. Olen myös hyvin sisäistänyt sellaisen kuntosalimentaliteetin, jossa fyysinen treenaus on olennaisinta ja kaikenlainen rentoutumisharjoittelu on jokseenkin turhaa. Ainakin sellainen, jossa vain ollaan ja (muka) rentoudutaan, eihän siitä edes tule mitään, ajatukset vaan pyörivät kahta kiivaammin.
Olen pienin askelin kääntämässä kelkkaani. Vauva- ja pikkulapsiaika on sekä tuonut jaksamiselle rutkasti haasteita että hankaloittanut vanhojen selvitytymiskeinojen hyödyntämistä (kuten alkoholi, kunnon yöunet, voimakkaat särkylääkkeet, pitkät iltakävelylenkit, oma aika, pako ulkomaille). Elämä on pitkälti arkea, joten arjen pitäisi olla mukavaa.
Joogatunnit ovat kalliita, ja vaikka niistä kuinka nautinkin, niin kyllä ne käyvät kukkarolle. Niin kuin edellisen postauksen äitiysjoogat. Tartuin ohimennen kirjastossa Helsingin työväenopiston syksyn ohjelmaan, ja vaikka sopivaa joogaa ei löytynyt, kurssivalikoima (nimenomaan ne pelottavat elämäntaitokurssit) yllätti positiivisesti. Hinnat ovat erittäin kohtuullisia ja vetäjätkin pikaisen googlailun perusteella vaikuttavat ihan päteviltä. Eivätkö nämä olekaan vain keski-ikäisiltä keski-ikäisille? Mainostekstit välillä kylmäävät, mutta suhtaudun avoimesti. Jollekin näistä aion ilmoittautua! Tässä muutamia poimintoja (joitakin kursseista järjestetään myös Espoon työväenopistossa ja Vantaan aikuisopistossa):
Naurujooga ma 12. ja 19.9.2011 klo 18.30-20, Kaapelitehdas
Hinta: 5,30 €
"Kaipaatko iloa elämääsi? Nauruharjoitteilla voimme tuoda iloa jokapäiväiseen elämään. Naurun avulla opit vapautumaan sisäisistä jännityksistä, parannat keskittymis- ja oppimiskykyäsi, voimistat endorfiinin tuotantoa ja vahvistat keuhkoja sekä sydäntä. Lopetamme naurusession aina ohjattuun rentoutukseen."
Johdatus tietoiseen läsnäoloon to 22.9.-1.12.2011 klo 18.30-20, Helsinginkatu 26, Kallio
Hinta: 26,30 €
"Tietoinen läsnäolo on paitsi tuhansia vuosia vanha elämänfilosofia, myös käytännöllinen stressinhallintamenetelmä. Stressin hallinnassa tietoisen läsnäolon tehokkuus on todistettu useissa tieteellisissä tutkimuksissa, ja sen suosio kasvaa jatkuvasti. Kurssilla perehdytään menetelmään erilaisten harjoitusten avulla ja tarjotaan tietoa menetelmän filosofiasta."
Täyttä elämää meditaatiolla la 24.9.2011 klo 10-16.30, Näyttelijäntie 14, Pohjois-Haaga
Hinta: 10,50 €
"Opi pysähtymään hetkeksi ja hallitsemaan ajatusten virtaa sekä vähentämään stressiä meditaation avulla. Käydään läpi perusmeditaatiotekniikoita ja hyväksyvän tietoisen läsnäolon keinoja, joita voi soveltaa arjessa jaksamiseen."
Rauhoitu itseesi 1.-2.10.2011 klo 10-16, Kaapelitehdas
Hinta: 21 €
"Stressi kehossa! Sinun tulee suoriutua siitä ja tästä, olla tehokas ja saatavilla. Tutustu kehosi tuntemuksiin, tapaasi hengittää ja suhtautua asioihin. Irrottaudu viikonlopuksi kiireestä. Vietä laatuaikaa keskittyen itseesi ryhmässä. Kurssilla käytämme rentoutusterapian, NLP:n ja kinesiologian menetelmiä. Löydät keinot kehosi rauhoittumisjärjestelmän aktivoimiseksi. Päivä koostuu tekemisen ja olemisen vuoropuhelusta."
Olen pienin askelin kääntämässä kelkkaani. Vauva- ja pikkulapsiaika on sekä tuonut jaksamiselle rutkasti haasteita että hankaloittanut vanhojen selvitytymiskeinojen hyödyntämistä (kuten alkoholi, kunnon yöunet, voimakkaat särkylääkkeet, pitkät iltakävelylenkit, oma aika, pako ulkomaille). Elämä on pitkälti arkea, joten arjen pitäisi olla mukavaa.
Joogatunnit ovat kalliita, ja vaikka niistä kuinka nautinkin, niin kyllä ne käyvät kukkarolle. Niin kuin edellisen postauksen äitiysjoogat. Tartuin ohimennen kirjastossa Helsingin työväenopiston syksyn ohjelmaan, ja vaikka sopivaa joogaa ei löytynyt, kurssivalikoima (nimenomaan ne pelottavat elämäntaitokurssit) yllätti positiivisesti. Hinnat ovat erittäin kohtuullisia ja vetäjätkin pikaisen googlailun perusteella vaikuttavat ihan päteviltä. Eivätkö nämä olekaan vain keski-ikäisiltä keski-ikäisille? Mainostekstit välillä kylmäävät, mutta suhtaudun avoimesti. Jollekin näistä aion ilmoittautua! Tässä muutamia poimintoja (joitakin kursseista järjestetään myös Espoon työväenopistossa ja Vantaan aikuisopistossa):
Naurujooga ma 12. ja 19.9.2011 klo 18.30-20, Kaapelitehdas
Hinta: 5,30 €
"Kaipaatko iloa elämääsi? Nauruharjoitteilla voimme tuoda iloa jokapäiväiseen elämään. Naurun avulla opit vapautumaan sisäisistä jännityksistä, parannat keskittymis- ja oppimiskykyäsi, voimistat endorfiinin tuotantoa ja vahvistat keuhkoja sekä sydäntä. Lopetamme naurusession aina ohjattuun rentoutukseen."
Johdatus tietoiseen läsnäoloon to 22.9.-1.12.2011 klo 18.30-20, Helsinginkatu 26, Kallio
Hinta: 26,30 €
"Tietoinen läsnäolo on paitsi tuhansia vuosia vanha elämänfilosofia, myös käytännöllinen stressinhallintamenetelmä. Stressin hallinnassa tietoisen läsnäolon tehokkuus on todistettu useissa tieteellisissä tutkimuksissa, ja sen suosio kasvaa jatkuvasti. Kurssilla perehdytään menetelmään erilaisten harjoitusten avulla ja tarjotaan tietoa menetelmän filosofiasta."
Täyttä elämää meditaatiolla la 24.9.2011 klo 10-16.30, Näyttelijäntie 14, Pohjois-Haaga
Hinta: 10,50 €
"Opi pysähtymään hetkeksi ja hallitsemaan ajatusten virtaa sekä vähentämään stressiä meditaation avulla. Käydään läpi perusmeditaatiotekniikoita ja hyväksyvän tietoisen läsnäolon keinoja, joita voi soveltaa arjessa jaksamiseen."
Rauhoitu itseesi 1.-2.10.2011 klo 10-16, Kaapelitehdas
Hinta: 21 €
"Stressi kehossa! Sinun tulee suoriutua siitä ja tästä, olla tehokas ja saatavilla. Tutustu kehosi tuntemuksiin, tapaasi hengittää ja suhtautua asioihin. Irrottaudu viikonlopuksi kiireestä. Vietä laatuaikaa keskittyen itseesi ryhmässä. Kurssilla käytämme rentoutusterapian, NLP:n ja kinesiologian menetelmiä. Löydät keinot kehosi rauhoittumisjärjestelmän aktivoimiseksi. Päivä koostuu tekemisen ja olemisen vuoropuhelusta."
Rentoutuminen kivun ja kiireen hallintakeinona ma 24.10-28.11.2011 klo 17-18.30, Laivalahdenkatu 2bA, Herttoniemi
Hinta: 15,80 €
"Rentoutumisen avulla voidaan ennalta ehkäistä ja hoitaa stressiä sekä erilaisia sairauksiin liittyviä oireita kuten uupumusta, jännityspäänsärkyä ja erilaisia kiputiloja. Samalla unen laatu kohenee. Kurssilla rauhoitutaan tekemään erilaisia rentoutusharjoituksia ja perehdytään rentoutumiseen itsehallintakeinona. Ihmisellä on myötäsyntyinen rentoutumisen taito. Se saattaa painua taka-alalle kiireisen elämänrytmin myötä. Rentoutumisen taidon voi opetella ja harjoitella uudestaan. Kurssilla tehdään rentoutusharjoituksia, joiden avulla rentoutetaan keho ja mieli. Tavoitteena on, että kurssilaiset saavat rentoutumisesta toimivan kivun, kiireen ja stressin hallintakeinon itselleen."
Energiapäivä su 20.11.2011 klo 10-16.30, Kaapelitehdas
Energiapäivä su 20.11.2011 klo 10-16.30, Kaapelitehdas
Hinta: 10,50 €
"Rauhallinen kehohuollon kurssi etenee kehoon hautautuneen väsymyksen vapauttamisesta energiatason nostoon. Se antaa työkaluja stressin ja unettomuuden hoitoon sekä lisää keho- ja energiatietoisuutta. Kurssi on kokemuksellinen ja jokainen työskentelee yksikseen kehoaan ja itseään kuunnellen. Erilaisia kehotekniikoita käytetään laajasti mukaan lukien Chi Kungin itsehoidolliset harjoitukset sekä mielen hiljainen läsnäolo. Kehon stressijännityksiä sekä pysähtymisen ja hiljentymisen taitoa selvitetään teoreettisella tasolla harjoitusten lomassa."
Kalliolan kansalaisopistosta löytyy ainakin yksi tietoisen läsnäolon lyhytkurssi lokakuussa:
Tietoinen läsnäolo, Mindfulness la 22.10.2011 klo 11-14, Kalliolanrinne 5 (Kallio)
Hinta: 12 €
"Mindfulness-tekniikka on meditaatiomuoto, jossa kiinnitetään huomiota kaikkeen mikä tulee mieleen ja hyväksytään asiat sellaisina kuin ne ovat, ilman arvottamista. Kurssilla tutustutaan Mindfulnessin filosofiaan sekä erilaisiin tapoihin meditoida. Mindfulnessin avulla voidaan syventää itsetuntemusta, ja sitä voidaan käyttää myös stressin hallintaan ja rentoutumiseen."
Helsingin aikuisopiston kurssit ovat vähän kalliimpia. Ilmaisia esittelyluentoja syksyn hyvinvointikursseista voi mennä kuuntelemaan torstaina 1.9.2011. Nämä kurssit vaikuttivat ainakin hyödyllisiltä, muitakin on:
You can heal your life Louise L. Hayn mukaan
Hinta 68 €, useita kursseja syys- lokakuun aikana. Kurssipaikkana Töölöntullinkatu 8 tai Joogakoulu Shanti, Töölö
"Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi. Opi rakastamaan itseäsi ja tunnistamaan, miten ajatukset ja käsitykset heijastuvat elämääsi ja muovaavat kokemuksiasi. Tutustu, miten mieli ja keho kytkeytyvät toisiinsa ja miten voit muuttamalla ajatuksiasi parantaa paitsi elämäsi myös kehosi. Jokainen ajatus muovaa kokemustasi ja tulevaisuuttasi. Opi, miten vapautua pelosta ja menneen kahleista ja kokea sen sijaan iloa ja tasapainoa. Sinulle avautuu mahdollisuus rakentaa unelmiesi elämää. Louise L. Hay on tunnettu filosofiastaan ja kirjoistaan, joita on julkaistu 35 maassa. Kurssilukemistona on Louise L. Hayn kirja Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi."
Johdatus Mindfulnessin maailmaan to 22.9.2011 17–20.15, Töölöntullinkatu 8
Hinta 16 €
"Mindfulnessia käytetään onnistuneesti stressin hallintaan ja rentoutumiseen. Se auttaa myös hyvän yöunen saannissa. Mindfulnessin juuret ovat zen-buddhalaisessa meditaatioharjoituksessa. Mindfulnessin avulla voimme syventää itsetuntemustamme, lisätä valintamahdollisuuksiamme ja kehittää kykyämme päästä tavoitteisiin. Jotkut meditaation muodot tähtäävät asioiden poissulkemiseen, mutta Mindfulness-tekniikan tavoite on päinvastainen: kiinnitetään huomiota kaikkeen mikä tulee mieleen ja hyväksytään asiat sellaisina kuin ne ovat, ilman arvottamista. Illan aikana tutustumme helppoon Mindfulness- meditaatioon ja kokeilemme eri aistien kautta meditointia. Käymme myös läpi Mindfulnessin filosofiaa."
Voimavaroja arkeen la 19.11.2011 9–16, Töölöntullinkatu 8
Hinta 33 €
"Tule löytöretkelle voimavarojesi lähteelle! Kurssilla opit käytännön harjoitusten avulla, kuinka arjen askareiden keskellä pidät huolta itsestäsi ja terveydestäsi. Lataat nopeasti ja huomaamattomasti lisää voimavaroja. Voit ehkäistä ennalta uupumusta ja masennusta. Kykenet olemaan rauhallinen ja keskittynyt, säästät aikaa ja vältyt virheiltä. Voit parantaa unesi laatua, muistiasi ja helpottaa kipuja. Löydät luovuutesi ja iloa elämään."
"Rauhallinen kehohuollon kurssi etenee kehoon hautautuneen väsymyksen vapauttamisesta energiatason nostoon. Se antaa työkaluja stressin ja unettomuuden hoitoon sekä lisää keho- ja energiatietoisuutta. Kurssi on kokemuksellinen ja jokainen työskentelee yksikseen kehoaan ja itseään kuunnellen. Erilaisia kehotekniikoita käytetään laajasti mukaan lukien Chi Kungin itsehoidolliset harjoitukset sekä mielen hiljainen läsnäolo. Kehon stressijännityksiä sekä pysähtymisen ja hiljentymisen taitoa selvitetään teoreettisella tasolla harjoitusten lomassa."
Kalliolan kansalaisopistosta löytyy ainakin yksi tietoisen läsnäolon lyhytkurssi lokakuussa:
Tietoinen läsnäolo, Mindfulness la 22.10.2011 klo 11-14, Kalliolanrinne 5 (Kallio)
Hinta: 12 €
"Mindfulness-tekniikka on meditaatiomuoto, jossa kiinnitetään huomiota kaikkeen mikä tulee mieleen ja hyväksytään asiat sellaisina kuin ne ovat, ilman arvottamista. Kurssilla tutustutaan Mindfulnessin filosofiaan sekä erilaisiin tapoihin meditoida. Mindfulnessin avulla voidaan syventää itsetuntemusta, ja sitä voidaan käyttää myös stressin hallintaan ja rentoutumiseen."
Helsingin aikuisopiston kurssit ovat vähän kalliimpia. Ilmaisia esittelyluentoja syksyn hyvinvointikursseista voi mennä kuuntelemaan torstaina 1.9.2011. Nämä kurssit vaikuttivat ainakin hyödyllisiltä, muitakin on:
You can heal your life Louise L. Hayn mukaan
Hinta 68 €, useita kursseja syys- lokakuun aikana. Kurssipaikkana Töölöntullinkatu 8 tai Joogakoulu Shanti, Töölö
"Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi. Opi rakastamaan itseäsi ja tunnistamaan, miten ajatukset ja käsitykset heijastuvat elämääsi ja muovaavat kokemuksiasi. Tutustu, miten mieli ja keho kytkeytyvät toisiinsa ja miten voit muuttamalla ajatuksiasi parantaa paitsi elämäsi myös kehosi. Jokainen ajatus muovaa kokemustasi ja tulevaisuuttasi. Opi, miten vapautua pelosta ja menneen kahleista ja kokea sen sijaan iloa ja tasapainoa. Sinulle avautuu mahdollisuus rakentaa unelmiesi elämää. Louise L. Hay on tunnettu filosofiastaan ja kirjoistaan, joita on julkaistu 35 maassa. Kurssilukemistona on Louise L. Hayn kirja Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi."
Johdatus Mindfulnessin maailmaan to 22.9.2011 17–20.15, Töölöntullinkatu 8
Hinta 16 €
"Mindfulnessia käytetään onnistuneesti stressin hallintaan ja rentoutumiseen. Se auttaa myös hyvän yöunen saannissa. Mindfulnessin juuret ovat zen-buddhalaisessa meditaatioharjoituksessa. Mindfulnessin avulla voimme syventää itsetuntemustamme, lisätä valintamahdollisuuksiamme ja kehittää kykyämme päästä tavoitteisiin. Jotkut meditaation muodot tähtäävät asioiden poissulkemiseen, mutta Mindfulness-tekniikan tavoite on päinvastainen: kiinnitetään huomiota kaikkeen mikä tulee mieleen ja hyväksytään asiat sellaisina kuin ne ovat, ilman arvottamista. Illan aikana tutustumme helppoon Mindfulness- meditaatioon ja kokeilemme eri aistien kautta meditointia. Käymme myös läpi Mindfulnessin filosofiaa."
Voimavaroja arkeen la 19.11.2011 9–16, Töölöntullinkatu 8
Hinta 33 €
"Tule löytöretkelle voimavarojesi lähteelle! Kurssilla opit käytännön harjoitusten avulla, kuinka arjen askareiden keskellä pidät huolta itsestäsi ja terveydestäsi. Lataat nopeasti ja huomaamattomasti lisää voimavaroja. Voit ehkäistä ennalta uupumusta ja masennusta. Kykenet olemaan rauhallinen ja keskittynyt, säästät aikaa ja vältyt virheiltä. Voit parantaa unesi laatua, muistiasi ja helpottaa kipuja. Löydät luovuutesi ja iloa elämään."
lauantai 6. elokuuta 2011
Mammajoogaa Helsingissä
Kokosin listan paikoista, joissa on tarjolla raskausajan joogaa / äitiysjoogaa / mammajoogaa / millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua. Helsingissä on aika hyvä tarjonta odotusajan liikuntaa. Runsaudenpula iskee! Ilmoittautuminen on monissa paikoissa käynnissä nyt, ja tunneille voi mennä missä vaiheessa raskautta tahansa.
Hamila
Hanna-Mari Nieminen vetää raskausjoogaa ja äiti-vauvajoogaa vuosien kokemuksella, aiemmin Manipurassa ja nykyään eri puolilla Helsingin keskustaa. Olen kokenut saavani asiantuntevinta ohjausta ja tunnit ovat myös ihanan rentouttavia. Jos on mitään selkävaivoja tms. kipuja tai ongelmia, niin ne osataan ottaa huomioon. Raskausjoogakurssiin sisältyy myös synnytysvalmennus. Inspiroiva, mutta jalat maassa, sopii myös niille, jotka suhtautuvat joogahörhöilyyn epäilevästi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Joogastudio Manipura, Kamppi
Manipura on toinen oma pitkäaikainen suosikkini. Kurssiin sisältyy myös tietoa synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta. Manipuraa voin suositella. Poissaoloja kurssilta voi korvata muissa ryhmissä.
Joogakoulu Shanti, Töölö
Tarjolla on äitiysjoogaa neljä kertaa viikossa, tunteja myös kesällä. Shanti on tietääkseni ainoa paikka Helsingissä, jossa tunneille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Käydä voi kertamaksulla tai vuoden voimassa olevalla 10 kerran kortilla. Hyvänä puolena joustavuus, mutta vaihtuva porukka asettaa omat haasteensa tuntien suunnittelulle. Sopii hyvin, jos joogan hengitystekniikat ja keskivartalon tuki ovat hyvin hallussa, muuten tunnit jäävät helposti pinnallisiksi ja jumppamaisiksi. Riippuu toki ohjaajasta.
Kirppanat
Olen käynyt täällä PhysioPilates -ryhmässä synnytyksen jälkeen ja kursseja on myös odottaville. Kirppanoilla on myös mammajoogakurssia, jonka vetäjistä minulla ei ole kokemusta.
Joogaohjaaja Sirpa Kuosmanen, Keskusta
Olen käynyt Sirpan Iyengar-tunneilla, mutta raskausjoogasta minulla ei ole enempää tietoa.
Hamila
Hanna-Mari Nieminen vetää raskausjoogaa ja äiti-vauvajoogaa vuosien kokemuksella, aiemmin Manipurassa ja nykyään eri puolilla Helsingin keskustaa. Olen kokenut saavani asiantuntevinta ohjausta ja tunnit ovat myös ihanan rentouttavia. Jos on mitään selkävaivoja tms. kipuja tai ongelmia, niin ne osataan ottaa huomioon. Raskausjoogakurssiin sisältyy myös synnytysvalmennus. Inspiroiva, mutta jalat maassa, sopii myös niille, jotka suhtautuvat joogahörhöilyyn epäilevästi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Joogastudio Manipura, Kamppi
Manipura on toinen oma pitkäaikainen suosikkini. Kurssiin sisältyy myös tietoa synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta. Manipuraa voin suositella. Poissaoloja kurssilta voi korvata muissa ryhmissä.
Joogakoulu Shanti, Töölö
Tarjolla on äitiysjoogaa neljä kertaa viikossa, tunteja myös kesällä. Shanti on tietääkseni ainoa paikka Helsingissä, jossa tunneille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Käydä voi kertamaksulla tai vuoden voimassa olevalla 10 kerran kortilla. Hyvänä puolena joustavuus, mutta vaihtuva porukka asettaa omat haasteensa tuntien suunnittelulle. Sopii hyvin, jos joogan hengitystekniikat ja keskivartalon tuki ovat hyvin hallussa, muuten tunnit jäävät helposti pinnallisiksi ja jumppamaisiksi. Riippuu toki ohjaajasta.
Kirppanat
Olen käynyt täällä PhysioPilates -ryhmässä synnytyksen jälkeen ja kursseja on myös odottaville. Kirppanoilla on myös mammajoogakurssia, jonka vetäjistä minulla ei ole kokemusta.
Joogaohjaaja Sirpa Kuosmanen, Keskusta
Olen käynyt Sirpan Iyengar-tunneilla, mutta raskausjoogasta minulla ei ole enempää tietoa.
Onko näitä vielä muita? Muiden kokemuksia olisi myös kiva kuulla. Monet paikat järjestävät myös synnytyksen jälkeistä äiti-vauvajoogaa. Rahaahan näihin menee, jos vaihtoehtona on joogata kotona. Jostain syystä se vain on kovin hankalaa. Jos käy joogatunneilla, tulee muutenkin liikuttua ja harjoiteltua enemmän. Jos pitää taukoa, on hankalampi saada itseään kotiharjoitteluunkin. Ehkä pitäisi pistää jokaisesta kerrassa kymppi säästöpossuun... vaikka kuka oikeasti saa tehtyä kotona tunnin joogaharjoituksen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)